Marraskuun 26. päivä oli tärkeä myös Mauno Kuusistolle. Tuona päivänä 1952 hän piti ensikonserttinsa Tampereen kaupungintalossa. Heti seuraavan päivän Aamulehdessä kehuttiin, että Kuusisto ”antoi myönteisen ja lupaavan kuvan hänen jo saavuttamastaan kehitysvaiheesta laulajana”. Siitä hänen uransa jatkui sellaisessa myötätuulessa, että 1961 Kuusisto sai kultalevyn singlestä, jonka B-puolella oli isoksi hitiksi tullut Kertokaa se hänelle. Levyjä myytiin yli 47 000, mikä on edelleen kotimaisten singlelevyjen ennätys; seuraavina ovat Viljo Vesterisen Säkkijärven polkka ja Tuure Aran Emma, joita molempia myytiin reilut 40 000 kpl.
Mauno Kuusisto oli tärkeässä asemassa myös omalla kohdallani 1968, kun pyrin Tampereen yliopistoon opiskelemaan toimittajaksi. Pääsykokeissa oli tietenkin myös ainekirjoituskoe, ja yhdeksi aiheeksi annettiin Mauno Kuusisto. Minulle aihe sopi hyvin, koska Kuusiston esittämät laulut olivat tuolloin mielimusiikkiani. Juju oli kuitenkin siinä, kuten myöhemmin kuulin, että jos oli ollut huolimaton ja kirjoittanutkin Mauno Koivistosta, se oli nolla pistettä. Huolellisuus ja tarkkaavaisuus ovat tärkeitä ominaisuuksia toimittajalle, mutta vajaat puoli vuotta vasta pääministerinä ollut Koivisto oli tietenkin ajankohtainen henkilö ja jotkut yhteiskunnallisesti minua fiksummat erehtyivät analysoimaan Koivistoa. Osaksi Kuusiston ansiosta pääsin yliopistoon, vaikka enemmän olinkin iskelmäheppu.
Takaisin Kuusiston ensikonserttiin, josta siis tuon ajan tavan mukaan arvostelu oli heti seuraavan aamun lehdessä. Kirjoittaja Y.M. kiitti Kuusiston onnistunutta ohjelmistovalintaa, mikä käsitti kolme ooppera-aariaa ja kotimaisia lauluja. Täysin tyytyväinen arvostelija ei lopulta kuitenkaan ollut ohjelmistoon, koska ”laulut liikkuivat miltei poikkeuksetta surumielisissä tunnelmissa, joten ohjelma tuli liian samansävyiseksi”.
”Kuusiston ääni on lajiltaan mitä lyyrillisin tenori, väriltään kaunis ja huomattavan tasaiseksi muokkaantunut. Äänen avartamiseksi ja pitempien musiikillisten jännevälien yli ulottuvaksi olisi vastaisuudessa pyrittävä. - - - Pylkkäsen, Madetojan, Sonnisen ja Rannan hienoissa sävellyksissä tapasi laulajan tulkinta herkistyneen ilmaisun, koruttomuudessaan lämmittävän. Loppupuolen numerot, Ilmari Hannikaisen, Turusen ja Marvian lauluissa oli kiinteämpi ja vapautuneempi ote.”
Ooppera-aarioista arvostelija kirjoitti, että Taikahuilua ja Jevgeni Oneginia Kuusisto myös lauloi kauniisti, ”mutta jollain lailla pieneksi ja syvemmälti koskemattomaksi ne jäivät. Rigoletto-aaria sen sijaan kohosi parhaaseen äänelliseen tehoon ja vapautuneeseen tulkintaan.”
Kuulijat taisivat olla kuulemaansa tyytyväisempi kuin kriitikko, sillä heidän vaatimuksestaan Kuusisto esitti neljä ylimääräistä laulua. Kuusistoa säesti Tampereen orkesterin johtaja Eero Kosonen.
Vaikka Y.M. ei antanut täyttä hyväksyntää Kuusiston ooppera-aarioille, esitti Kuusisto uransa aikana yli 20 roolia Tampereen oopperassa ja vieraili kaksi kertaa Kansallisoopperassakin. Nämä olivat kuitenkin suuren yleisön kannalta sivujuonteita, tärkeintä oli kuulla Mauno Kuusiston lauluja Lauantain toivotuissa levyissä. Se tärkeistä tärkein oli Kertokaa se hänelle (1959), jonka löytämisestä ohjelmistoon kirjoittaa Ilpo Hakasalo Kuusiston yhden cd-levyn kansipaperissa:
”Mauno Kuusisto oli 1950-luvun puolivälissä Italiassa, kun hän ensi kerran kuuli tunteikkaan laulun. Se teki häneen heti suuren vaikutuksen. Tapahtumapaikka oli pieni venetsialainen kahvila, mutta laulun esittäjä ei ollut paikalla. Radiosta kantautui Mario Lanzan tekemä levytys napolilaisesta laulusta Dicitencello vuie. Suomeen palattuaan Kuusisto hankki lauluun nuotit. Ne jäivät kuitenkin pitkiksi ajoiksi hänen pianonsa päälle odottamaan, että sopiva tilaisuus ilmaantuisi. Lopulta Kuusisto tilasi suomenkieliset sanat, mutta kelpuutti vasta kolmannen saamansa tekstin.” Tekstin teki nimimerkki Timjami, jonka takana oli Sauvo Puhtila.
ELOKUVAYLEISÖ TYKKÄSI,
ARVOSTELIJAT EIVÄT
Suosikkilaulu Kertokaa se hänelle antoi nimen myös elokuvalle (1961), jossa Mauno Kuusisto esitti orpopoika Mauno Katajaa, käytännössä itseään. Pienenä Maunona oli 13-vuotias rovaniemeläinen Mauno Hyvönen ja aikuisempana Maunoa esitti oikea Mauno. Elokuva oli sen vuoden suurin yleisömenestys, mutta järin hyvää arviota elokuva ei lehtimiehiltä saanut, esimerkiksi Mauri Nordberg kirjoitti Etelä-Suomen Sanomissa: ”Kuusisto ei ole näyttelijänä lähimainkaan samaa luokkaa kuin laulajana. Helena Lehtelä on viehättävä ja luonnollinen tyttö.”
Mauno Hyvösen ura jatkui tästä mm. Spede Pasasen elokuviin, ja radion puolella Hyvönen oli Kankkulan kaivon ornitologi Sylfred Huila.
Mauno Kuusiston toinen elokuva oli Kun tuomi kukkii (1962), jonka myös ohjasi tätä uraansa aloitellut Åke Lindman. Toinen päätähti oli Tamara Lund, ja sisältö liittyi lähinnä kauniisiin, romanttisiin lauluihin. Yleisömenestys ei nyt ollut yhtä hyvä, ja arvostelijat arvostelivat, Tampereellakin: ”Tarina on täysin viikkolehtitasoa, teennäinen, naiivi, melodramaattisesti paisutettu ja epäaito. - - - Hyvin näyttävät kestävän nuo kuuluisat suomalaisen elokuvan lapsenkengät – aina vaan.” (Olavi Veistäjä, Aamulehti)
kari.naskinen@gmail.com
