Kesän ensimmäinen lähialueretkemme suuntautui Artjärvelle, joka nykyisin kuuluu Orimattilaan, siis oikein kaupunkiin. Kun aikamme olimme siellä navigaattorin opastuksella pyörineet, osui kohdalle sopivasti ravintola Bomonti, kun luonasaika jo olikin. Tiskin takana oli myyjä-tarjoilija, jonka t-paikassa luki englanniksi teksti (suomennettuna) ”Meidän pitäisi olla sankareita”. Kyllä Artjärveltä sankariainesta löytyikin, mutta siitä jäljempänä.
Lounaaksi valitsimme erilaiset hampurilaiset, jotka olivat niin isot, että mukana olleita ranskalaisia ei kaikkia jaksanut syödä. Sitten tupakkatauolle ilman tupakkeja ja tapasimme ravintolayrittäjä Apo Arikin, jonka artjärveläisestä murteesta erotin turkkilaisen vivahteen. Otsikkokuva hänestä oli hyvä ottaa olutlaatikoiden kanssa, sillä uusi satsi Bomonti-olutta oli juuri tullut. Apo kertoi, että tätä lageria on valmistettu Istanbulissa Bomontin kaupunginosassa jo 130 vuotta, mutta emme nyt maistaneet, koska tutustumismatkaamme piti autolla jatkaa.
Kun kerroimme olevamme Lahdesta, löytyi heti yhteinen tuttavakin, aikaisemmin Lahden kaupunginvaltuustossakin ollut Alettin Basboga (SDP). Ravintolassakin istui yksi sikäläinen demaripoliitikko, mutta jäi nimi kysymättä. Basboga on saman alan miehiä kuin Arikin, sillä hänellä on ravintola Dalaman Salonaukiolla Tenava-Tonttilassa.
Jos asuisimme Artjärvellä, menisimme tänä iltana Bomontiin tanssimaan elävän orkesterin tahtiin ja sunnuntaina katsoisimme siellä Miamin formulakisat isolta kankaalta. Houkuttelisin mukaan myös Artjärven entisen kunnanjohtajan Kimmo Kuparisen, jonka nykyisin tunnen paremmin tenniskentältä, jossa on selvästi minua parempi. Muita tuttuja entisiä artjärveläisiä on meillä Lahdessa ainakin kaupunginvaltuuston varavaltuutettu Lasse Koskinen (Ps), ja sieltä oli kotoisin myös äskettäin edesmennyt Aamulehden Lahden-aluetoimittaja Jaakko Jarva.
Mutta ne sankarit. Lahdesta lähtiessämme otimme ensimmäiseksi selvää kuplettimestari J. Alfred Tannerin muistomerkin sijainnista. Orimattilan nettisivuilla luki vain, että Tuomenojantie. Koska numeroa ei ollut, niin ongelmiahan siitä syntyi. Navigaattorin mukaan ajoin ja jouduimme niin vaikealle tienkaltaiselle, että kaksi kertaa pohja kolahti – onneksi öljypohja kesti. Palasimme takaisin isolle tielle ja yllättäen muutaman kilometrin päästä tulikin eteen tienviitta Tannerin muistomerkille. Opastus oli muutenkin parempi kuin navigaattorilla, sillä nyt muistomerkki löytyi nopeasti. Kivipaasin kyljessä oli laatta, jossa sanottiin tässä oltavan Tannerin kotitanhuvilla.
 |
| Tannerin muistomerkin vieressä on metallinen laatikko, jonka kannen alla on vieraskirja. |
Jossain niillä tienoilla oli tietenkin ollut Tannereiden kotimökki, jossa Johan Alfred oli syntynyt 1884. Aika pian ”Affu” oli kuitenkin lähtenyt Helsinkiin, jossa hän 1906 valmistui rakennusmestariksi Helsingin teollisuuskoulusta. Pykmestarin hommat hän jätti melko nopeasti Kaivopuistossa Estlanderin talossa tapahtuneen onnettomuuden jälkeen. Pelastuttuaan sortuneen rakennuksen alta Affu lähti tekemään viihdetaiteilijan uraa, kun se oli vähän viraabelihommana jo alkanutkin.
Läpimurto tapahtui heti 1907 Mikonkadulla olleessa Maailman ympäri -elokuvateatterissa, jossa hän esitti kuplettinsa Vosikan renkinä siihen kuuluvina välijuttuineen, jotka yleisöä naurattivat. Suosio alkoi nopeasti kasvaa ja 1910 Tanner lähti ensimmäiselle keikalle Helsingin ulkopuolelle. Lyhin matka oli Lahteen, jossa esiintymispaikaksi tuli Hotelli Lahti Mariankatu 10:ssä. Säestäjänä oli Sakeus Juurioja, ja Lahdessa alkoi yhteistyö myös kirjapainonomistaja August Kanervan kanssa. Kanervan Tanner mainitseekin Puhelimessa-kupletissaan.
