Muodollisesti tämä muutos lyötiin lukkoon maaliskuussa 1809 Porvoon valtiopäivillä, joilla Alopaeus oli valtiopäiväedustajana, tuolloin vielä tuomiorovastina, sillä piispaksi hänen nimitettiin myöhemmin samana vuonna.
Jo vuotta aiemmin tilanne oli saanut uuden suunnan. Tuomiorovastin poika, revisiokomissaari Henrik Gabriel Alopaeus kirjoitti muistelmissaan: ”Helmikuun 24. päivän iltana 1808, itse karkauspäivänä, kun jo hämärsi, talven ollessa todella pohjoismainen, työntyi Venäjän armeija Porvoon kaupunkiin. Kaunis mutta jäätävän kylmä talvi-ilta, vieraat sotilaat, minulle outo kieli, pitkät upseerit, täydellinen hiljaisuus ja hyvä järjestys – kaikki teki mieleni juhlalliseksi.”
Venäjä ja Ruotsi ajautuivat sotaan helmikuussa 1808, mutta merkkejä oli ilmassa jo edellisvuonna. Kun tuomiorovastin toinen poika, Porvoon lukion lehtori Magnus Alopaeus piti puheen prinsessa Cecilian syntymän johdosta 22.10.1807, hän sanoi: ”Vaikka me pyrimme ikuisuuteen ja itsenäisyyteen ja kuvittelemme monta kertaa, että olemme itse luoneet kohtalomme ja että olemme järkemme ja taitomme avulla siinä onnellisessa tilassa, joka on riippuvainen vain meistä, eivät asiat kuitenkaan ole tällä tavalla.”
Eivät ole, kuten tiedämme. Magnus Alopaeus kuitenkin tiesi vallan hyvin, että Suomessa asiat olivat hyvin, ja siitä hän kiitti kuningas Kustaa IV Aadolfia, lempeää kuningatarta Fredrika Doroteaa ja kuninkaan loistavaa sukua, joka ympäröi kuninkaan valtaistuinta ja riemastutti kuninkaan sydäntään.
”Se yleinen hyväntahtoisuus, jota kohtaamme kaikkialla harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, vakuuttaa meidät siitä, että elämme yhteiskunnassa, jonka asukkaat ovat onnellisia ihmisiä”, sanoi Magnus Alopaeus.
Paljon huonomminkin olisi voinut olla. Puhuja otti esille esimerkiksi Afrikan pohjoisrannikon, jossa kylläkin on valtiollinen järjestys, mutta josta puuttuu kaikki lempeys ja sivistys. Paljon autuaampia eivät olleet hänen mielestään myöskään Etelämeren saarten kansakunnat, vaikka ilmasto siellä olikin niin hyvä, että maata ei tarvinnut viljellä suurella vaivalla. Heiltä puuttui kuitenkin järjestys ja vapaus.
Euroopassakaan asiat eivät enää olleet parhaalla tolallaan, kuten Magnus Alopaeus sanoi: ”Haluaisin näyttää teille sen maan, jonka peltoja ja ketoja Elbe ja Oder kostuttavat. Se on ollut viime aikoihin asti koko Euroopan kunnioittama, ja yksi ainoa sankari on sen suuruuden syy. Preussin kuningas Fredrik Suuri kuoli ja hänen mukanaan laski se tähti, joka johti Euroopan kohtaloita.”
Fredrik II Suuren jälkeen 150 vuotta myöhemmin nousi Elben ja Oderin kostuttamille maille uusi tähti, mutta siitä Magnus Alopaeus ei onnekseen tiennyt mitään.
PRINSESSA CECILIA
Prinsessa Cecilia eli 1807 - 1844. Hän harrasti säveltämistä, ja Helsingin juhlaviikoilla tänä kesänä hän on ajankohtainen. Esillä ei ole hänen säveltämiään teoksia, mutta 17.8. esitetään Musiikkitalossa Väinö Raition 1933 valmistunut ooppera Prinsessa Cecilia. Libretto on Hämeenkoskelta kotoisin olleen professori Huugo Jalkasen.
Viimeksi yli 80 vuotta sitten esitetty suurteos saa nyt uuden ulostulon. Hannu Lintu johtaa Radion sinfoniaorkesteria, solisteina laulavat Johanna Rusanen, Tuomas Katajala, Mika Pohjonen, Jaakko Kortekangas, Waltteri Torikka, Petri Bäckström ja Kristian Lindroos. Mukana on myös Musiikkitalon kuoro.
Kansallisoopperassa Prinsessa Cecilia esitettiin kuusi kertaa 1936-37. Ceciliana oli Irja Aholainen, kuninkaana Teddy Björkman sekä muissa rooleissa mm. Alfons Almi, Erkki Eirto, Sulo Saarits ja Väinö Sola. Helsingin kaupunginorkesteria johti Martti Similä.
kari.naskinen@gmail.com
