Elokuvaohjaaja Sofia Coppola on ymmärtääkseni tiukka
feministi. Siksi hänen uusi elokuvansa Lumotut
on erikoinen kertomus siitä, miten naiset lumoutuvat joukkoonsa tupsahtavasta
miehestä niin, että normaalit systeemit sekoavat. Elokuvan nimeksikin kävisi
paremmin ”Lumoutuneet”, koska ei mies naisia lumoa, vaan naiset tekevät sen
ihan itse.
Elokuvassa ollaan vuodessa 1864, jolloin Yhdysvaltain sisällissota oli
käynnissä. Tapahtumat on sijoitettu tyttöjen sisäoppilaitokseen. Tykkien kumu
kuuluu välillä vaimeana, mutta koulu ei ole taistelualueella. Koulussa on
seitsemän naista: johtajatar, opettajatar ja viisi 14-17-vuotiasta oppilasta.
Koulu sijaitsee vertauskuvallisesti hyvin Virginian osavaltiossa (virgin =
neitsyt).
Sitten näiden impien elämä menee raiteiltaan, kun yksi tytöistä kohtaa
sienireissullaan metsässä haavoittuneen sotilaan. Korpraali John McBurney kuuluu Pohjoisvaltioiden unioniin,
mutta Virginia on Etelävaltioiden aluetta. Naiset ottavat miehen hoiviinsa,
eivätkä puhua pukahda Etelävaltioiden miehille, joita koulullakin käy.
Korpraali makaa sängyssä jalkansa paranemista odotellen, eivätkä naiset ole
pysyä nahoissaan. Hormonit hyrräävät, ja kun jalka alkaa olla paremmassa
kunnossa, korpraaliakin rupeaa panettamaan.
Koulun johtaja yrittää jotenkin pitää tunteensa aisoissa, mutta hänenkin
sisällään myllää. Pienimmät tyttöoppilaat eivät tietenkään kiihotu
seksuaalisesti miehestä, mutta heidänkin käytöksensä muuttuu, koska vierasta
pitää joka tapauksessa miellyttää.
Asetelma ei ole sotalinjojen mukaisesti pohjoinen - etelä, vaan mies - nainen.
Kun Sofia Coppola sai parhaan ohjaajan palkinnon Cannesissa 2017, hän sanoi,
että elokuvassa ”on olennaista miehen ja naisen välinen valtataistelu”.
Mielenkiintoista onkin, että feministiohjaajan elokuvassa naiset ovat niin
lääpällään miehen ympärillä, että oikein naurattaa.
On Lumotut myös jännityselokuva,
koska mies/naiset-valtataistelu odottaa jonkinlaista ratkaisua, ja kysymys on
koko ajan myös sotatilasta Virginiassa. Elokuva perustuu Thomas Cullinanin samannimiseen romaaniin (The Beguiled, 1966), josta Don
Siegel ohjasi miesnäkökulmaisen elokuvan 1971. Suomessa sen elokuvan nimi
oli Korpraali McB ja päärooleissa olivat Clint
Eastwood, Geraldine Page ja Elizabeth
Hartman.
Uudessa elokuvassa korpraalina on Colin
Farrell, ja edelleen on jännää, että feministiohjaaja ei syyllistä tätä
Kyöpelinvuorelle eksynyttä miestä. Ilmeisesti Sofia Coppola yrittää panna
vauhtia nykypäivän naisiin, että pitäisivät housut kintuissaan, vaikka kuinka
himottaisi.
Koulun johtajatar on Nicole Kidman ja heikkoluonteisempaa
opettajaa esittää Kirsten Dunst,
molemmat hienoja näyttelijäsuorituksia. Myös oppilaat on tyypitetty mainiosti.
Mahtavaa jälkeä on kameroillaan tehnyt Philippe
Le Sourd. En tunne Virginian luontoa, mutta elokuvassa sekin on kuin
lumottu. Tuuheat metsät, kaareutuvien puiden alla olevat polut, värit kuin
kuumaa etelää hehkuen. Tähän sitten tykkien hiljainen jyly jostakin. Tunnelma
on painostava. Kun tähän tunnelmaan lisätään vihollisjoukkojen sotilas, niin ei
ihme, että normaali elämänmeno häiriintyy.
kari.naskinen@gmail.com