Eduskunnan salaisessa
täysistunnossa
päivälleen 80 vuotta sitten oli käsiteltävänä yksi asia:
hallituksen esitys Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltojen
Liiton välisen rauhansopimuksen lopullisesta
ratifoinnista.
Klo 14
alkaneessa kokouksessa päätettiin hallituksen esitys ensin
lähettää ulkoasiainvaliokuntaan. Kokous päättyi klo 15.04 ja
ulkoasiainvaliokunta kokoontui pankkivaliokunnan huoneessa klo 15.30.
Valiokunnassa
rauhansopimuksen hyväksymistä vastustivat vain Maalaisliiton
kaksinaamaiset
Urho Kekkonen ja
Kalle Kämäräinen
sekä
Kokoomuksen Jaakko
Ikola ja
IKL:n Kaarlo
Kares.
Sieltä asia tuli eduskunnan päätettäväksi uuteen täysistuntoon, joka alkoi saman perjantain iltana klo 19.30. Eduskunnassa käytettiin asiasta 20 puheenvuoroa, muutamat varsin pitkiä luentoja. Puhujat olivat enimmäkseen rauhansopimuksen vastustajia.
Käsiteltävänä ollut rauhansopimus oli allekirjoitettu 13.3. yöllä klo 02, mutta se päivättiin 12. päivälle, jotta vihollisuudet voitaisiin lopettaa heti seuraavana päivänä klo 11. Se oli ensimmäinen mahdollinen ajankohta, jolloin aselevon voimaanastuminen kävi päinsä ja senkin jälkeen kaukaisilla rintamilla oli joitakin taisteluja, koska joukoille oli mahdotonta kaikkialle saada pikaisesti sanaa rauhansopimuksesta.
Seuraavassa muutamia lyhyitä otteita kansanedustajien käyttämistä puheenvuoroista:
Vilho Annala (IKL): ”Rauhan tekeminen on seurauksena pelkuruudesta. Meitä on tässä maassa paljon sellaisia, jotka kaikista vakuutteluista huolimatta emme näe, että tällaiseen rauhaan oli pakko mennä. Tämä on nähdäkseni varsin kohtalokasta diplomaattista taitamattomuutta.”
Martta Salmela-Järvinen (SDP): ”Esillä oleva asiakirja merkitsee kohtalokasta iskua Suomen kansan ja valtion olemassaololle. Sen kautta riistetään perusta meidän tulevaisuudeltamme.”
Risto Ryti, pääministeri (Edistyspuolue): ”Edellytyksenä aselevon voimaansaattamiselle oli määräys rauhansopimuksesta. Se ei tietysti, teoreettisesti, estä eduskuntaa olemasta ratifioimatta tätä rauhansopimusta, jolloin se tietysti ilman muuta purkautuu. Vasta tänään – tänään on kai 15. päivä – alkaa aseiden luovutus.”
Uuno Hannula, opetusministeri (Maalaisliitto): ”Olen valtioneuvostossa kaiken aikaa johdonmukaisesti ollut sillä kannalla, ettei rauhanneuvotteluihin olisi ollut käytävä, vaan taistelua jatkettava sekä otettava vastaan länsivaltain tarjoama apu.”
Kaarlo Kares (IKL): ”Minä omasta puolestani katson rauhanteon liian hätäillyksi. Me uskomme sittenkin, me uskomme Jumalan apuun ja ylösnousemukseen.”
Antti Kukkonen (Maalaisliitto): ”Suomen puolustussota on alusta loppuun ollut vertojaan vailla oleva sankariteko. Meidän pyhä taistelumme on suoritettu ei ainoastaan Pohjolan, vaan koko ihmiskunnan hyväksi ja sen ikuisten arvojen säilyttämiseksi.”
Pekka Pennanen (Kokoomus): ”Kunniakas taistelu kalleimpien arvojen puolesta sisältää pakkorauhankin jälkeen uskon ja luottamuksen tulevaisuuteen.”
