Kaupoissa riittää makkaraa, mutta onnellisia ihmisiä ei ole

Brutaalissa vanhustensäilömislaitoksessa Venäjällä valkotakkinen hoitaja kertoo vitsin 87-vuotiaalle Vasili Petrovitsh N:lle: ”Vuonna -37 kaksi vanhaa bolshevikkia istui sellissä. Toinen sanoi, että ei me koskaan tulla näkemään kommunismia, mutta meidän lapsemme kyllä. Siihen toinen vastasi, että voi lapsiraukat.”

Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevitshin (s. 1948) dokumenttiromaaniin tai -raporttiin Neuvostoihmisen loppu (2013) perustuvassa näytelmässä Vuosaaren entisen lukion tiloissa Itä-Helsingissä ollaan 1990-luvulla. Vasili Petrovitshin sukunimeä ei turvallisuussyistä mainita kirjassakaan, eikä näytelmän venäläisen ohjaajan nimeäkään kerrota Venäjän - Ukrainan sodan takia.

Rankka näytelmä käsittää 700-sivuisesta kirjasta Vasili Petrovitshin osuuden. Hän oli yksi sadoista haastatelluista, joiden kertomuksia Aleksijevitshin kirjassa on. Suurimmaksi osaksi kysymyksessä on kaksituntinen monologi, jonka Sami Lanki vetää läpi niin pakahduttavasti, että katsojat eivät irrottaudu esityksestä edes vitseille nauramiseen. Vanhustentalon hoitajaa ja muita Vasili Petrovitshin lähellä olleita ihmisiä käy välillä esittämässä Elli Närjä. Sovituksen romaanista ovat tätä esitystä varten tehneet sen ohjaaja ja Martti-Tapio Kuuskoski. Esityksen ovat tuottaneet uusi teatteriryhmä Helsinki 00980 ja Jari Juutisen sadsongkomplex:fi.

Vasili Petrovitsh oli liittynyt NKP:hen 1922 ja hän oli alusta pitäen nähnyt edessään oikeudenmukaisemman elämän, vailla köyhiä ja rikkaita. Unelma tasa-arvoisesta maailmasta tai edes Neuvosto-Venäjästä eli loppuun asti, vaikka johtajat sen pilasivatkin.

”Se oli kaunis mutta epärealistinen haave, ihminen ei vielä ollut siihen valmis. Se oli kuitenkin suurta aikaa, ja puolueen jäsenkirja on edelleen minun raamattuni. Enää koskaan me emme elä niin voimakkaassa ja suuressa maassa. Minä itkin, kun Neuvostoliitto romahti… Meidät kirottiin saman tien. Poroporvari vei voiton. Täi. Liero”, sanoo Vasili Petrovitsh sängynreunalla istuen.

Hän ei ymmärrä sitä, että kaupoissa kyllä riittää makkaraa ja että McDonald´sin hampurilaiset, Pepsicola ja Mercedes-Benz ovat tärkeimpiä ihmisen tavoittamia asioita. Onnellisia ihmisiä ei kuitenkaan ole. Ihmisten silmät eivät enää hehku, paitsi niiden, jotka himoitsevat lisää kultaa. Eikä enää lueta Pushkinia eikä Gogolia. Vasili Petrovitshilla ja miljoonilla muilla oli utopia kauniista elämästä, mutta Venäjä sai markkinakapitalismin, joka on kuin hourekuva. Proletariaatin diktatuurin tilalla on viidakon laki. Gangsterit kulkevat kaduilla punaisissa pikkutakeissa, kultaketjut ulottuvat vatsan päälle.

Vasili Petrovitsh oli paljon kokenut. Oli toiminut autonrengastehtaan johtajana, rakennusyhtymän päällikkönä, johtanut puoluearkistoa ja jonkin aikaa kaupunginteatterin johtajakin. Kunniamerkkejä on kolme, mutta joutui välillä pidätetyksikin ja pahasti kuulusteltavaksi epäiltynä kansanvihollisuudesta. Vasili Petrovitsh tiesi kuitenkin koko ajan asioiden laidan: aate ei ollut väärä, vaan ihmiset kertakaikkisen huonoja.

Tällä hetkellä Suomessa pohditaan, pitäisikö hakaristi- ja kommunistitunnusten käyttämisestä tehdä rangaistavaa. Outo rinnastus. Natsiaate perustui raakaan rasismiin ja fasismiin, ihmiskunnan jakamiseen oikeisiin ja vääriin, hyviin ja hylkiöihin, jotka pitää tuhota. Kommunismi filosofisena ja yhteiskunnallisena aatteena sen sijaan lähti syvimmältä perustaltaan siitä, että koko maapallo voitaisiin luoda yhdeksi ja yhteiseksi tilaksi kaikille kansoille, kokonaan ilman erottavia raja-aitoja ja muita esteitä. Ei tarvitsisi Putininkaan uhota, vaan voisi nauttia elämästä ja käydä välillä Punaisella torilla kuuntelemassa, kun Anna Netrebko laulaa.

Vasili Petrovitsh köhii ja yskii ja sanoo, että sillä mitä tänä päivänä solvataan sosialismiksi, ei ole mitään tekemistä sosialistisen aatteen kanssa. Sitä Petrovitsh ei tiennyt, että aidompaa sosialismia edustaa humaani pohjoismainen hyvinvointivaltiota kuin edusti Leninin perustama totalitarismi-Venäjä. Vaikka purkuvaiheessa tämä omakin järjestelmämme tuntuu juuri nyt olevan.

Ei aate ollut Neuvostoliitossa syypää onnettomuuksiin, vaan Stalin ja se porukka. Neuvostoliitossa ei ollut sosialismia eikä kommunismia, vaan stalinismi. Jos vaaditaan kiellettäviksi sirppi ja vasara -tunnukset, niin siitä sitten, mutta ne eivät ole kommunismin oikeita tunnuksia. Kaikkia punaisia lippuja tuskin pystyy takavarikoimaan.

Kirjansa esipuheessa Svetlana Aleksijevitsh sanoo etsineensä ihmisiä, jotka olivat pysyvästi sitoutuneet aatteeseen ja antaneet sen tunkeutua niin syvälle itseensä, ettei sitä saanut enää repäistyä irti. Valtiosta oli tullut heidän maailmankaikkeutensa, joka sulki pois kaiken muun, jopa heidän oman elämänsä. Yksi heistä oli puolueen uskollinen kaaderi Vasili Petrovitsh, joka näytelmän lopussa vuotaa verta ja sanoo: ”Haluan kuolla kommunistina. Se on viimeinen toivomukseni.”

kari.naskinen@gmail.com