Näitä tietoja olen löytänyt Kustannusliike Kanervan julkaisemasta kirjasta Kuolemattomat kupletit (1947, 3. painos), jossa on nuotit ja tekstit 103 humoristiseen lauluun. Etelä-Suomen Sanomien toimituspäällikkö Olli Järvinenkin oli ilahtunut kirjan ilmestymisestä: ”Affu Tannerin lauluista tapaa paljon sellaista, josta saa hyvän tuulen siemeniä tänäkin päivänä.” (ESS 3.12.1946)
Sen sijaan Orimattilan Sanomissa moitittiin Orimattilassa olleen esityksen jälkeen, että Tannerin ”pitäisi ohjelmastaan jättää pois senkaltaiset numerot, joita eivät kaikki voi ehjin tuntein kuunnella”, ja olisi parasta esittää vain ”viattomampia numeroita”.
Jo nuorena poikana Reino Helismaakin pääsi seuraamaan Tannerin esiintymisiä, kun Repe asui äitinsä kanssa äidin veljen August Kanervan luona. Eli sieltä ne alkuvaikutteet Repe huumorilaulu-uralleen sai.
Ei minullakaan kauas vipannut, etteikö ura olisi lipsahtanut kokonaan vitsailun puolelle. Kun äitini oli kampaajana Jyväskylän Työväen Teatterissa heti sotien jälkeen, niin siellä minä jo pienenä opin Tannerin bravuurinumeron Orpopojan valssin sekä operettilauluja niin, että lastentarhanopettajat eivät tykänneet ja mainitsivat asiasta isälleni.
JA SIBELIUS
Seuraavan sankarin löysimme helposti, koska navigaattoriin sai tarkan osoitetiedon Salmelantie 148. Siellä omakotitalon pihapiirissä matala kivenmurikka, jossa muistolaatta, että täällä oli kuplettilaulaja Uuno Tupala syntynyt 1902. Paremmin Tupa-Uuno kuitenkin muistetaan Lahdesta, jossa hän aikuisikänsä asui. En muista hänen humoristisia esiintymisiä nähneeni, mutta kaikki ovat vähintään Lauantain toivotuista kuulleet hänen sanoittamansa Jätkän humpan, jonka varsinkin orimattilalainen poppoo Eki Jantunen ja Mutkattomat teki tunnetuksi. Se levytettiin 1976 Pekka Nurmikallion Microvox-studiossa Vesijärvenkatu 36:ssa, jonka tienoilla toimii nykyisin baari Vesku 36. Muutkin ovat Jätkän humppaa levyttäneet niin paljon, että niiden yhteismyynti on ylittänyt miljoonan kappaleen rajan ja nyt soitto jatkuu näissä nykyajan digivehkeissä. Laulun sanoitti orimattilalainen Paavo Melander.
Kun peruutin auton muistomerkin luota takaisin maantielle, huomasin postilaatikossa nimen Tupala.
Vaikka supersankari Jean Sibelius ei ollut artjärveläinen, niin Töyrylän kartanon puistossa on kuusiaidan varjossa Sibelius-suvun obeliski, jossa on tekstilaatta: ”Tässä maan kamarassa ovat suomalaisen säveltäjämestarin sukupuun juuret.” Näin siksi, että suursankari Jean Sibeliuksen isoisän isoisä oli Matti Martinpoika (1721 - 1782). Säveltäjän isänpuoliset sukujuuret ovat itäisellä Uudellamaalla. Säveltäjän esi-isät olivat talonpoikia, jotka viljelivät polvesta polveen Pekkalan tilaa Artjärvellä. Matti Martinpoika muutti kotivävyksi Silvastin taloon Lapinjärvelle ja tämän poika Juho (Johan) nai Maria Matintyttären ”Sibben” talosta (esiintyy myös muodossa Sibbes). Tila jaettiin kahteen osaan 1794, jolloin Juho Matinpojasta tuli sen toisen puoliskon isäntä. Juhon ja Marian toiseksi vanhin poika Johan oli Jean Sibeliuksen isoisä.
Muistomerkin paljastustilaisuus pidettiin 12.6.1921 Matti Martinpojan 200-vuotissyntymäpäivänä tuhatlukuisen yleisön läsnäollessa. Bomontin sijasta tarjoiltiin ehkä artjärveläistä sahtia. Tai menivät Artjärven kirkkoon (1840), jossa saivat kahvia ja veisasivat Sibeliuksen virren Soi kunniaksi Luojan Lahden urkutehtaan tekemien urkujen säestyksellä.
kari.naskinen@gmail.com
