Viipurin arkeologiset tutkimukset ovat tuoneet arvokasta tietoa kaupungin alkuvaiheista ja sen kehityksestä. Uusien tutkimusten alkuvuosina kaivaukset tehtiin Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiön tuella Viipurin historiallisen keskustan itäisessä osassa Possen- ja Vahtitorninkatujen kulmauksessa sekä Luostarinkatu 8:ssa. Vuonna 2003 Etelävallin kohdalla pelastuskaivaukset tehtiin jo rakentajan kustannuksella.
Vuosina 1998 - 2013 Viipurissa tutkittiin tieteellisesti noin 600 neliömetriä kulttuurikerrosta sen historiallisessa osassa (karttakuva, jonka pohjana on Juha Lankisen laatima kartta). Pelastuskaivaukset ovat käsittäneet noin 3000 neliömetrin alueen vanhan kaupungin ja Sarvilinnoituksen alueella sekä sen ulkopuolella. Vuonna 2010 yhteistyössä Agricola-seuran kanssa aloitettiin vanhan tuomiokirkon mittaukset ja arkeologiset tutkimukset. Kirkon raunioilla, sen sisä- ja ulkopuolella, avattiin noin 130 neliömetriä pinta-aluetta.
Aleksandr Saksa sanoi kaivauksissa tulleen ilmi, että mitä todennäköisimmin tulevan kaupungin alueella oli jo ennen ruotsalaisten tuloa karjalaisten kalastajakyliä meren rannalla. Ne muodostivat linnasta vastakkaiselle niemellä asuneiden kanssa tulevan kaupungin ”alkupesän”. Tämän karjalaisen väestön elinkeinon perustana olivat kalastus ja karjanhoito, joilla oli kysyntää kasvavan linnan väestön kannalta. Se varmasti oli huomattavana osana asutuskantaa kaupungissa koko keskiajan.
Viipurin kehitystä rajoitti hankala maasto. Keskustaa hallitsee korkea kalliokukkula, jonka pohjoinen rinne laskee kohti rantaa linnaa vastapäätä ja vastakkainen rinne etelässä putoaa jyrkästi Raatitornin kohdalla. Kaikki rinteet olivat täynnä kuoppia ja muita epätasaisia kohtia kallion pinnassa. Myös kallion alapuolella oli asutukselle niukasti sopivaa tasaista maata. Tästä syystä talot muodostivat erillisiä ryhmiä ja kaupungin kehitys sen eri puolilla oli epätasaista.
NOVGORODILAISET JA
TULIPALOT TUHOSIVAT
Vuonna 1411 nuori kaupunki tuhottiin lähes kokonaan novgorodilaisten hyökkäyksessä, ja se oli rakennettava miltei uudestaan. Suuria muutoksia arkeologisessa aineistossa ei ole havaittavissa, vaan kyseessä oli lähinnä jälleenrakennus. Talot pääasiassa rakennettiin samoille paikoille ja pinta-alaltaan yhtä pieninä.
Vuoden 1477 iso tulipalo hävitti taas melkein koko kaupungin. Tämän jälkeen kaupunkikuvassa tapahtui ratkaisevia muutoksia. Kaupunki ympäröitiin 1470-luvulla kivimuurilla ja Viipurista tuli linnoitettu kaupunki. Rakennustoiminnassa otettiin käyttöön uudet aikaisemmin hylätyt epätasaiset alueet täyttäen pinnassa olevat syvennykset tulipalossa tuhoutuneiden rakennusten jäänteillä, edellisen ajan kulttuurikerroksella ja paksuilla rakennustoiminnan seurauksena jääneillä puulastukerroksilla.
Ensisijaisen kehittämisen alueeksi muuttui kaupungin keskusta eli kirkon, sataman (Etelävalli) ja dominikaaniluostarin välinen alue sekä ”vuoren” toisella puolella olevan Saksalaiskadun ja fransiskaaniluostarin tienoot. Todennäköisesti aivan kirkon läheisyydessä sijaitsi kaupungin koulu, jonka koulumestari mainitaan jo 1409. Raatihuone oli rakennettu kallion laelle. Sen toisella puolella kaupungin koillisessa osassa Linnan- ja Saksalaiskatujen välisellä rinteellä Harmaidenveljestenkadun varrella oli isoja kuoppia ja kallionjyrkänteitä täynnä oleva asumaton alue.
