Televisiosta tuli ranskalainen elokuva Jotain
ilmassa (2012), jossa käydään läpi sitä ilmapiiriä, missä elettiin Pariisissa
kevään 1968 opiskelijamellakoiden jälkeen. Elokuvan alkuperäinen nimikin on ”Toukokuun
jälkeen” ja se perustuu ohjaajansa Oliver
Assayasin (s. 1955) omiin kokemuksiin. Samoja asioita samaan aikaan oli
ilmassa Suomessakin.
Pariisissa meno oli kuitenkin rajumpaa. Elokuva alkaa, kun vasemmistolainen teininuoriso
lähtee Clichyn aukiolle mielenosoitukseen vaatimaan vangittujen
opiskelijaradikaalien vapauttamista. Kun tämä ei auta, tehdään muuta
ilkivaltaa. Lisäksi asiaan kuului haparoiva, jännittävä seksi.
Omat kokemukseni noilta vuosilta ovat Jyväskylästä, jossa henki oli
samankaltainen, mutta toiminta rauhallisempaa. Poliisien kanssa ei taisteltu,
eikä Lyseon seinään maalattu iskulauseita. Oli kuitenkin hallittava
vallankumouksellinen syntaksi, dialektiikka ja trotskilaisuus sekä osattava
analysoida Kiinan, Kuuban ja Neuvostoliiton kommunismien erot.
Jyväskylän kulttuuripäivät, Jyväskylän Kesä, oli vuoden kohokohta. Sinne tuli
kulttuurivasemmistolaisia Helsingistä, ja meininki muuttui pykälää kovemmaksi ja värikkäämmäksi.
Kesän hallituksen puheenjohtaja, professori Päivö
Oksalakin haukkui 1968 joitakin keskustelutilaisuuksiin osallistuneita ”ideologisiksi
pillipiipareiksi” ja ”vallankumoushihhuleiksi”.
Leikkiä vallankumouksella harrastivat nimenomaa kulttuuriporukat. Arvo Salo kirjoitti, että ”kulttuuri
ilmentää maailman muuttumista ja kulttuuripolitiikka muuttaa maailmaa”. Metallityöväen
liiton tutkija Kimmo Kevätsalo kuitenkin
näki realistisemmin, kuten hän 1969 kirjoitti: ”Lahdessa ja Nastolassa käyty
Upon tehtailta alkanut lakko on tietoisuuden luojana kokonaan toista luokkaa
kuin kulttuurin avulla tapahtuva vaikuttaminen. Tässä lakossa taisteltiin
työläisten oikeuksista, kulttuuri-ihmisille vieraista ja arkisista asioista.”
Samana vuonna Jyväskylän Kesän aikana oli teatteriryhmä vienyt esityksensä
rakennustyömaalle. Se oli järjestetty huonosti ja Kevätsalo kirjoitti
pilkallisesti, että se oli ikään kuin kulttuuriväen armonele niille, jotka
kulttuuripäivien aikanakin raatavat likaisessa ja raskaassa työssä.
”Kuinka asettua työläisten rinnalle heidän taistelussaan”, kysyi Kevätsalo.
Saman kysymyksen esittää tietyllä tavalla myös Oliver Assayas elokuvassaan.
Siinä syntyy suorastaan vastakkainasettelu, kun teinivasemmistolaiset joutuvat
tappeluun duunareiden kanssa.
Eikä vallankumous etene. Elokuvan päähenkilö Gilles on haaveilija, joka toivoo
vallankumouksen toteutumisen ohella tulevansa isona kuva- tai elokuvataitelijaksi.
Lopulta hän löytää itsensä jostakin hanttihommasta elokuvastudiossa, jossa
parhaillaan tehdään elokuvaa lohikäärmeen hyökkäyksestä natsien sukellusveneen
kimppuun.
Jos tuo on oikea elämäkerrallinen tieto Oliver Assayasista, niin eteenpäin
alalla hän kuitenkin on päässyt. Arvo Salostakin tuli kulttuuriministeri, Kimmo Kevätsalo väitteli 1999
tohtoriksi työelämän sosiologian alalta, ja kyllä ne muutkin Jyväskylän Kesässä käyneet
helsinkiläiset ovat suurimmaksi osaksi pärjänneet elämässään.
kari.naskinen@gmail.com