Dvd:nä julkaistussa Mansikkapaikassa (1957) on
Ingmar Bergmanin lyhyt haastattelu
vuodelta 2003. Siinä hän sanoi, että elokuvan vanha mies Isak Borg on
perushahmoltaan hänen isänsä. Toisaalta Bergman sanoi, ettei Mansikkapaikka varsinaisesti ole hänen
elokuvansa, vaan Borgin roolin esittävän Victor
Sjöströmin. Elokuva onkin suuri kunnianosoitus mykkäfilmiajan suurelle
ohjaajalle Sjöströmille, mutta tosiasia on myös, että Bergman perkaa siinä oikein
syvältä vaikeaa suhdettaan kurjaan saarnaajaisäänsä.
Mansikkapaikan voi katsoa vaikka
kuinka monta kertaa ja siitä voi kirjoittaa yhtä monta kertaa. Seuraavaksi
haluaisin kuitenkin lukea perusteellisesti elokuvan käsikirjoituksen, koska se
on alusta loppuun Bergmanin kipeää sukellusta omaan lapsuuteensa ja
minuuteensa.
Dvd-haastattelussa Bergman sanoi, että hänen esikuvansa oli Sjöströmin viimeiseksi
ohjaama Ajomies (1921). Se perustuu Selma Lagerlöfin samannimiseen
romaaniin (1912) anteeksiannosta ja katumuksesta. Ajomies on kuolleita sieluja
keräävä Kuoleman palvelija. Ajomies on myös Isak Borg, joka lähtee Tukholmasta vanhalla
isolla Packard 120 C:llä Lundiin promovoitavaksi yliopiston kunniatohtoriksi.
Matka on tilintekoa menneisyydestä. Isak Borg käy läpi tekemisiään ja
laiminlyöntejään, ja kun kuolema lähestyy vanhaa miestä, alkavat asiat olla
mielessä kirkkaampina. Ajomatkaa edeltävänä yönä Isak Borg näkee unen, jossa
hän on tuntemattomalla kadulla. Hän näkee ison kellon, jossa ei enää ole
viisareita – aika alkaa olla loppu – ja sitten ohi menee ruumisvaunu, josta
putoaa ruumisarkku ja siellä on Borg itse.
Sanotaan, ettei koskaan ole liian myöhäistä, mutta Ingmar Bergmanin ja isänsä Erik Bergmanin osalta taisi kuitenkin
olla. Elokuvaa tehdessään Ingmar Bergman oli riidoissa vanhempiensa kanssa.
Edes äidin kanssa ei syntynyt sovintoa, sillä komeroissa oli liikaa luurankoja
ja tulehtuneita väärinkäsityksiä. Myös ero kolmannesta vaimosta tuotti tuskaa. Lisäksi
Bergman oli rasittanut itsensä liian kovalla työllä: Seitsemäs sinetti (1957) oli juuri saatu valmiiksi ja Malmön kaupunginteatterissa
hän oli lyhyen ajan sisällä ohjannut Kissan
kuumalla katolla, Eerik XIV:n ja massiivisen Peer Gyntin. Tämä veikin Bergmanin Karoliiniseen sairaalaan, jossa
hän keräsi voimiaan takaisin, mutta teki samalla Mansikkapaikan käsikirjoituksen.
Bergmanin elokuva on hyvin henkilökohtainen. Se on kuin hätähuuto. Itsekin hän
sanoi elokuvallaan vedonneensa vanhempiinsa: ”Ymmärtäkää minua ja jos
mahdollista, antakaa minulle anteeksi.”
Elokuvan lopussa Isak Borgin nuoruuden rakastettu Sara vie hänet aurinkoiselle
paikalle metsään, josta Isak näkee salmen vastakkaisella rannalla vanhempansa.
Isä ja äiti vilkuttavat Isakille. Tämä ja muutama muu kohta osoittaa, että Isak
Borg on myös Ingmar Bergman. Tämänkin hän vahvisti dvd-haastattelussa: Isak
Borgin ja Ingmar Bergmanin nimikirjaimet ovat IB, ja vähän muokaten nimestä
tulevat ”is” ja ”borg”, siis jäinen linna. Isak Borgin toinen etunimi on Eberhard, joten kyllä se E-kirjainkin sieltä saadaan. Kylmätunteinen
Erik Bergman oli elokuvan tullessa teattereihin vielä elossa.
Dvd:llä Bergman kertoi myös Victor Sjöströmin saamisesta mukaan. Aikaisemmin
Sjöström oli esittänyt kapellimestaria Bergmanin elokuvassa Onnea kohti (1949), mutta nyt Bergman
empi lähestymistä, koska Sjöström oli jo vanha mies. AB Svensk Filmindustrin
joku johtaja kävikin alustavasti tiedustelemassa Sjöströmin mahdollisuutta
tullaa elokuvaan, ja kun pientä toivoa oli, rohkeni Bergman seuraavaksi mennä
asialle. Seuraavana aamuna Sjöström soitti Bergmanille ja sanoi suostuvansa
yhdellä ehdolla: hänen on päästävä kuvauksista joka päivä kotiin ottamaan
viskigrogi klo 17.15.
Kuvaaja Gunnar Fischer on
muistellut, että koskaan ei filmiryhmä tiennyt, olisiko Sjöström vielä
seuraavana päivänä elossa. Tämän takia valmista materiaalia oli saatava
mahdollisimman paljon jokaisena kuvauspäivänä. Sjöström oli 78-vuotias ja
samanikäinen on myös Isak Borg. Sjöström kuoli tammikuussa 1960. Elokuviensa
lisäksi Sjöström tunnettiin Suomessakin myös näyttelijänä, sillä 1898-99 hän
näytteli Svenska Teaternissa.
Gunnar Fischer oli se kuvaaja, joka teki Bergmanin uran alkuvaiheiden suurtyöt
ja loi sen mustavalkoisen kuvamaailman, josta Bergman tunnettiin. Vasta Neidonlähteestä (1960) alkaen kuvaajana
toimi Sven Nykvist, joka jostain
syystä yleensä enemmän mainitaan Bergmanin yhteydessä.
Mansikkapaikka on sekä tekstiltään
että kuvaukseltaan täydellinen taideteos. Samoin näyttelijät ovat sitä, mitä
Bergman parhaistaan aina irti sai. He toimivat tämän freudilaisen psykoanalyysin
elävinä mallinukkeina, ennen kaikkea Victor Sjöström, Bibi Andersson, Ingrid Thulin ja Gunnar Björnstrand. Yhdessä pienessä kohtauksessa on mukavasti myös
Max von Sydow, joka on ”bensapoikana”
Caltexin huoltoasemalla.
kari.naskinen@gmail.com