perjantai 17. toukokuuta 2024

Paperilehti voittaa välillä digitaalisen tiedonhaun


Vaikka enemmistö ihmisistä tulee nykyisin hyvin toimeen digitaalisten toimintojen kanssa, syntyy myös ongelmia. Kun meidän huusholliin lopetettiin Etelä-Suomen Sanomien paperilehden tilaaminen, niin digilehteen on jo totuttu, mutta ei se samaa asiaa aja.


Tämän vuoden aikana olen menettänyt kaksi tapahtumaa, joiden ajankohtaa ei digilehdestä eikä muutenkaan netistä löytynyt. Viimeksi oli jostakin jäänyt mieleen, että vanhalla kansakoululla jäähallin luona on avoimet ovet siellä asuvien ja työskentelevien taitelijoiden tiloihin. Mutta kun en ollut kirjoittanut ylös ajankohtaa, tieto
unohtui, eikä sitä löytynyt mistään vajavaisista digitaalisokkeloista. Jäi siis menemättä.

Ennen kun lehdet olivat kotona tallessa viikon parin ajalta, hieman vanhempi tieto löytyi käymällä lehtikasa läpi. Vanhojen digilehtien selaaminen on paljon kömpelömpää.

Helpommin löydettävissä ovat digilehdistäkin maksetut tapahtumailmoitukset. Kaikilla järjestäjillä ei ole kuitenkaan varaa maksullisiin ilmoituksiin, eikä netin sekavista tapahtumakalentereista kaikkea etsimäänsä löydä.

Helsingin Sanomat meille tulee edelleen postiluukusta, koska se on niin monisivuinen, että se on helpompi lukea paperisena, jos ei heti aamusta pane siihen tuntia. Hesarin kanssa on vain se ongelma, että jos ESS ei ilmesty, ei myöskään Hesaria
saada jakoon, ja tällaisia erilaisia ilmestymistilanteita on muutama vuodessa.

Paperilehden yksi etu on, että siitä voi leikata talteen lehtileikkeitä. Tähän nokkelat diginuoret sanovat, että saa digilehdenkin jutut jollakin konstilla talteen. Mutta ei yhtä näpsästi. Tämä on vastaavanlainen ongelma kuin digitaalisten kirjojen kanssa, että niihin ei voi tehdä alleviivauksia eikä kirjoittaa omia tekstejä marginaaleihin.

Nyt oli kuitenkin digitaalitouhusta se etu, että taiteilijoiden tapahtumaa epätoivoisesti metsästämällä osui kohdalle
Lahden museoiden nettisivuilta rakennustutkija Riitta Niskasen kirjoitus ja kuva Lahden kylän ensimmäisestä koulusta, jonka perusti kartanonisäntä, kapteeni August Fellman. Se rakennettiin 1873 talollisten päivätöinä Fellmanin lahjoittamalle tontille, joka nykynimin seisoo Hollolankadun ja Svinhufvudin katujen kulmauksessa. Tämä talo on ainoa Lahden kylän ajalta säilynyt rakennus. Vuonna 1932 kansakoulun toiminta siirrettiin uuteen Läntiseen kouluun (nyk. Länsiharjun koulu) ja Lahden kylän kouluun muutti työväenopisto. Sodan aikana rakennuksessa majoitettiin sotilaita ja siirtoväkeä. Jonkin aikaa talossa toimi myös Lahden teknillinen koulu. Vuonna 1954 rakennuksessa aloitti lastentarha ja 1980 se osoitettiin kaupunginmuseon varasto- ja konservointitiloiksi. Seuraavan vuosikymmenen alussa se kunnostettiin taiteilijoiden asuin- ja työskentelytiloiksi Lahden taiteilijaseuran käyttöön.

Kerran kävin talossa, kun siellä työskenteli kuvanveistäjä Satu Loukkola, joka ehti tehdä luonnokset ja pienoismallin Jari Litmasen patsaasta, ennen kuin tilaajat peruivat sopimuksen. Halvemmalla patsaan tehneen Reijo Hutun veistos paljastettiin 2010.

Satu Loukkolan luona käydessäni 2009 ostin häneltä Litmas-patsaan pienoismallin ja on se sata kertaa parempi kuin Kisapuistossa oleva patsas. Satu Loukkola asuu ja työskentelee nykyisin Kärkölässä.

kari.naskinen@gmail.com