maanantai 2. marraskuuta 2015

Pieni sika tässä kirjoittaa kiksauttamisesta

Käyntini vähän aikaa sitten Vienan Karjalassa Elias Lönnrotin jalanjäljillä pani lukemaan taas Kalevalan, monen kymmenen vuoden tauon jälkeen kokonaan. Tällä kertaa kiinnittyi huomio mm. siihen, miten monet tutut sanonnat ovat peräisin tuosta kansalliseepoksestamme. Esimerkiksi Pohjolan isäntä sanoo: ”Ei tässä pivot parane, kun ei vierahat vähene.”

”Lyhyestä virsi kaunis.”
”Ehtoisa emäntä.”
”Kuuna kullan valkeana.”
”Ei vara venhettä kaa´a.”
”Ura uusi urkenevi.”
”Alla päin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin.”

Kun sepän akka irvihammas oli tehnyt Kullervolle eväät, totesi Kullervo heti: ”Moni on kakku päältä kaunis, kuorelta kovin sileä, vaan on silkkoa sisässä, akanoita kuoren alla.” Oikeassa oli, oli kivi leivän sisässä.

Nykypäivän feministeille Kalevala ei ole kaikkein mieluisinta luettavaa. Siitä nimittäin paljastuu, että naisista käytettiin jo entisajan runonlaulajien viisuissa tuttuja nimityksiä: vaka vanha Väinämöinen yrittää houkutella yhtä tyttöä puolisokseen, kainaloiseksi kanaksi, ja lieto Lemminkäinen itkee harjun hanhosten perään. Nämä termit siis ennen kuin keksittiin blondi-nimitys. Erikseen on Kalevalassa nimitys kaunokaiselle: hieprukka.

Kullervon kurjissa seikkailuissa on sanonta, joka johtaa ”kiksauttamisen” alkuperään: ”Päätyi neito vastahani; Mie tuota kisauttelin.”

Muita kalevalaisia sanoja:
angervoinen = onneton
kapo = nainen, tyttö
kappa = varrellinen vesikiulu
katse = tehokkaaksi taiottu lääke
kokko = kotka
kuras = veitsi
lämsä = heittonuora, suopunki
miekkoinen = onnellinen
myöstyttää = antaa myöden
naski = pieni sika
pajattaa = laulella
panu = tuli
rautio = rautaseppä
rupeama = ruokaväli
sommelo = kerä
tappara = sotakirves

SAMPO

Aina kiinnostava asia Kalevalassa on Sampo. Vanhin käsikirjoitus, jossa Sammon taonta ja ryöstö esiintyvät isona tarinana, on peräisin vuodelta 1825. Pietarissa toiminut kielitieteilijä A.J. Sjögren oli tehnyt laajan runonkeruuretken Suomen ja Venäjän pohjoisille syrjäseuduille, ja Vuonnisen kylässä hän tapasi Ontrei Malisen, joka lauloi Sammosta. Muita Sammosta laulaneita olivat ainakin Arhippa Perttunen ja Simana Sissonen.

Lönnrotin lopullisessa Kalevala-eepoksessa sampojakso päättyy ”meidän” eli Suomen voittoon. Suomi tarkoittaa tässä koko suuriruhtinaskuntaa ja suomenkielistä kulttuuria.

Mutta mikä Sampo on, oli? Kansanomainen, tuttu tulkinta on, että kirjokansi Sampo on kaikenlaisia rikkauksia jauhava mylly. Mytologisen selityksen mukaan Sampo on kuitenkin paljon enemmän, ”maailmanpylväs”, joka kannattelee taivaankantta. Tällainen pylväs sijaitsee maailmankeskipisteessä. Muinainen kalliopiirros maailmanpylväästä on löydetty Äänisen itärannalle laskevan Vodla-joen suusta, joten maailman keskipiste on Äänisen rantakallioilla?

Yksi selitysversio on, että Sampo on Aurinko, koska Pohjolan emäntä halusi pimeään valtakuntaansa valoa. Kovin yksiselitteistä ei asiasta saa, sillä Kalevalassa on myös ”iso tammi”, maailmanpuu, joka kannattelee taivasta, mutta toisaalta peittää auringon ja kuun, joten se pitää kaataa. Richard Wagnerin Nibelungen-oopperasarjassa maailmanpuu on saarni.

Kalevalan Sampo on vain yksi versio asiasta. Lönnrot pani seppä Ilmarisen Sammon takojaksi, mutta vanhan kansanrunouden mukaan maailmanpuu-Sampo oli olemassa jo muutenkin. Kirjokansi-nimityskin viittaa taivaankanteen. Sanana sampo on sukua sammakselle eli pylväälle – siis maailmanpylväs, maailmanpuu.

On kuitenkin huomattava, että Kalevala on nimenomaan Lönnrotin versio. Vaihtoehtoisia tarinoita olisi ollut paljon muitakin, sillä Lönnrotin keräämästä valtavasta kansanrunousmateriaalista olisi saanut seitsemän erilaista Kalevalaa.

Nykyaikaisen selityksen Sammosta antaa professori Pekka Laaksonen vienankarjalaksi käännetyn Kalevalan (Karjalan sivistysseura, 2015) alkusanoissa, jotka lainaan tähän karjalankielisenä:

”Lönnrotin mielestä Sampo tarkoittaa vertauskuvallisesti ihmiskunnan suovuttamua sivissystä ta kulttuurie. Hiän tulkiccou Sammon syntyrunojen kuvuavan mecassyksen, kalassuksen, karjanhoijon ta muanvillelyn syntyö, entisaikaisie elinkeinoja. Sentäh kun Sammon tavonta ta ryöstö ollah keskisessä asemassa Kalevalassa, Sammon allegorini selitys levenöy koko eepossan vertauskuvalliseksi tulkinnaksi. Näin Lönnrot tahtou sanuo, jotta vain sivissyksen ta kulttuurin avulla voipi suaha ainehellini hyvinvointi ta onni.”

kari.naskinen@gmail.com