Elokuvan aihe on siis mitä mielenkiintoisin. Leo Kunnaksen käsikirjoittama ja Elmo Nügasen ohjaama elokuva lässähtää kuitenkin siihen, että pääasiaksi nousee sotimisen kuvaaminen. Hyökkäysvaunut hyökkäävät, tykit paukuttelevat, erilaisilla pyssyillä ammutaan ja kranaatteja viskotaan. Nykytekniikalla on saatu aikaan komeita räjähdyksiä ja muutenkin vauhdikasta menoa, mutta itse elokuvan aiheen sisällä pitämään problematiikkaan käytetään kovin vähän aikaa. Kuitenkin tämän aiheen olisi voinut käsitellä jopa täysin ilman sotimisen konkreettista kuvaamista. Esim. kuinka kansa suhtautui tilanteeseen, entä mitkä olivat poliittiset jakolinjat? Tällaiset kysymykset elokuva ohittaa kokonaan.
Nuoremmille katsojille ainakin Viron ulkopuolella saattaa jäädä myös hämäräksi se, miten tällaiseen tilanteeseen yleensäkin oli tultu. Elokuva ei tähän hämäryyteen juurikaan valaistusta tuo.
Virossa elokuva on joka tapauksessa kerännyt ymmärrettävästi isot katsojaluvut. Sen ovat tuottaneet virolainen Taska Film ja suomalaisten Marko Röhrin ja Ilkka Matilan MRP-yhtiö, joka on 25 vuoden aikana tuottanut yli 30 elokuvaa. Suomen elokuvasäätiökin tuki elokuvaa 150 000 eurolla. Elokuvan kokonaisbudjetti oli noin kaksi miljoonaa euroa.
Tässä sotaelokuvassa keskitytään vuoden 1944 jälkipuoliskoon, jolloin Puna-armeija pääsi jo voitolle saksalaisista. Elokuussa alkanut hyökkäys eteni nopeasti Tarttoon asti, ja syyskuun puolivälissä saksalaisten aika Virossa oli ohi.
Virosta tuli Sosialistinen neuvostotasavalta. Sodan loppuvaiheissa virolaisia lähti pakolaisiksi noin 80 000. Pääosa pakeni Ruotsiin ja Saksaan sekä sieltä eteenpäin USA:han, Kanadaan ja Australiaan. Huonommin kävi niille, jotka joutuivat viettämään pitkiäkin aikoja Neuvostoliiton vanki- tai työleireillä. Siperiaan joutuivat – tai saivat kuulan kalloonsa – nekin onnettomat, jotka olivat taistelleet natsi-Saksan joukoissa, eivätkä olleet päässeet pakenemaan.
Elokuvassa ovat näyttävästi esillä Sinimäen kukkuloiden taistelut koillisessa Virossa. Tosin näyttävyys ei perustu kovin paljon realiteetteihin, sillä todellisuudessa kysymyksessä olivat isot taistelut, mutta elokuvassa on tyydytty pienimuotoisempaan kahinaan. Oikeasti näihin taisteluihin heinä-elokuussa osallistui Saksan puolelta 22 000 sotilasta ja Neuvostoliiton puolelta 137 000. Elokuvassa sotilaita oli muutama sata. Elokuvaa paremman käsityksen noista taisteluista saa Vaivaran Sinimäkien museossa, jossa on tekstejä, kuvia ja ääniä sisältävä multimediaesitys. Voi myös tehdä kävelylenkin polkua pitkin, jonka varrella on saksalaisten rakentama ns. Itärintaman varapuolustuslinja eli Tannenbergin linja.
Sinimäen kukkuloita on kolme, Tornimägi (70 m merenpinnasta), keskimmäinen Grenaderimäki (83 m) ja Lastenkodumägi (85 m). Tornimäellä on juoksuhautoja ja bunkkereita eniten, Grenaderimäellä on 12 metriä korkea muistoristi, Lastenkodumäellä on näkötorni ja opastetaulu.
kari.naskinen@gmail.com
