Puhuminen
täysistunnoissa on silti tärkeätä. Eduskunta
on joka tapauksessa se
paikka, jossa kansanedustajien mielipiteet tulevat esille.
Täysistunnot välitetään verkossa, puheet kirjataan ylös ja
kyselytunnit lähetetään televisiossa. Kaikki aina sanovat, että
”valiokunnissa se varsinainen työ tehdään”, mutta valiokuntien
kokoukset ovat kuitenkin ulkopuolisilta kuuntelijoilta ja katsojilta
suljettuja.
Parlamentti on puhumista varten. Tämä
sanakin tulee puhumista tarkoittavasta sanasta parler
(ranskaa)
ja parlare
(italiaa).
Parlamentti
on nimenomaan julkisen puheen paikka. Se on tietenkin totta, että
eduskuntapuheet osoitetaan paljolti äänestäjille ja
tiedotusvälineille, vaalien lähestyessä ne ovat myös
vaalipuheita, mutta niin pitääkin. Lisäksi
ryhmäpuheenvuoroja
voidaan pitää tärkeinä poliittisina linjauksina.
Yhteiskuntatieteiden
tohtori Tuula
Vaarakallio luennoi
aiheesta pari päivää sitten Helsingin työväenopistossa ja sanoi,
että politiikkaa tehdään puhumalla: ”Valiokunnissa puhe
suunnataan sen muille jäsenille ja siellä voidaan avoimesti olla
samaa mieltä poliittisten vastustajienkin kanssa, mutta isossa
salissa tulevat esille ideologiset erot, joista kansalaiset haluavat
tietää.”
”Vaikka eduskunnan täysistunnot ja
varsinkin kyselytunnit voivat olla showta, ovat
ne
joka tapauksessa poliittista puhumista varten.” Näin se tietenkin
on, sillä mitä tekoa täysistunnoilla olisi, jos siellä ei
puhuttaisi, vaan pelkästään painettaisiin äänestysnappeja.
Tuula
Vaarakallio lainasi tähän kohtaan 1800-luvulla elänyttä
englantilaista yhteiskuntafilofia Walter
Bagehotia,
joka kirjoitti, että mikään valtio ei voi olla ensiluokkainen,
elleivät sen hallitus ja parlamentti perustu keskusteluun. Siellä
tämä keskustelu on tunnetusti kovaa. Westminsterin palatsissa oleva
alahuoneen istuntosalikin on sellainen, että se on muodoltaan kuin
kaksintaisteluareena. Hallitus- ja oppositiopuolueiden edustajat
istuvat suorakulmaisessa salissa vastakkain niin, että heitä
erottaa keskellä oleva alue, joka on leveydeltään kaksi miekan
mittaa. En tiedä, minkä miekan, mutta vähän yli kaksi metriä tuo
punaisin viivoin eroteltu alue näyttää olevan.
Myös valtio-opin professori Kyösti Pekonen torjuu sen usein kuultavan väitteen, että eduskunta on pelkän tyhjän ja turhan puhumisen paikka. Kirjansa Puhe eduskunnassa (Vastapaino, 2011) varten Pekonen oli haastatellut kansanedustajia, joista osa väheksyi eduskuntapuheiden merkitystä. Selvästi enemmän oli kuitenkin niitä, joiden mielestä kansanedustajan työ on nimenomaan puhumalla vaikuttamista.
Voi tietenkin puhua muuallakin, mutta eduskunnassa puheet saavat suurimmat kuulijamäärät. Täysistuntojen suoria verkkolähetyksiä seuraa parhaimmillaan 5000 ihmistä ja tv:n välittämiä kyselytunteja 500 000.
Puhumalla ja kantaa ottamalla kansanedustajat edustavat äänestäjiään. Pekonen viittaa Bagehotin aikalaiseen, filosofi John Stuart Milliin, joka kirjoitti jo 150 vuotta sitten, että puhe on parlamentin tärkein tehtävä. Parlamentin ja parlamentaarikoiden aseman parhaana mittarina voidaan Millin mielestä pitää sitä, pidetäänkö kansakunnan kannalta tärkeimmät poliittiset puheet parlamentissa vai jossakin muualla.
Nykyisin eduskunnan täysistunnoissa saa puhujapöntöstä puhua kerrallaan 7 minuuttia ja omalta paikaltaan 3 minuuttia. Puheiden on oltava sellaisia, että kansanedustajat niissäkin noudattavat vuodelta 1869 peräisin olevan valtiopäiväjärjestyksen mukaisesti vakaata ja arvokasta käytöstä. Toisia ei saa loukata ja pitää pukeutua asiallisesti. Jos ei näitä ohjeita noudata, saa ensin varoituksen, mutta jos asiaton käytös toistuu, voi ko. kansanedustajan määrätä enintään kahden viikon sisäänpääsykieltoon.
kari.naskinen@gmail.com