Ylipäällikkö Mannerheimin
päiväkäskyssä
sanottiin 1.12.1939 talvisodan alettua, että ”me taistelemme
kodin, uskonnon ja Isänmaan puolesta”. Sotien
jälkeen
sanonnasta tuli erityisesti kokoomuslaisten käyttämä. Kari
Suomalaisen piirtämänä
koti kirkko isänmaa -hahmo
oli lihava kypäräpäinen pappi. Mannerheim
oli varmaan lainannut sanonnan
entiseltä
työnantajaltaan
Venäjän keisarilliselta armeijalta, jossa sen tarkka sanamuoto oli
hieman toisenlainen, mutta samaa tarkoittava: Uskon, tsaarin ja
isänmaan puolesta (Za veru, tsarja i otetshestvo).
Kirkolla
on Venäjänmaalla ollut aina tärkeä merkitys. Vanhan Venäjän
yhteisön muodostivat tsaari, aatelisto ja rahvas, joita kaikkia
yhdisti ortodoksinen kirkko. Tällä hetkellä ei ole aivan varmaa,
onko ylimpänä nykyajan tsaari
Putin vai
Venäjän kirkon johtaja, Moskovan patriarkka Kirill,
joka
on kuvannut Putinin valtakautta Jumalan ihmeeksi. Putin
taitaa edustaa sitä samaa näkökantaa kuin jo
Iivana
Julma 1500-luvulla,
että tsaari oli vastuussa vain Jumalalle suoraan ilman maallisia
välikäsiä. Vielä jopa 1900-luvulla esitettiin ehdotuksia
Nikolai
II:n
julistamisesta pyhimykseksi.
Yritin
vähän saada historiallista perspektiiviä lainaamalla kirjastosta
kaksi aiheeseen liittyvää kirjaa, Pertti
Luntisen Keisari-Venäjän
aatehistorian (Gaudeamus,
1981) ja Sirkka
Laihiala-Kankaisen
Venäläisen
kasvatuksen historian
(Vastapaino, 2021). Niissä käsitellään uskontoelämää tsaarien
ajoilta Neuvostoliiton puolue- ja valtiojohtoiseen tilanteeseen asti
– ja nykypäivän asioista saa jonkinlaista ymmärrystä
tiedotusvälineitä seuraamalla ja
internettiä näppäilemällä.
Pelin
henki on joka tapauksessa sama kuin
110 vuotta sitten:
johtaja on johtaja, jolle Jumala on antanut taidon
johtaa.
Koululaitos
oli 1800-luvulla tiiviisti näiden ajatusten takana. Kansa
piti opettaa tottelemaan Jumalaa, tsaaria ja lakia, koska tämä oli
Jumalan tahto. Kun näin toimittiin, ei mitään pahaa voinut
tapahtua. Venäjän salaisen poliisin päällikkö, kenraali
Aleksandr
von Benckendorff
kirjoitti:
”Venäjän menneisyys on ihmeellinen, sen nykyisyys on enemmän
kuin loistava ja sen tulevaisuus ylittää kaiken, mitä vilkkainkin
mielikuvitus voi synnyttää.”
Aina
kaikki ei
kuitenkaan
ole
sujunut
ihanteellisella tavalla. Esimerkiksi Ukrainan alueella oli hässäkkää,
kun Kiovassa paljastui 1800-luvun alkupuoliskolla ”Kyrilloksen ja
Metodioksen seura”, joka tähdensi ukrainalaisten messiaanista
roolia historiassa ja haaveili Kiovan ympärille syntyvästä
vapaasti liittovaltiosta. Tämä oli ensimmäinen oire valtakunnan
sisäisistä vähemmistöongelmista.
Nämä
ongelmat tai sellaisiksi keksityt panivat Putinin Venäjän lopulta
tarttumaan väkivaltaan. Ranskalainen
vasemmistolehti
Libération
on
käsitellyt tilannetta useissa
artikkelissaan
todeten
Kirillin ja
koko Moskovan patriarkaatin
aseman nyt heikentyneen. Lehden mukaan nykyinen sotakriisi ei
ole pelkästään alueellinen, sillä ortodoksisuus on venäläisen
identiteetin perusta ja Putin on luonut sen avulla jatkuvuuden
kommunismin ja kristinuskon välille. Libération
huomattaa,
että
ukrainalaista syntyperää olevat piispat voiva aiheuttaa vaikeuksia
patriarkaatin
sisällä. Lähes
300 pappia on jo
vaatinut
avoimella kirjeellään
vihollisuuksien
lopettamista. Pappien
Russian
Priests for Peace
-ryhmä allekirjoitti kirjeen, jossa tuomittiin Ukrainassa toteutetut
murhakäskyt.
Kirill
on kuitenkin on asettunut
hyökkäävän puolen kannalle, mistä
johtuen Kirill
menettää
suuren osan vallastaan ortodoksisessa maailmassa. Eli
meneillään on myös jonkinlainen uskonsota, ja onhan Putin itsekin
jossain yhteydessä puhunut pyhästä sodasta.
Maailman 260 miljoonasta ortodoksisesta kristitystä noin 100
miljoonaa on Venäjällä, ja osa ulkomailla olevista on yhteydessä
Moskovan kanssa. Näitä
suhteita on
Putinin
erikoisoperaatio kiristänyt.
Uskonnontutkimuksen
professori ja entinen Gruusian
entinen Vatikaanin-suurlähettiläs
Tamara
Grdzelidze
sanoi Reutersille: "Jotkut
kirkot ovat niin vihaisia Kirillille hänen kannastaan sodan suhteen,
että meillä on edessämme maailmanortodoksisuuden
mullistus.”
Venäjä
on kuitenkin paljon muutakin kuin ortodoksisuutta. Venäjällä asuu
193 kansaa, siellä puhutaan 277:ää kieltä tai murretta,
koulutuksen käytössä on 105 kieltä ja televisiossa puhutaan 50:tä
kieltä.
Tähän
loppuun
vielä löydös J.E.
Aron
ja
L.T.
Helteen
Oppikoulujen
Venäjän maantieto -kirjasta
(1913): ”Isovenäläiset
muodostavat Venäjän valtakunnan ytimen. He ovat vahvasti
sekaantuneet suomalaiseen ja tataarilaiseen ainekseen, jota jo
osoittaa heidän vankka vartalonsa, vaalea värinsä sekä leveät
kasvonsa ja nenänsä. Luonteeltaan he ovat ystävällisiä ja
hyväntahtoisia, iloisia ja leikkisiä, laulua ja soittoa rakastavia
sekä hallitsijaansa ja uskontoonsa lujasti kiintyneitä.”
(Ukrainalaiset ja valkovenäläiset ovat ns. vähävenäläisiä.)
kari.naskinen@gmail.com