Jos ei lue etukäteen
käsiohjelmasta, että Händelin Julius
Caesar -ooppera
(1724) alkaa Savonlinnassa
nykyaikaan sijoitettuna, on katsoja ihmeissään. Kaikki oopperan
kahdeksan solistia istuvat
lavan etureunassa nuottitelineiden takana, arkivaatteissa, jotkut
lenkkarit jalassa, joku maalaa huuliaan, joku syö banaania. On taas
kerran näitä nykyohjaajien temppuja, joihin kyllä on jo
totuttukin.
Hämmennystä ne kuitenkin usein aiheuttavat, esimerkiksi nyt sillä
tavalla, että meni pitkän aikaa siihenkin, että tunnisti sieltä
Julius Caesarin ja
Kleopatran.
Ohjaajan idea on, että laulajat ovat tässä harjoittelemassa
oopperaa, ja vasta vähitellen tilanne muuttuu rooliasuihin
pukeutumisen myötä. Ennen
ensimmäistä väliaikaa homma toimii jo kunnolla.
Esityksen
toi Savonlinnaan Kroatian kansallisooppera. Se
on tehnyt siitä enemmän komediallisen kuin on totuttu.
Modernisaation
nimissä Caesar lähtee sotaankin niin valmistautuen, etta mallailee,
miten rynnäkkökivääri
ja sinko istuvat käteen. Lisäksi
videoheijastuksissa esitetään isoja tulipaloja, joista yhdessä
näyttää Kroatian kansallisteatterin talokin Rijekassa palavan.
Nykyäänhän kaikissa mahdollisissa taideteoksissa tehdään enemmän
tai vähemmän kömpelöitä viittauksia Venäjän - Ukrainan sotaan.
Jos Pekasta ja Pätkästä tehtäisiin nyt vaikkapa
kesäteatterinäytelmä, he eivät keittäisi munia Suezin kuumassa hiekassa, vaan heittelisivät niillä venäläisiä hyökkääjiä Donetskissa.
Händelin musiikki on upeaa, kuten vanhastaan
tiedetään.
Jos on kuullut kirkossa Messias-oratorion ja muitakin Händelin
hienoja teoksia, niin Julius
Caesar vaikuttaa
jopa tutulta,
joten siihen on helppo mennä sisään. Näin tämän oopperan tätä
ennen televisiosta Salzburgin festivaaleilta 2012, jolloin esitys oli
näytelmällisesti ylivoimaisesti parempi, mutta Olavinlinnan
hienossa akustiikassa solistien äänet soivat aivan
upeasti.
Händelin aikana oli vielä hyvin yleistä, että
korkeita ääniä pantiin laulamaan myös kastraattitenorit ja
-altot.
Savonlinnassa ei näitä eunukkeja ole, mutta sen verran tuota vanhaa
tyyliä on, että Caesarina
korottaa
äänensä
mezzosopraano Diana
Haller.
Kleopatrana on sopraano Annamarija
Knego.
Näin tämän kaksikon rakkaustarina on myös nykyajan trendien
mukainen.
Kleopatra on
tietenkin tuttu hahmo, varsinkin
Elizabeth Taylor
elokuvasta 1963. Olavinlinnassa Kleopatra ei ole läheskään
samanlainen kaunotar, mutta kun on asema ja valtaa ja näyttää
kyllä viehättävältäkin, ovat miehet vahaa – kuten Kleopatra
yhdessä aariassaan laulaakin, ”viehättävä
nainen pystyy kaikkeen kutsuvin huulin ja veikein katsein”. Kleopatra oli
myös ilmeisen
älykäs, ovela poliitikko, joka
historiantukijoiden mukaan oli poikkeuksellinen siinäkin, että
säilytti vallan sellaisena
aikana,
jolloin miehet enimmäkseen
olivat
päävallan
asemissa.
Vaikka
oopperassa on todellisia tapahtumia muunneltu,
on
siinä paljon todenmukaisuuttakin. Henkilöhahmotkin
ovat aikoinaan eläneitä ihmisiä.
Oopperan
alkuperäinen nimi on
Giulio
Cesare in Egitto (Julius
Caesar Egyptissä).
Libreton
kirjoitti
roomalaissyntyinen Nicola
Francesco Haym,
joka
käytti
pohjana samannimistä,
venetsialaisen
Giacomo
Francesco Bussanin
1676 laatimaa
librettoa.
Suurinta
tragediaa eivät Savonlinnassa
aiheuta
oopperan tapahtumat, vaan sellaiseksi muodostui neljä päivää
ennen ensi-iltaa Münchenissä kapellimestarina olleen Stefan
Solteszin kuolema
kesken oopperaesityksen. Nimittäin hänen puolisonsa Michaela
Selingerin piti
laulaa Savonlinnassa, mutta hänen tilalleen saatiin pikavauhtia
tuuraaja. Rooli on Cornelia, joka myös suree puolisonsa menettämistä, Pompeiuksen
murhaa. Stefan Soltesz oli tuttu Savonlinnastakin, johti siellä
Lentävän
hollantilaisen 2008
ja Madame
Butterflyn 2009.
kari.naskinen@gmail.com