Vasta nyt katsoin tv-version Kristian Smedsin Tuntemattomasta sotilaasta. Tai katsoin vain puoli tuntia, sillä esitys on täyttä sekamelskaa. Viime vuosien tärkeimpiin ja samalla parhaisiin teatteriesityksiin kuuluva näytelmä on televisio-ohjauksena katsomiskelvoton.Smedsin modernista teatteriestetiikasta ei televisiossa saa minkäänlaista käsitystä. Kuva on suttuinen, ja liian nopearytminen leikkaus täydentää tämän ääriesimerkin tekotaiteellisesta roskasta. Ei ihme, että esityksen vain televisiossa nähneet sanoivat, että siinä ei ollut päätä eikä häntää. Kumma, että Smeds on hyväksynyt tuollaisen lyhennetyn pikasöhellyksen näyttämisen kaikelle kansalle.
Sama juttu Leea Klemolan näytelmän Kohti kylmempää kanssa. Sitä en ole Tampereen Teatterissa nähnyt, mutta kuullut siitä paljon kehuja. Ei toiminut televisiossa. Molempien tv-esitysten ongelma on sekin, että äänitys ei ole onnistunut, kaikista repliikeistä ei saa selvää.
Televisio on teatterin ilmaisuareenana niin toisenlainen kuin elävän teatterin näyttämö, että näytelmän siirtäminen tv-ruutuun on liian vaikeata, varsinkin kun kysymyksessä on muunlainen kuin perinteinen puheteatteri.
OOPPERAA ISOLLA
ELOKUVAKANKAALLA
Aivan toisenlaiseen tv-lopputulokseen on päästy oopperan kanssa. Kun oopperaesitys yleensä on staattisempi kuin moderni teatteri, se istuu hyvin myös televisioon. Pieni kuvaruutu ei tietenkään tässäkään tapauksessa tee oikeutta oopperan näyttämölliselle osalle.
Viime syyskaudella Lahdessakin Kuvapalatsissa alkoivat Metropolitan-oopperan esitykset, suorina lähetyksinä New Yorkista. Ovat olleet hienoja kokemuksia. Vain yhdessä esityksessä on ollut satelliitti-lähetyksen kuvassa vähän häiriöitä, mutta ääni on ollut priimaa. Ei toki vedä vertoja elävälle esitykselle, mutta on se ollut hienoa nähdä maailman parhaiden laulajien esityksiä Metropolitanissa, johon itse ei ole koskaan päässyt paikanpäälle.
Tänä kevätkautena on jäljellä vielä kaksi esitystä, Bellinin Unissakävelijä 21.3. ja Rossinin Tuhkimo 9.5.
Näytäntökausi 2009-10 alkaa lokakuussa Puccinin Toscalla, jossa laulavat Karita Mattila ja Juha Uusitalo. Muita kauden huippukohtia ovat Placido Domingon ensiesiintyminen Verdin Simon Bocca-negrassa, Angela Gheorghiun debyytti Bizet’n Carmenin nimi-roolissa. Muut esitettävät oopperat ovat Verdin Aida, Puccinin Turandot, Offenbachin Hoffmannin kertomukset, R. Straussin Ruusuritari, Thomasin Hamlet ja Rossinin Armida.
Viime näytäntökaudella METin elokuvateatteriesitykset tavoittivat 935 000 katsojaa ympäri maailmaa. Nyt esityksiä on 850 elokuva-teatterissa 35 maassa. Tämän kauden katsojamääräksi arvioidaan 1,3 miljoonaa.
TAITEIDEN SYNTEESI
Otetaan tähän vielä elokuvataidekin, jonka sanotaan olevan kaikkien taiteiden synteesi. Elokuvaprofessori Peter von Bagh luennoi tästä aiheesta muutama viikko sitten Helsingin yliopistossa. Hän sanoi, että juuri elokuvan asema taiteiden synteesinä on paradoksaalisesti myös elokuvan puhtaan itsellisyyden yksi peruskivi:
”Jäljittely, kuvittaminen, toisten taiteiden simulaatio on aina kohtalokasta, tärkeää sen sijaan on niistä tietäminen ja niiden ominaisuuksien kantaminen sisäisessä elämässä. Muut taiteet kerrostuvat ja limittyvät parhaimmillaan näkymättömästi elokuvan sisässä. Silloin ne eivät ole painolasti vaan inspiraatio, tuloksena teatterimies Ingmar Bergmanin jaloa elokuvaa, kirjailija André Malrauxin dokumentin jännitteistä voimansa lataava elokuvaversio romaanistaan L'Espoir, maalari Maurice Pialatin omaperäistä, raadollista alaviitettä ranskalaisen naturalismin historiaan, puhtaan elokuvan keinoin, Bertolt Brechtin vaikutuksen ja työpanoksen inspiroima elokuva Kuhle Wampe, joka ei muistuta lainkaan Brechtin kuuluisaa teatterityyliä – yksi avain tämäkin. Hollywood on ollut samalla asialla: Vincente Minnelli luomassa MGM Pariisia ranskalaisten maalarien tyylin kautta.”
”Vaikutteiden moneudesta on usein syntynyt puhtainta, alkuperäisintä tietämäämme elokuvaa. Mikä asia todistaisi monia poikkitaiteelli-suuden sytyttävän vaikutuksen vakuuttavammin”, kysyi von Bagh.
kari.naskinen@gmail.com