Rakennuskanta muuttui olennaisesti. Se vastasi kasvavan kaupungin tarpeita. Pienten rakennusten tilalle tulivat suuremmat, usein jo kaksiosaiset kivikiukailla varustetut tuvat ja talousrakennukset, joiden pinta-ala saavutti 25-50 neliömetriä. Hyvän esimerkin tästä kehityksestä antaa Luostarinkatu 8:n tontti, josta on tutkittu 310 neliömetrin alue. Yleisiä olivat tallit ja navetat sekä muut karjasuojat, mikä antaa Viipurin keskiajan oloista hyvin yksinkertaisen ja vaatimattoman kuvan. On mahdollista, että asukkaat jakoivat eläinten kanssa saman rakennuksen; ihmisillä oli vain tasaisempi lattia ja heidän puolellaan sijaitsi kiuas.
KAUPANKÄYNTI VILKASTUI
1400-LUVUN JÄLKIPUOLELLA
Kauppa Itämeren rannikon kaupunkien kanssa vilkastui 1400-luvun
jälkipuoliskolla, mistä todisteina ovat ulkomaakaupan kehitykseen viittaavat
esine- ja rahalöydöt. Vaikuttaa siltä, että kaupunki haki uuden, keskiaikaa
vastavan muodon; jopa 1.2 sukupolven aikana tietyillä keskustan tonteilla
rakennuskanta saattoi muuttua useita kertoja, kun kaupunkilaisten tarpeet ja
vaatimukset muuttuivat nopeasti.
Vuosisadan vaihteessa Viipuri olikin jo aivan oikea keskiaikainen kaupunki, joka oli verrattavissa muiden Itämeren piirin keskuksiin. Taloudellinen kehitys nopeutui huomattavasti 1500-luvulla, mikä näkyi koko elinpiirin muuttumisessa. Tällöin otettiin käyttöön viimeiset, aikaisemmin talojen väliin jääneet rotkot nostamalla maanpintaa. Korttelijako järjestyi ja edellisen ajan puisten katulinjojen tilalle tuli vakituisia hirsillä tai jopa kivillä päällystettyjä katuja, ja viemärijärjestelmä kehittyi.
Liivinmaan ritarikunnan kaupungeissa lyötyjen rahojen tilalle tulivat 1520-30-luvulla ruotsalaiset. Erot eri kaupunkiosien välillä lisääntyivät, mikä johtui siitä, että taloudellinen ja yhteiskunnallinen toiminta keskittyi tietyille alueille keskustassa. Hyvänä esimerkkinä tästä on Luostarinkatu 8:n tontti, jonka erittäin hyvin säilyneet rakennustasot ja kulttuurikerroksesta löytyneet esineet kuvastavat 1400-1730-luvuilla tapahtunutta kehitystä. Tämän ajanjakson sisällä selvästi erottuu 1500-luku, koko Viipurin vanhemman historian rikkaimpana aikana. Tontilla toimi 1400-luvun lopulta alkaen kiltatupa ja varmasti sen naapurissa asuvat porvarit tai kauppiaat kuuluivat kaupungin yläluokkaan. Tämä antaa oman leimansa 1500-luvun alkupuoliskon ja puolivälin löytömateriaalille, johon kuuluvat komeat pöytäastiat, ruokaveitset, lukot, 119 rahalöytöä, 8 kirjansolkea, kirjan nahkakannen kappale sekä lukuisat koruhelat, vaskineulat, sormukset ja sormustimet. Tämä kukoistuskausi päättyi todennäköisesti tulipaloon 1575, minkä jälkeen alkaneet Vallin linnoitustyöt veivät kaikki kaupungin resurssit.
SAMANLAISIA LÖYTÖJÄ
WITTENBERGISSÄ
Kirjasolki- ja korulöydöille antavat oman merkittävän valonsa Martti Lutherin talon (Lutherhaus) vuosina 2004-05 tehdyt kaivaukset Wittenbergissä, joissa löytyi mm. aivan saman tyypin kirjansolkia kuin Viipurista. Myös Piritan ja Katariinan luostareista Tallinnassa sekä muista Itämeren piirissä arkeologisesti tutkituilta luostarialueilta ja kaupungeista löytyy runsaasti vastineita monille löydöille Viipurista.
