Saksalainen pääsiäinen

Mämmi ja värjätyt munat sekä tiput rairuoholautasella kuuluvat pääsiäiseen, samoin Bachin Johannes- ja Matteus-passiot. Myös Wagnerin Parsifal pitäisi esittää joka pitkäperjantai. Eilen Johannes-passion esittivät Lahden Ristinkirkossa Hyvinkään oratoriokuoro, Lahden Bach-kuoro ja Hyvinkään Orkesteri, ja pitkänäperjantaina tulee Musiikkitalosta RSO:n esittämä Matteus-passio myös radiosta ja televisiosta. Vaikka Johann Sebastian Bach sai Leipzigin Tuomaskirkon kanttorin vakanssin 300 vuotta sitten 1723, niin Johannes-passion ensiesitys oli kuitenkinseuraavana vuonna Leipzigin suurimmassa ja vanhimmassa kirkossa Nikolaikirchessä 7.4.1724. Matteus-passio sen sijaan esitettiin ensimmäisen kerran Tuomaskirkossa pitkänäperjantaina 1727.

Noista ajoista 200 vuotta lisää ja pääsiäisetkin alkoivat Saksassa olla todellista kärsimysnäytelmää. Televisiosta tuli vastikään kaksiosainen elokuva Hotelli Reinin varrella ja kesken on vielä sarjaelokuva Lupausten linnake. Ne molemmat perustuvat Saksan siihen historiaan, jossa eletään karmeita 1930-luvun vuosia. Tällaiset todellisten tapahtumien pohjalta tehdyt elokuvat ovat usein mielenkiintoisia, vaikka ne eivät yleensä täytä kovin korkeita elokuvataiteen kriteereitä. Toisessa näistä keskitytään isoon hotelliin ja toisessa seurataan berliiniläisen tavaratalon tapahtumia.

Rheinhotel Dreesenissä ollaan jo niin varmoja onnellisen tulevaisuuden saavuttamisesta, että siellä pitkään asuneen Adolf Hitlerin sanotaan vihdoin tappavan sen lohikäärmeen, jota Siegfried ei saanut hengiltä, vaikka Hitlerin suurin idoli Wagner niin väittikin. Dreesen sijaitsee Godesbergissä, joka on kaupunginosa Bonnissa. Kokonaisuudessan kaupunginosan nimi on kylpylään viittaava Bad Godesberg, mutta Hitleriin viitaten nimi käsitetään nykyisin Pahaksi Godesbergiksi. Hitlerille oli vinkin tästä syrjäisestä loistohotellista antanut siellä koko ikänsä asunut Rudolf Hess. Muita tuttuja hotellivieraita olivat mm. von Hindenburg, Adenauer, Goebbels, Göring, von Ribbentrop, Eva Braun ja Greta Garbo.

Pitkäänperjantaihin sijoittuvassa Parsifalissa etsitään kristikunnan mytologian suurta aarretta Graalin maljaa, mutta Hitler etsi Bad Godesbergistä mieluumminkin sitä keihästä, jolla roomalainen sotilas Longinus iski Jeesusta kylkeen Golgatalla. Löysikin, mutta koska Longinuksen keihäs ei kestänyt kylmää niin kuin Siegfriedin Notung-miekka, meni se poikki Stalingradin pakkasessa.

Bad Godesbergissä Hitler neuvotteli syksyllä 1938 Neville Chamberlainin kanssa, mutta se oli pelkkää pelleilyä Hitlerin puolelta. Oikea pelle Charles Chaplinkin kävi hotellissa esiintymässä. Toisen laidan henkilöitäkin hotellissa oli, kuten elokuvassakin näytetään: kommunistiköksä Elsa Wahlen saa potkut ja löytää turvapaikan jonkin röttelötalon romppeiden seasta. Historiatieto paljastaa, että rötiskössä oli 1800-luvulla asunut Karl Marxin tuttava, ”vapausrunoilija” Ferdinand Freiligrath.

