Suomen valtuuskunta oli majoittunut Savoy-hotelliin, josta kävivät välillä oopperassa ja nähtävyyksiä katsomassa. Neuvottelujen alkamista odotellessaan miehet tietenkin palaveerasivat hotellissa, ja kaikki tiesivät, että venäläisten salakuuntelu kyllä toimi. Historiantutkija, professori Martti Häikiöltä on juuri ilmestynyt kirja Hackzellista, ja Häikiö on sitä mieltä, että niistä salakuunteluista oli kerrankin hyötyä Suomelle. Häikiö arvelee, että sotakorvaussumman pienentäminen 600 miljoonasta dollarista 300:aan johtui salakuuntelulla saaduista tiedoista.
Alustava tieto oli, että summa olisi 600 miljoonaa. Häikiön tulkinta on, että salakuuntelussa paljastui suomalaisten pitävän summaa mahdottoman suurena. Hackzell oli sanonut, että Suomen kansantalous ei kestäisi sitä. Neuvostoliitolle oli kuitenkin tärkeätä, että Suomi pystyisi toimittamaan sille määrätyt sotakorvaukset, joten oli parempi tyytyä 300:aan kuin romahduttaa Suomen kansantalous.
Häikiön mukaan neuvostoliittolaiset panivat Molotovin johdolla suurta arvoa nimenomaan Hackzellin mielipiteille, koska hän oli enemmän talousmies kuin poliitikko. Hackzell oli nostettu pääministeriksi elokuussa 1944 STK:n toimitusjohtajan paikalta. Alunperin Hackzell ei kuitenkaan ollut mitenkään hyvissä kirjoissa Neuvostoliitossa, jossa Hackzellia pidettiin liian saksalaisystävällisenä. Venäläisiä olisi varmaan miellyttänyt enemmän valtioneuvos J.K. Paasikivi, joka olikin ainoa todella halukas rauhanvaltuuskunnan puheenjohtajaksi, mutta Hackzellin mielestä tämä ei käynyt päinsä Paasikiven antautumismielialaa lietsoneen esiintymisen takia.
Suomen edustajat Moskovassa olivat Hackzellin ja Waldenin lisäksi yleisesikunnan päällikkö, jalkaväenkenraali Erik Heinrichs, kenraaliluutnantti Oskar Enckell sekä asiantuntijoina ulkoasiainministeriön kansliapäällikkö P.J. Hynninen, vuorineuvos Berndt Grönblom, lähetystöneuvos Johan Nykopp ja ulkoasiainministeriön neuvotteleva virkamies, lakitieteen tohtori Erik Castrén.
LENININ HAUTAJAISISSA
Venäjä oli Hackzellille tuttu maa. Jo 1910-1917 hän toimi Pietarissa liikejuristina. Hänellä oli siellä oma asianajotoimisto, minkä lisäksi hän oli ylimääräisenä virkamiehenä Suomen lähetystön kansliassa 1913 ja oikeudenkäyntiapulaisena Suomen passivirastossa 1913-17. Vallankumouksen jälkeen Hackzell palasi Suomeen ja liittyi valkoiseen armeijaan.
Kansalaissodan jälkeen Hackzell nimitettiin Viipurin läänin maaherraksi, missä tehtävässä hän oli vuoden 1920 loppupuolelle, jolloin hänet valittiin Tarton rauhan jälkeen muodostettuun suomalais-venäläiseen sekakomiteaan. Sen tehtävänä oli hoitaa rauhansopimuksesta aiheutuneita käytännön järjestelyjä.
Viipurissa Hackzell oli työskennellyt kerran aikaisemminkin hovioikeudessa, ja 1914 hän oli nainut tunnetun viipurilaisen suurliikemiehen Eugene Wolffin nuorimman tyttären Elsien. Avioliiton solmiessaan Antti oli 32-vuotias ja Elsie 20-vuotias. Heille syntyi neljä lasta, joista luutnantti Martin Hackzell kaatui 23-vuotiaana Pirunsaaren taistelussa Stalinin kanavalla Karhumäen pohjoispuolella heinäkuussa 1942.
Vuonna 1922 Hackzellista tuli Suomen lähettiläs Moskovaan, jossa virkatehtäviin kuului myös Leninin hautajaisiin osallistuminen 27.1.1924. Hautajaisten musiikkiohjelmassa oli Wagneria, Chopinia ja Kansainvälinen.
Poliittisten kuvioiden Suomessa muuttuessa kokoomuslainen Hackzell erosi lähettilään tehtävistä Moskovassa 1927. Politiikka kuitenkin veti ja 1932-36 Hackzell toimi ammattiulkoministerinä T.M. Kivimäen (Edistyspuolue) hallituksessa, mutta sen jälkeen Hackzell siirtyi STK:n toimitusjohtajaksi. Vuonna 1939 Hackzellista tuli myös kansanedustaja ja lopulta 8.8.1944 pääministeri, jonka tehtävä oli hoitaa Suomi sodasta rauhaan yhdessä neljä päivää aiemmin tasavallan presidentiksi valitun marsalkka Mannerheimin kanssa. Tehtävä suoritettiin ja rauhansopimus syntyi 19.9.1944. Antti Hackzell kuoli 64-vuotiaana 1944.
kari.naskinen@gmail.com
