Eversti William E. Kurtz on sivistynyt mies, ainakin ollut, mutta ei enää täysin hallitse järkeään. Francis Ford Coppolan elokuvassa Ilmestyskirja. Nyt (1979) Kurtz sisällyttää pitkään monologiinsa runoilija T.S. Eliotin tekstiä vuodelta 1925, ei sanasta sanaan, mutta samaan henkeen lopusta puhuessaan. Eliot tarkoitti ensimmäistä maailmansotaa, joka ennusti edessä vääjäämättä olevaa tuhoisaa loppua, ja Coppola pani elokuvansa nimeen jo maailmanloppua tarkoittavan uskonnollisen termin. Heti elokuvan alussa soi The Doors -yhtyeen kappale The End.
Eliotin runon nimi on Ontot miehet. Se päättyy kuten elokuvakin, vaikka Coppola ei mitään kauhukuvastoa esittelekään – ainoastaan lopusta kertovan Kurtzin repliikin Tonle Srepok -joen yläjuoksulla Kambodzassa: ”Kauhu… kauhu...”
Elokuva joka tapauksessa loppuu samalla tavalla kuin menevät Eliotin runon viimeiset säkeet:
This is the way the world ends
This is the way the world ends
This is the way the world ends
Not with a bang but a whimper.
Ei tule mitään isoa pamausta, vaan kitinää, ulinaa, uikutusta.
Eliotin pitkä runo kuvaa sotaa, jossa välillä riisutaan aseet, mutta vain siksi, että kohta ne taas heitetään olalle. Aina ja aina uudestaan ja uudestaan. Näin on asianlaita nytkin. Toisen maailmansodan jälkeen oli osassa maailmaa vähän trauhallisempaa, mutta taas on tilanne ryöstäytymässä pahempaan. Tällä viikolla julkaisi kansainvälinen rauhantutkimusinstituutti Sipsi vuosikirjansa, jonka mukaan maailmassa oli tammikuussa 12 500 ydinkärkeä, joista toimintavalmiina oli 9600. Ydinaseiden määrä oli vuoden aikana kasvanut Kiinassa, Intiassa, Pakistanissa ja Pohjois-Koreassa.
Hullunakin eversti Kurtz näkee, mitä tapahtuu: ”Nuoria miehiä koulutetaan pommittamaan ihmisiä, mutta heidän komentajansa kieltävät heitä kirjoittamasta lentokoneen kylkeen vittu, koska se on säädytöntä.”
Tästä viisaudestaan huolimatta Kurtz on pahan vertauskuva, jonka kirjallinen esikuva puolestaan on eurooppalainen norsunluuagentti Mistah Kurtz jossakin Kongojoen yläjuoksulla. Joseph Conradin kirjassa Pimeyden sydän (1902) Kurtz ostaa ja varastaa kallisarvoista norsunluuta. Tällaisia valkoisia miehiä Afrikassa aikoinaan tarvittiin, ikään kuin opastajiksi asioissa, joita Eurooppa oli sinne vienyt. Piti olla edistystä, korkeampaa älyä ja määrätietoista luonnetta.
Conradin kirjasta Coppola otti elokuvaansa myös sen Tuonelanjoella, jossa laiva lipuu kohti pimeyden mustinta ydintä. Kuolema on koko ajan läsnä, konkreettisestikin. Kauhu.
kari.naskinen@gmail.com
