Helsingissä järjestetään ylihuomenna torstaina keskustelutilaisuus, jossa
kysytään, miten suomen kieli pärjää muuttuvassa maailmassa. Jo puoli vuosisataa
sitten runoilija Pentti Saarikoski
kirjoitti yhdessä lehtijutussaan, että ”äidinkielen puhtaana pitäminen on
tarpeetonta, koppavaa nationalismia. Oikeakielisyysaate on epädemokraattinen.”
(Parnasso 7/1960) Yllättävä mielipide alan mieheltä, ja jos Saarikoski vielä
eläisi, hän olisi nykytilanteeseen varmasti tyytyväinen.
Saarikoski piti vain hyvänä sitä, että esimerkiksi possessiivisuffiksi (omistusliite)
oli kielenkäytöstä jo häviämässä. Enää ei ollut väliä, vaikka sanoi minä tulen mielellään, vaikka oikeampi
muoto olisi minä tulen mielelläni. Verbin
monikon ensimmäinen persoonakin sai mennä: me
menemme -> me mennään. Eikä Saarikoski pitänyt tarpeellisena
istuutua-sanaa – minä istun tähän.
Kielen muuttuessa sanat lyhenevät ja jopa yhdistyvät, Saarikoski otti
esimerkin: en minä tiedä -> emmä tie.
Kielitoimistokin on viime aikoina antanut joitakin hyväksyntöjään kielen
huononemiselle. Kun esimerkiksi pitäisi sanoa kello alkaa olla kaksi, niin Kielitoimisto hyväksyy nyt myös muodon
kello alkaa olemaan kaksi.
Saarikosken mielestä kielen pitäminen kansallisena ilman ulkopuolisia
vaikutteita oli vanhanaikaista ja naurettavaa. Oli kansalliskiihkoilua käyttää
samasta asiasta erikielisiä sanoja, esimerkiksi Fernsprecher (puhelin saksaksi), simi (puhelin islanniksi) ja puhelin.
”Kehitystä” onkin tapahtunut. Entinen aviopuoliso on suomeksikin nykyisin eksä, jonka pohjana on latinan kielen
prepositio ja etuliite ex. Tavarataloissa
tai pysäköintihalleissa poistumistie on exit
ja lääkärit käyttävät kuolemasta termiä exitus.
Kun lähetän jostakin asiasta tekstiviestin, saan monta kertaa lyhyen
vastauksen: ok. Tällä
amerikkalaisella lyhenteellä on pitkä historia, mutta yksinkertaisesti se
tarkoittaa okei. Oma vastaukseni
noissa tilanteissa on suomalaisittain selvä
pyy.
Asema on nyt assa, seminaari on semma, haastattelu on haastis ja tiedotustilaisuus on tiekkari (isolla alkukirjaimella Tiedonantaja).
Television urheiluselostajat ja varsinkin heidän asiantuntija-avustajansa
ovat luku sinänsä. Heidän kielensä on usein surkuhupaisaa kuunneltavaa. He
puhuvat kuin nuoret kaduilla, esimerkiksi relatiivipronomininkäyttö on aivan
hukassa: nämä ovat ne pelaajat, ketä on
ehdolla maajoukkueeseen. Sitten kun maajoukkue pelaa, on hyvä keli, kun tarkoitetaan säätä. Hyvä ralliajaja pystyy koviin
suorituksiin soralla kautta asvaltilla
eli nykyisin kautta-viiva (/) on puhekielessäkin korvaamassa ja-sanan.
Erikoinen ilmiö on myös se, että muotisanoilla korvataan tukku muita
sanoja. Nykyisin on paljon tilanteita, jotka ovat haasteellisia – ennen oli tarkempia ilmaisuja: huono, ongelmallinen, suuritöinen, vaikea jne. Televisiossa ja
radiossa haastateltavia pyydetään avaamaan
jotakin asiaa, tämä sana korvaa kertomisen,
kuvailemisen, perustelemisen, selittämisen,
täsmentämisen jne.
Huonontuvaa kieltä siirtyy nykyisin myös painettuun sanaan. Sairausloma on
nykyisin saikku, jolla joku voi
vaikka elvistellä. Jyväskylässä
Sokoksen tavaratalostakin tuli osuuskaupan tekemällä nimenmuutoksella Sokkari.
Pentti Saarikoski: ”Tulevaisuudessa robotit saattavat suomen kielen
lehtorit, kirjailijat ja kansallisrunoilijat työttömiksi. Mikä näköala!”
kari.naskinen@gmail.com