Zorn on 17 vuotta sitten jättänyt Rebeccan, mutta on sittemmin tullut katumapäälle. Rebecca asuu nykyisin New Yorkissa, jossa asuu myös Zornin nykyinen naisystävä Clara, ja siitä sitten alkaa Zornin sekoilu. Vanha suola janottaa ja Zorn sopii Rebeccan kanssa, että käväistään Montaukissa Long Islandin kärjessä, jossa heillä joskus aikoinaan on ilmeisesti ollut kivaa. Zorn on niin epämiellyttävä tyyppi, että katsoja toivoo heti, että reissu Montaukiin menisi pieleen.
Elokuvan lähtökohta on, että Zorn on kuullut isältään tämän kuolinvuoteella, mikä elämän loppuvaiheessa on oleellista: päässä pyörivät ajatukset siitä, mikä huono teko olisi pitänyt jättää tekemättä ja mikä tekemättä jäänyt olisi pitänyt tehdä. Zorn siis aikoo nyt tehdä niin, ettei tuollaisia tarvitsi sitten joskus miettiä.
Jos tämän New York -elokuvan olisi tehnyt Woody Allen, siitä olisi varmaan tullut kovin toisenlainen. Eikä Allen ainakaan olisi käyttänyt kyllästymiseen asti koko valkokankaan täyttäviä lähikuvia kasvoista, kuten tekevät nämä nykyiset tv-ajan kuvaajat. Stellan Skarsgård ja Nina Hoss rooleissaan ovat vakuuttavia. Rebeccan surullisuus ja katkeruuskin tulevat tuskallisesti päälle, ja Skarsgård tuo Zornin luonnekuvan yhtä tunnettavasti esille, joskaan tuollaisen paskaläjän tunne-elämä ei kovin kummoista olekaan.
Schlöndorff on tehnyt parhaat elokuvansa romaaneiden pohjalta: Katharina Blumin menetetty maine (Heinrich Böll), Peltirumpu (Günter Grass) ja Petosten kehässä (Nicolas Born). Nyt jäi harmittelemaan, ettei ole lukenut tällä kertaa pohjana olevaa Max Frischin romaania. Toisaalta jos tunneköyhä Zorn on siinäkin samanlainen äärinarsisti, niin olkoon sitten ja jääköön loppuiäkseen murehtimaan munauksiaan.
Tämän eurooppalaisen elokuvan päähenkilöt Zorn ja Rebecca ovat saksalaisia, mutta elokuvassa puhutaan vain englantia. Muista kieliasioista kiinnittyi huomio siihen, että suomenkielisen tekstityksen on kai tehnyt joku teini-ikäinen kesäharjoittelija: taidenäyttelyn avajaiset on käännetty vernissaukseksi (ransk. vernissage) ja suomen kielen sana eli on elikkä.
kari.naskinen@gmail.com