Elokuva ei toiseen maailmansotaan asti yllä, mutta se tiedetään, että Bad Godesbergissä oli natsien yksi pakkotyöleiri 1944-45 ja että Godesberg oli 8.3.1945 ensimmäinen iso saksalainen kaupunkialue, joka siirrettiin liittoutuneiden joukkojen hallintaan ilman taistelua.

Vuonna 1959 Saksan sos.dem. puolue (SPD) piti Bad Godesbergissä kokouksen, jossa se uudistetun ohjelmansa mukaan hylkäsi tavoitteen kapitalismin korvaamisesta sosialismilla.

Jos tällä viikolla löytyy tilaa Rheinhotel Dreesenistä, saa sieltä pääsiäisbrunssin 85 eurolla.

Lupausten linnakkeen 1929 avattu Kaufhaus Jonass ei enää Berliinissä toimi, mutta sen suojeltu iso rakennus on Torstrasse 1:ssä (kuvassa). Monenlaiset juutalais- ja muut ongelmat pakottivat toiminnan lopettamiseen 30-luvulla, minkä jälkeen siellä työskenteli ainakin Hitlerjugendin johto. Sodan jälkeen rakennus sijaitsi Itä-Berliinin puolella, jossa sen suojissa toimi DDR:n marxilais-leninistisen puolueen (SED) keskuskomitea.

EI MITÄÄN KUORO-
TÄTIMUSIIKKIA

Sopivasti aivan äskettäin ilmestyi musiikkitieteilijä Topi Linjaman kirja Johdatus Johannes-passioon, vastaava kuin aikaisempi Matkaopas Matteus-passioon (Basam, 2020). Niin runsaita oppaita, että ilman niitä nämä konserttikokemukset jäisivät vajaiksi. Tietoa on sen verran paljon, että kerralla ei kannata yrittää kaikkea omaksua.

Vaikka en ole uskovainen, tuntuvat Bachin passiot komeassa suuruudessaan niin täydelliseltä musiikilta, että ottaisin ehdottomasti autiolle saarelle Wagnerin oopperoiden ohella. Vaikka niinhän Linjamakin lohduttaa, ettei hänkään ole koulutusta saanut teologi, kuten ei ollut Bachkaan. Mutta ”onneksi on Bach, jonka muutama tahti kertoo uskosta enemmän kuin päivä kirkolliskokouksessa”, kirjoittaa Linjama.

Johannes-passio on lyhyempi kuin Matteus-passio. Siinä ollaan enemmän tyhjän haudan äärellä kuin Matteus-passion toiminnallisissa kohtauksissa. Näin maallikolle musiikilliset erot ovat kuitenkin niin pieniä, ettei niitä sokkokuuntelulla pysty erottamaan toisistaan lukuun ottamatta joitakin ”hittibiisejä”. Kirjassa Linjama lainaa Einojuhani Rautavaaraa tämän nimetessä yhden Bachin musiikin piirteen, joka kuuluu myös Johannes-passion koraaleissa: ”Hänestä Mozart tuntui lattealta, Haydn jankutti itsestäänselvyyksiä, Schubert oli naiivia kioskikirjallisuutta ja Händel auttamatonta kuorotätimusiikkia. Bach sen sijaan svengasi.”

Eilisillan passio täytti odotukset, vaikka kokonaisuus ei ollutk yhtä täydellinen kuin viisi vuotta sitten Lahden kaupunginorkesterin ja Dominante-kuoron esityksessä. Kuoron yhteissointi oli nyt liian korkeasti naisääninen - tuntui kuin Golgatan yli olisi lentänyt kimeä-ääninen F-35. Eikä hyvinkääläisten orkesteri saavuttanut samaa vakuuttavuutta kuin LKO. Kesto oli kaksi tuntia eli tempo hieman hitaampi kuin edellisellä kerralla. Laulajia oli 80, soittajia 17.

Tänään vielä saksalaisteema jatkuu, kun televisiosta tulee elokuva Fabian – moralistin tarina (2021), joka sijoittuu kesään 1931: natsipuolue ei vielä ole saavuttanut voittojaan, mutta pahaenteisesti NSDAP alkaa jo näkyä ja kuulua, kuten Lupausten linnakkeessakin.

kari.naskinen@gmail.com