Professori
Osmo
Jussila
kirjoitti
Terijoen hallitusta koskevassa kirjassaan (1985), että
Otto
Wilhelm Kuusisen
”Suomen
kansanhallitus” ei ollut Josif
Stalinille
arvo sinänsä, vaan ainoastaan väline jonkin tärkeämmän, tässä
tapauksessa Suomenlahden
sotilaallisen kontrollin saavuttamiseksi. Tämän Neuvostoliiton
perustaman ”suomalaisen”
elimen
(1.12.1939
- 12.3.1940)
otti
esille suurlähettiläänä ulkoministeriössä toimiva Mikko
Kinnunen puhuessaan
Aleksanteri-instituutin
Ukraina/Venäjä-aiheisessa Aleksanteri-foorumissa viime keväänä.
Palaan foorumiin, koska viime viikolla sain sen koko aineiston.
Kinnunen toimi Etyjin
puheenjohtajan erityisedustaja Ukrainassa
ja kolmikantatyöryhmässä 2021-22. Hän on työskennellyt Suomen
suurlähetystöissä myös Washingtonissa, Moskovassa, Kazakstanissa
ja Kirgisiassa.
Mikko Kinnunen |
”Ukrainan ja Venäjän välillä koittaa vielä rauhakin, eikä siis Venäjä mihinkään häviä”, sanoi Kinnunen. Sitten alkaa monien Euroopan turvallisuusjärjestelyjä koskevien asioiden järjestäminen uudelleen, alkaen asevalvontasopimuksista ja -toimista.
”Puhumme Ukrainan valtaisasta jälleenrakentamisesta, jossa EU:lla tulisi olla keskeinen rooli ja joka suuren taloudellisen panoksen lisäksi vaatii myös läpinäkyvyyttä varojen käytössä. Aikanaan tulee luoda suhteet Venäjän kanssa uudelta pohjalta, mutta nyt ajankohtaista on päinvastoin suhteiden syvenevä alasajo.”
Sodan
yksi iso syy liittyy sen imperialistiseen luonteeseen. Venäjän
tavoite saattoi olla Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän
yhdistäminen yhdeksi kokonaisuudeksi eli vuoden 1991 tragedian
hajottaman Venäjän historiallisen yhtenäisyyden palauttaminen.
Tilanne on sodan pitkittyessä myös sillä tavalla muuttunut, että
sota on kaventanut Venäjän läsnäoloa Tadzhikistanista Armeniaan
ja Moldovaan. Keski-Aasian maille uuteen tilanteeseen liittyy myös
riskejä johtuen maantieteestä, taloudellisista riippuvuuksista ja
siitä, että Venäjä on ollut vastapaino voimistuvalle Kiinalle.
MIKSI VENÄJÄ ALOITTI
BRUTAALIN SODAN?
Kinnunen
pohti asettamaansa kysymystä:
1. Venäjä haluaa
muuttaa eurooppalaista ja globaalia turvallisuusjärjestystä. Se
pyrkii saamaan Ukraina valtaansa ja lisäämään kontrolliaan myös
muualla Euraasiassa.
2. Venäjä käy sotaa niitä
kansainvälisen oikeuden turvallisuutta koskevia ydinperiaatteita
vastaan, joita se on itse toisen maailmansodan voittajavaltiona ollut
luomassa. Tämä koskee niin YK:n peruskirjaa kuin vaikkapa Etykin
Helsingin päätösasiakirjaa. Turvallisuusjärjestyksen osalta sodan
kokoluokka tarkoittaa sitä, että sodan jälkeen ei ole paluuta
vanhaan. Edessä on paljon työtä ja tarvitaan laajaa
asiantuntemusta sekä poliittista johtajuutta.
3. Ns.
Minskin prosessin työ päättyi 24.2.2022. Presidentti Vladimir
Putin totesi Minskin sopimusten lakanneen olemasta jo
kahta päivää aiemmin, kun hän Venäjän nimissä tunnusti
Donetskin ja Luhanskin alueet itsenäisiksi valtioiksi.
Kolmikantaryhmän ja Normandia-kokoonpanon eri neuvotteluihin
osallistuneiden tahojen motiiveja tullaan aikanaan tutkimaan.
Kolmikantaryhmän muodostivat varsinaisesti Ukraina, Venäjä ja
Etyj, mutta kokouksiin osallistuivat myös Donetskin ja Luhanskin
edustajat. Venäjän osalta keskeinen kysymys kuuluu, hyödynsikö
maa sopimusjärjestelmää Ukrainan kontrolloimiseksi ja Venäjän
vaikutusvallan lisäämiseksi. Jos tarkastelemme pitkittyneiden
konfliktien neuvotteluprosesseja, varsinkin Georgiassa ja Moldovassa
– kuinka paljon niissä on samoja piirteitä?
Ukrainan
voitto loisi edellytyksiä sen toivomaan kiinnittymiseen
euroatlanttiseen turvallisuusjärjestelmään ja talouteen. Ukrainan
turvajärjestelyt uusiutuvan sodan estämiseksi vaativat suurten
maiden mukanaoloa. Tietyt turvallisuuden perusperiaatteet tai
sopimusjärjestelyt – vaikkapa Kemiallisen aseen kieltosopimus –
ovat edelleen kelvollisia.
Kolmikantaryhmä oli 2014-22
kaikkein tiivein Ukrainan ja Venäjän välinen neuvottelufoorumi,
kokouksia yli 800. Monet Venäjän esittämistä sodan perusteluista
liittyivät Minskin sopimuksiin: Venäjän mukaan Ukraina esti tai
sabotoi Minskin sopimusten toimeenpanoa; Venäjä käytti kaikki
diplomaattiset keinot loppuun asti, mutta Ukraina ”ei jättänyt
meille muuta vaihtoehtoa kuin käynnistää sotilaallinen
erityisoperaatio”. Kinnunen ei koe, että nämä toista osapuolelta
syyttävät väitteet pitävät paikkaansa.
”Samoin
kuin aiempien suursotien, myös tämän sodan syitä tullaan
tutkimaan eri näkökulmista. Kun kolmikantaryhmän työ päättyi,
toimistolleni jäi suuri määrä neuvotteluiden asiakirjoja, ja
olemme luovuttaneet 12 000 asiakirjaa Suomen Kansallisarkistoon, ja
dokumentteja tulee yhä lisää. Tarkoitus on, että ne ovat aikanaan
historiantutkimuksen käytössä. Tosiasioilla on merkitystä”,
sanoi
Kinnunen.
kari.naskinen@gmail.com