Urho Kekkonen (Maalaisliitto): ”Tämä rauha ei vastaa käydyn sodan kulkua. Tilanne on kuitenkin nyt sellainen, että vaikka eduskunnalla on muodollinen oikeus hylätä rauhansopimus, en kuitenkaan voi käsittää, että kukaan edesvastuullinen kansanedustaja voisi vakavassa mielessä esittää rauhansopimusta hylättäväksi.”
Rauno Kallia (IKL): ”Tähän rauhaan on menty hätiköiden, niin kuin täällä on jo aikaisemmin sanottu. Tämän vuoksi en voi olla mukana hyväksymässä hallituksen esitystä.”
Paavo Virkkunen (Kokoomus): ”On tavallinen laskelma historiassa, että tarvitaan kuitenkin 50 vuotta, ennen kuin on riittävä välimatka suurten tapahtumien oikeaan arvostelemiseen ja kaikkien niiden syiden selvittämiseen, jotka ovat tapahtumiin johtaneet. Antakaamme siis tulevaisuuden meitä arvostella ja ottakaamme nykyhetkestä se raskas opetus, mikä sillä on meille annettavana.”
Rauhansopimuksen hylkäämistä ehdotti Ernst Estlander (Rkp). Äänestyksessä annettiin sopimuksen hyväksymisen puolesta 145 jaa-ääntä, 3 ei-ääntä, 9 tyhjää, poissa 42. Puhemies Väinö Hakkila (SDP) lopetti täysistunnon klo 21.53.
Nämä ”pitkän parlamentin” (1939-45) suljettujen istuntojen keskustelupöytäkirjat julkaistiin vasta 1967 Lahden kirjapaino ja sanomalehti Oy:n painamassa kirjassa, jonka oli koonnut kansanedustajana noissa kokouksissa ollut rauhanaktivisti, ”nuuskamuikkunen” Atos Wirtanen (SDP).
Kirjan julkaisi tietokirjailija ja kääntäjä Caius Kajanti, jolla oli oma kustannusosakeyhtiö. Aiemmin 1957 hän oli tullut tunnetuksi norjalaisen Agnar Myklen romaanin Laulu punaisesta rubiinista kustantamisesta. Oikeuskansleri Olavi Honka määräsi kirjan epäsiveellisenä takavarikkoon. Rauma-Repolan höyryvoimalaitoksen uunissa poltettiin yli 5000 kirjaa, mutta Kajannille jäi niitä 800 kappaletta, jotka hän myöhemmin myi Helsingin sotainvalidipiirille ja se myi ne eteenpäin ovelta ovelle.
kari.naskinen@gmail.com
Sieltä asia tuli eduskunnan päätettäväksi uuteen täysistuntoon, joka alkoi saman perjantain iltana klo 19.30. Eduskunnassa käytettiin asiasta 20 puheenvuoroa, muutamat varsin pitkiä luentoja. Puhujat olivat enimmäkseen rauhansopimuksen vastustajia.
Käsiteltävänä ollut rauhansopimus oli allekirjoitettu 13.3. yöllä klo 02, mutta se päivättiin 12. päivälle, jotta vihollisuudet voitaisiin lopettaa heti seuraavana päivänä klo 11. Se oli ensimmäinen mahdollinen ajankohta, jolloin aselevon voimaanastuminen kävi päinsä ja senkin jälkeen kaukaisilla rintamilla oli joitakin taisteluja, koska joukoille oli mahdotonta kaikkialle saada pikaisesti sanaa rauhansopimuksesta.
Seuraavassa muutamia lyhyitä otteita kansanedustajien käyttämistä puheenvuoroista:
Vilho Annala (IKL): ”Rauhan tekeminen on seurauksena pelkuruudesta. Meitä on tässä maassa paljon sellaisia, jotka kaikista vakuutteluista huolimatta emme näe, että tällaiseen rauhaan oli pakko mennä. Tämä on nähdäkseni varsin kohtalokasta diplomaattista taitamattomuutta.”
Martta Salmela-Järvinen (SDP): ”Esillä oleva asiakirja merkitsee kohtalokasta iskua Suomen kansan ja valtion olemassaololle. Sen kautta riistetään perusta meidän tulevaisuudeltamme.”