”Uutta tietoa keskiaikaisesta Viipurista saatiin myös vanhan tuomiokirkon kaivauksissa. Vuoden 2011 kaivauksissa löytyi asehuoneen alta hautoja, jotka ajoittuvat radiohiilimenetelmän mukaan 1300-luvun loppuun ja 1400-luvun alkuun. Haudat löytyivät välittömästi kirkon eteläseinän kivijalan vierestä. Asehuone on rakennettu sen jälkeen, kun kivikirkko oli jo olemassa. Haudat kuuluvat siis ensimmäiseen rakennusvaiheeseen”, sanoi Aleksandr Saksa.
Tämän jutun valokuvassa ovat vuoden 2007 pelastuskaivaukset Harmaidenveljestenkadun varrella. Taustalla on todennäköisesti 1600-luvun toisella puoliskolla rakennetun talon (Harmaidenveljestenkatu 4) kellarit. Kuvattu idästä.
kari.naskinen@gmail.com
Vuosisadan vaihteessa Viipuri olikin jo aivan oikea keskiaikainen kaupunki, joka oli verrattavissa muiden Itämeren piirin keskuksiin. Taloudellinen kehitys nopeutui huomattavasti 1500-luvulla, mikä näkyi koko elinpiirin muuttumisessa. Tällöin otettiin käyttöön viimeiset, aikaisemmin talojen väliin jääneet rotkot nostamalla maanpintaa. Korttelijako järjestyi ja edellisen ajan puisten katulinjojen tilalle tuli vakituisia hirsillä tai jopa kivillä päällystettyjä katuja, ja viemärijärjestelmä kehittyi.
Liivinmaan ritarikunnan kaupungeissa lyötyjen rahojen tilalle tulivat 1520-30-luvulla ruotsalaiset. Erot eri kaupunkiosien välillä lisääntyivät, mikä johtui siitä, että taloudellinen ja yhteiskunnallinen toiminta keskittyi tietyille alueille keskustassa. Hyvänä esimerkkinä tästä on Luostarinkatu 8:n tontti, jonka erittäin hyvin säilyneet rakennustasot ja kulttuurikerroksesta löytyneet esineet kuvastavat 1400-1730-luvuilla tapahtunutta kehitystä. Tämän ajanjakson sisällä selvästi erottuu 1500-luku, koko Viipurin vanhemman historian rikkaimpana aikana. Tontilla toimi 1400-luvun lopulta alkaen kiltatupa ja varmasti sen naapurissa asuvat porvarit tai kauppiaat kuuluivat kaupungin yläluokkaan. Tämä antaa oman leimansa 1500-luvun alkupuoliskon ja puolivälin löytömateriaalille, johon kuuluvat komeat pöytäastiat, ruokaveitset, lukot, 119 rahalöytöä, 8 kirjansolkea, kirjan nahkakannen kappale sekä lukuisat koruhelat, vaskineulat, sormukset ja sormustimet. Tämä kukoistuskausi päättyi todennäköisesti tulipaloon 1575, minkä jälkeen alkaneet Vallin linnoitustyöt veivät kaikki kaupungin resurssit.
SAMANLAISIA LÖYTÖJÄ
WITTENBERGISSÄ
Kirjasolki- ja korulöydöille antavat oman merkittävän valonsa Martti Lutherin talon (Lutherhaus) vuosina 2004-05 tehdyt kaivaukset Wittenbergissä, joissa löytyi mm. aivan saman tyypin kirjansolkia kuin Viipurista. Myös Piritan ja Katariinan luostareista Tallinnassa sekä muista Itämeren piirissä arkeologisesti tutkituilta luostarialueilta ja kaupungeista löytyy runsaasti vastineita monille löydöille Viipurista.
”Uutta tietoa keskiaikaisesta Viipurista saatiin myös vanhan tuomiokirkon kaivauksissa. Vuoden 2011 kaivauksissa löytyi asehuoneen alta hautoja, jotka ajoittuvat radiohiilimenetelmän mukaan 1300-luvun loppuun ja 1400-luvun alkuun. Haudat löytyivät välittömästi kirkon eteläseinän kivijalan vierestä. Asehuone on rakennettu sen jälkeen, kun kivikirkko oli jo olemassa. Haudat kuuluvat siis ensimmäiseen rakennusvaiheeseen”, sanoi Aleksandr Saksa.
Tämän jutun valokuvassa ovat vuoden 2007 pelastuskaivaukset Harmaidenveljestenkadun varrella. Taustalla on todennäköisesti 1600-luvun toisella puoliskolla rakennetun talon (Harmaidenveljestenkatu 4) kellarit. Kuvattu idästä.
kari.naskinen@gmail.com
