Elokuvan uusi aalto pyyhkäisi Moskovaakin

Ranskalaisen elokuvan uusi aalto alkoi 1950-60-lukujen vaihteessa. Se heijastui nopeasti muuallekin, niin Suomeen kuin Neuvostoliittoonkiin, jossa noihin aikoihin vallitsi poliittisesti hieman helpompi ”suojasää”. Georgij Danelijan ohjaama Romanssi Moskovassa (1964) on Mosfilmin elokuvista ehkä lähimpänä uuden aallon tunnetuksi tekemää ilmaisua. Kevyt kertomus nuoresta, hapuilevasta rakkaudesta, eikä yhtään kohtausta studiolla kuvattuna. Ollaan koko ajan kaupungin vilinässä, välillä metrossa, välillä GUM-tavaratalossa. Elokuvan suomalaista nimeä paremmin sitä kuvaakin alkuperäinen nimi Ja šagaju po Moskve (Kävelen ympäri Moskovaa).

”Tämä elokuva on runoelma nuoruudesta, rakkaudesta, sateesta ja Moskovasta, runoelma hyvyydestä, jossa on jotain miltei sadunomaista”, sanoi Danelija, joka myöhemmin toimi Mosfilmin elokuvastudion johdossa.

Elokuva esitetiin 1964 Cannesin elokuvajuhlilla, jonka tuomaristo antoi silloin 33-vuotiaalle Danelijalle kunniamaininnan nuorten elokuvantekijöiden keskuudessa. Cannesin Kultaisen Palmun voitti Jacques Demyn Cherbourgin sateenvarjot, ja nämä kaksi elokuvaa muistuttavat kyllä yllättävän paljon toisiaan. Samana vuonna kuvaaja Vadim Jusov palkittiin Milanon elokuvajuhlilla.

Sateenvarjoja tarvitaan Moskovassakin, mutta yhtä paljon ei lauleta kuin Cherbourgissa, vaikka laulattaakin. Elokuvan lopussa Nikita Mihalkov (kuvassa oik.) joka tapauksessa laulaa metron liukuportaissa iskelmän Kävelen Moskovassa. Vuonna 2016 Mihalkov esitti saman laulun Moskovan päivän juhlassa Punaisella torilla ja taustalle heijastettiin kuvia elokuvasta. Katsomossa olivat myös Vladimir Putin ja Dmitri Medvedev.

Yhdessä kohtauksessa puistossa nuoria vastaan tuleva mies viheltelee tuttua melodiaa Tuulella ei ole ystävää, joka alunperin on kaksi vuotta vanhemmasta elokuvasta Matka satamaan. Suomessa laulun levytti ensin Tapio Rautavaara nimellä Hiljainen satama (1963), mutta suositummaksi se tuli samana vuonna Heikki Aarvan laulamana ja nimellä Tuulella ei ole ystävää (uusi sanoitus Erik Lindströmin).

Neuvostoelokuvan kannalta merkittävä tekijä elokuvassa on Nikita Mihalkov, jolle tässä elokuvassa oli ensimmäinen iso rooli. Hän oli tuolloin 18-vuotias, ja Mihalkovin urasta yhdeksi Neuvostoliiton - Venäjän suurimmaksi tähdeksi kirjoitinkin jo 30.9.2020. Mihalkovin esittämä Nikolai on töissä metrotyömaalla, tuntee Moskovan kuin omat taskunsa, järjestelee asioita parhain päin ja auttaa kavereitaan Sashaa ja runoilijaksi haluavaa Volodjaa, joka on tullut Moskovaan tapaamaan erästä tunnettua runoilijaa saadakseen tältä neuvoja.

Runoilijan kotiin löydetäänkin, runoilija ei ole siellä, mutta lattioita kiillottamassa oleva mies esittäytyy runoilijaksi ja antaa omia neuvojaan Volodjalle. Yhdessä kohtauksessa Nikolai ja Sasha auttavat taksikuskia, joka ei ymmärrä, mihin japanilainen turisti haluaisi mennä. Japanilainen osaa englantia ja koska pojat ovat magnetofonilta oppineet neljä tai viisi sanaa englantia, niin selviäähän se, että Tretjakovin galleriaan pitäisi päästä. Sitten sitä romanssia: GUM:n levyosastolla Nikolai ja Volodja tapaavat söpön Alenjan, joten treffithän pitää tehdä. Eivät Nikolai ja Volodja aivan Jules ja Jim ole, mutta samanlaista herkkyyttä ja suurta tulevaisuudenuskoa kuin Francois Truffautilla kaksi vuotta aiemmin. Mukava elokuva, kestää tunnin ja vartin. Moskova on kuvissa parhaimmillaan. Mosset, Pobedat, Volgat ja Jaltat täyttävät isot kadut.

kari.naskinen@gmail.com