Risto Ryti, pääministeri (Edistyspuolue): ”Edellytyksenä aselevon voimaansaattamiselle oli määräys rauhansopimuksesta. Se ei tietysti, teoreettisesti, estä eduskuntaa olemasta ratifioimatta tätä rauhansopimusta, jolloin se tietysti ilman muuta purkautuu. Vasta tänään – tänään on kai 15. päivä – alkaa aseiden luovutus.”
Uuno Hannula, opetusministeri (Maalaisliitto): ”Olen valtioneuvostossa kaiken aikaa johdonmukaisesti ollut sillä kannalla, ettei rauhanneuvotteluihin olisi ollut käytävä, vaan taistelua jatkettava sekä otettava vastaan länsivaltain tarjoama apu.”
Kaarlo Kares (IKL): ”Minä omasta puolestani katson rauhanteon liian hätäillyksi. Me uskomme sittenkin, me uskomme Jumalan apuun ja ylösnousemukseen.”
Antti Kukkonen (Maalaisliitto): ”Suomen puolustussota on alusta loppuun ollut vertojaan vailla oleva sankariteko. Meidän pyhä taistelumme on suoritettu ei ainoastaan Pohjolan, vaan koko ihmiskunnan hyväksi ja sen ikuisten arvojen säilyttämiseksi.”
Pekka Pennanen (Kokoomus): ”Kunniakas taistelu kalleimpien arvojen puolesta sisältää pakkorauhankin jälkeen uskon ja luottamuksen tulevaisuuteen.”
Urho Kekkonen (Maalaisliitto): ”Tämä rauha ei vastaa käydyn sodan kulkua. Tilanne on kuitenkin nyt sellainen, että vaikka eduskunnalla on muodollinen oikeus hylätä rauhansopimus, en kuitenkaan voi käsittää, että kukaan edesvastuullinen kansanedustaja voisi vakavassa mielessä esittää rauhansopimusta hylättäväksi.”
Rauno Kallia (IKL): ”Tähän rauhaan on menty hätiköiden, niin kuin täällä on jo aikaisemmin sanottu. Tämän vuoksi en voi olla mukana hyväksymässä hallituksen esitystä.”
Paavo Virkkunen (Kokoomus): ”On tavallinen laskelma historiassa, että tarvitaan kuitenkin 50 vuotta, ennen kuin on riittävä välimatka suurten tapahtumien oikeaan arvostelemiseen ja kaikkien niiden syiden selvittämiseen, jotka ovat tapahtumiin johtaneet. Antakaamme siis tulevaisuuden meitä arvostella ja ottakaamme nykyhetkestä se raskas opetus, mikä sillä on meille annettavana.”
Rauhansopimuksen hylkäämistä ehdotti Ernst Estlander (Rkp). Äänestyksessä annettiin sopimuksen hyväksymisen puolesta 145 jaa-ääntä, 3 ei-ääntä, 9 tyhjää, poissa 42. Puhemies Väinö Hakkila (SDP) lopetti täysistunnon klo 21.53.
Nämä ”pitkän parlamentin” (1939-45) suljettujen istuntojen keskustelupöytäkirjat julkaistiin vasta 1967 Lahden kirjapaino ja sanomalehti Oy:n painamassa kirjassa, jonka oli koonnut kansanedustajana noissa kokouksissa ollut rauhanaktivisti, ”nuuskamuikkunen” Atos Wirtanen (SDP).
Kirjan julkaisi tietokirjailija ja kääntäjä Caius Kajanti, jolla oli oma kustannusosakeyhtiö. Aiemmin 1957 hän oli tullut tunnetuksi norjalaisen Agnar Myklen romaanin Laulu punaisesta rubiinista kustantamisesta. Oikeuskansleri Olavi Honka määräsi kirjan epäsiveellisenä takavarikkoon. Rauma-Repolan höyryvoimalaitoksen uunissa poltettiin yli 5000 kirjaa, mutta Kajannille jäi niitä 800 kappaletta, jotka hän myöhemmin myi Helsingin sotainvalidipiirille ja se myi ne eteenpäin ovelta ovelle.
kari.naskinen@gmail.com
