Jumalten kadotukseen johti myös moraalin loppu

Kansallissosialistinen Saksa on aloittanut tuhatvuotisen voittokulkunsa, kun Luchino Viscontin elokuvassa valuterästehtaan patruunan Joachim von Essenbeckin syntymäpäiviä vietetään helmikuussa 1933 perheen komeassa kartanossa. Illallista hoitamassa on henkilökuntaa enemmän kuin perheenjäseniä pöydässä. Elokuvan suomenkielinen nimi on Kadotetut (1969), mutta vielä parempi on alkuperäinen La Caduta Degli Dei (Jumalten tuho). Illallinen päättyy sekasortoon, kun tulee tieto valtiopäivätalon palosta Berliinissä. Samana yönä paroni von Essenbeck murhataan ja Kolmannen valtakunnan rakentaminen jatkuu seuraavana vuonna Bad Wiesseen kaupungissa ”pitkien puukkojen yönä”, jolloin Adolf Hitlerin tiedustelupalvelu Schutzstaffel (SS) surmaa Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen järjestön Sturmabteilungin (SA) ydinhenkilöt. Essenbeckin perheessä on sekä SS:n että SA:n edustajia.

Raju elokuva, joka kuvaa natsismin nousua ja tuhoa ilman tulevaa sotaakin. Eikä pitkään tarvitse arvuutella, etteikö Essenbeckin 10 000 työntekijän tehdas markkeeraisi Friedrich Krupp AG:tä. Jo nimi Essenbeck viittaa Kruppin perheen kotikaupunkiin Esseniin. Kun Hitler 1933 oli noussut yksinvaltaan, muodosti Kruppien yritys Saksan sotatarviketeollisuuden selkärangan. Vanha Essenbeck ei alkuun ollut yksiselitteisesti Hitlerin kannalla, mutta paras oli kuitenkin toimia myötämielisesti, koska terästehdas oli riippuvainen yhteistyöstä valtion kanssa.

Todellisessakin elämässä Gustav Krupp oli voimakas Hitlerin tukija. Krupp-lehden numerossa 1.3.1942 Krupp sanoi: "Hitlerin valtaantulon jälkeen minulla oli ilo raportoida Führerille, että Krupp oli lyhyen lämmittelyjakson jälkeen valmis aloittamaan Saksan kansan uudelleen aseistamisen ilman kokemuspuutteita. Toverien verta ei 1923 ollut vuodatettu turhaan siitä lähtien, kun minulla oli lupa kulkea Führerin mukana vanhoissa ja uusissa työpajoissa ja kokea kuinka Kruppin työläiset riemuitsivat hänestä myöhempinä vuosina. Vuonna 1933 työskentelimme uskomattomalla intensiivisyydellä, ja kun sota syttyi, vauhti ja tulokset vain paranivat. Olen aina pitänyt kunniana ja velvollisuutena olla asetehtaan johtaja ja tiedän, että Kruppin työntekijät jakavat nämä tunteet kanssani. Kansallissosialistisen hallituksen koulutustyön ansiosta näin on kaikissa. Tiedän, että se, mitä olen täällä sanonut varsinkin asetyöläisestä, pätee jokaiseen saksalaiseen työläiseen."

Gustav Krupp saavutti koko toiminnan tavoitteen, perheyrityksen lopullisen natsifioinnin. Hän oli myös syytettynä Nürnbergin sotatuomioistuimessa, mutta sotarikollissyytteistä luovuttiin terveyssyiden perusteella.

Visconti ei seuraile täysin Kruppin suvun vaiheita. Lopussa joka tapauksessa yhtiön uusi suurin osakkeenomistaja, vanhan patruunan veljenpoika Martin luovuttaa SS-univormussaan terästehtaat Hitlerille. Näin kaksi pahaa lyövät kättä päälle ja kuoleman haju melkein tuntuu katsoessa.

Saksaa ei kadotukseen kuitenkaan vienyt vain Hitlerin hulluus, vaan koko elämäntavan rappio. Visconti tuo esille pedofilian, insestin, huumeet, luksuskulttuurin häpäisemisen, sukupuoliroolien sotkemisen ja kaiken sen moraalisen rappion, jonka etuoikeutetun kansanosan yli-ihmismäisyys mahdollisti. Millään muualla ei ollut väliä kuin hyötymisellä poliittisesta tilanteesta.

Kun Kruppin liike-
merkkiin lisää yhden
rinkulan ja panee ne riviin,
saadaan Audin merkki.

Oikeassa elämässä kalman hajua oli myös 18.10.1933, kun Gustav Krupp puhui Saksan valtakunnanliiton teollisuus- ja sosiaalipolitiikan komitean kokouksessa: "Pyydän teitä, herrat, nousemaan ylös ja liittymään kanssani maljaan Saksan valtakunnan kunnialliselle presidentille, kenraali ja marsalkka von Hindenburgille sekä Saksan kansankanslerille ja Führerille Adolf Hitlerille – Sieg Heil."

Näin oli silloin, ja tällä hetkellä samaa meininkiä kehitellään meilläkin. Teatteri Vanhan Jukon vappukonsertissa tilannekatsaus saatiin Samae Koskisen tuoreessa laulussa Nyt on normaalia olla natsi.

Viscontin saksalaista rappiota kuvaavan trilogian kaksi muuta elokuvaa ovat Kuolema Venetsiassa (1971) Thomas Mannin novellista ja Ludvig II (1972) mielisairaasta Baijerin kuninkaasta.

kari.naskinen@gmail.com