maanantai 25. heinäkuuta 2022

Kodin, uskonnon ja tsaarin puolesta


Ylipäällikkö Mannerheimin päiväkäskyssä sanottiin 1.12.1939 talvisodan alettua, että ”me taistelemme kodin, uskonnon ja Isänmaan puolesta”. Sotien jälkeen sanonnasta tuli erityisesti kokoomuslaisten käyttämä. Kari Suomalaisen piirtämänä koti kirkko isänmaa -hahmo oli lihava kypäräpäinen pappi. Mannerheim oli varmaan lainannut sanonnan entiseltä työnantajaltaan Venäjän keisarilliselta armeijalta, jossa sen tarkka sanamuoto oli hieman toisenlainen, mutta samaa tarkoittava: Uskon, tsaarin ja isänmaan puolesta (Za veru, tsarja i otetshestvo).

Kirkolla on Venäjänmaalla ollut aina tärkeä merkitys. Vanhan Venäjän yhteisön muodostivat tsaari, aatelisto ja rahvas, joita kaikkia yhdisti ortodoksinen kirkko. Tällä hetkellä ei ole aivan varmaa, onko ylimpänä nykyajan tsaari Putin vai Venäjän kirkon johtaja, Moskovan patriarkka Kirill, joka on kuvannut Putinin valtakautta Jumalan ihmeeksi. Putin taitaa edustaa sitä samaa näkökantaa kuin jo Iivana Julma 1500-luvulla, että tsaari oli vastuussa vain Jumalalle suoraan ilman maallisia välikäsiä. Vielä jopa 1900-luvulla esitettiin ehdotuksia Nikolai II:n julistamisesta pyhimykseksi.

Yritin vähän saada historiallista perspektiiviä lainaamalla kirjastosta kaksi aiheeseen liittyvää kirjaa, Pertti Luntisen Keisari-Venäjän aatehistorian (Gaudeamus, 1981) ja Sirkka Laihiala-Kankaisen Venäläisen kasvatuksen historian (Vastapaino, 2021). Niissä käsitellään uskontoelämää tsaarien ajoilta Neuvostoliiton puolue- ja valtiojohtoiseen tilanteeseen asti – ja nykypäivän asioista saa jonkinlaista ymmärrystä tiedotusvälineitä seuraamalla ja internettiä näppäilemällä. Pelin henki on joka tapauksessa sama kuin 110 vuotta sitten: johtaja on johtaja, jolle Jumala on antanut taidon johtaa.

Koululaitos oli 1800-luvulla tiiviisti näiden ajatusten takana. Kansa piti opettaa tottelemaan Jumalaa, tsaaria ja lakia, koska tämä oli Jumalan tahto. Kun näin toimittiin, ei mitään pahaa voinut tapahtua. Venäjän salaisen poliisin päällikkö, kenraali Aleksandr von Benckendorff kirjoitti: ”Venäjän menneisyys on ihmeellinen, sen nykyisyys on enemmän kuin loistava ja sen tulevaisuus ylittää kaiken, mitä vilkkainkin mielikuvitus voi synnyttää.”

Aina kaikki ei kuitenkaan ole sujunut ihanteellisella tavalla. Esimerkiksi Ukrainan alueella oli hässäkkää, kun Kiovassa paljastui 1800-luvun alkupuoliskolla ”Kyrilloksen ja Metodioksen seura”, joka tähdensi ukrainalaisten messiaanista roolia historiassa ja haaveili Kiovan ympärille syntyvästä vapaasti liittovaltiosta. Tämä oli ensimmäinen oire valtakunnan sisäisistä vähemmistöongelmista.

Nämä ongelmat tai sellaisiksi keksityt panivat Putinin Venäjän lopulta tarttumaan väkivaltaan. Ranskalainen vasemmistolehti Libération on käsitellyt tilannetta useissa artikkelissaan todeten Kirillin ja koko Moskovan patriarkaatin aseman nyt heikentyneen. Lehden mukaan nykyinen sotakriisi ei ole pelkästään alueellinen, sillä ortodoksisuus on venäläisen identiteetin perusta ja Putin on luonut sen avulla jatkuvuuden kommunismin ja kristinuskon välille. Libération huomattaa, että ukrainalaista syntyperää olevat piispat voiva aiheuttaa vaikeuksia patriarkaatin sisällä. Lähes 300 pappia on jo vaatinut avoimella kirjeellään vihollisuuksien lopettamista. Pappien Russian Priests for Peace -ryhmä allekirjoitti kirjeen, jossa tuomittiin Ukrainassa toteutetut murhakäskyt.

Kirill on kuitenkin on asettunut hyökkäävän puolen kannalle, mistä johtuen Kirill menettää suuren osan vallastaan ortodoksisessa maailmassa. Eli meneillään on myös jonkinlainen uskonsota, ja onhan Putin itsekin jossain yhteydessä puhunut pyhästä sodasta. Maailman 260 miljoonasta ortodoksisesta kristitystä noin 100 miljoonaa on Venäjällä, ja osa ulkomailla olevista on yhteydessä Moskovan kanssa. Näitä suhteita on Putinin erikoisoperaatio kiristänyt.

Uskonnontutkimuksen professori ja entinen Gruusian entinen Vatikaanin-suurlähettiläs Tamara Grdzelidze sanoi Reutersille: "Jotkut kirkot ovat niin vihaisia Kirillille hänen kannastaan sodan suhteen, että meillä on edessämme maailmanortodoksisuuden mullistus.”

Venäjä on kuitenkin paljon muutakin kuin ortodoksisuutta. Venäjällä asuu 193 kansaa, siellä puhutaan 277:ää kieltä tai murretta, koulutuksen käytössä on 105 kieltä ja televisiossa puhutaan 50:tä kieltä.

Tähän loppuun vielä löydös J.E. Aron ja L.T. Helteen Oppikoulujen Venäjän maantieto -kirjasta (1913): ”Isovenäläiset muodostavat Venäjän valtakunnan ytimen. He ovat vahvasti sekaantuneet suomalaiseen ja tataarilaiseen ainekseen, jota jo osoittaa heidän vankka vartalonsa, vaalea värinsä sekä leveät kasvonsa ja nenänsä. Luonteeltaan he ovat ystävällisiä ja hyväntahtoisia, iloisia ja leikkisiä, laulua ja soittoa rakastavia sekä hallitsijaansa ja uskontoonsa lujasti kiintyneitä.” (Ukrainalaiset ja valkovenäläiset ovat ns. vähävenäläisiä.)

kari.naskinen@gmail.com