Kissa kuumalla katolla: vihaa, rakkautta, rahaa, kuolemaa

Puheteatteria parhaimmillaan on Tennessee Williamsin Kissa kuumalla katolla. Nyt se menee Kotkan kaupunginteatterissa, jonka näyttelijät on kokenut ohjaaja Pasi Lampela saanut luomaan suurta draamaa. On kunnollisia, pitkiä kohtauksia, nerokasta kieltä Juha Siltasen uudessa suomennoksessa ja ennen kaikkea suuria tunteita, jollaisia nousee pintaan, kun Mississippin suistossa olevan 12 000 hehtaarin pellavaplantaasin omistaja Big Daddy Pollitt on saanut ankaran syöpädiagnoosin ja edessä on kohta valtava perinnönjakosaalistus.

Perhesuhteiden julkiset ja nyt salaisuuksista pintaan nousevat asiat muodostavat hurjan kokonaisuuden tässä amerikkalaisessa kertomuksessa, joka varmaan on ollut yhtenä esikuvana myös Dallasin ja Dynastian kehittelyvaiheissa. Vihaa, rakkautta, rahaa, ahneutta, seksiä, seksin puuttumista, lapsettomuutta, valheellisuutta ja rappeutumista, luokkaerojakin… Tämä kaikki tulee esille, kun vietetään Big Daddyn 65-vuotisjuhlaa. Antti Leskinen (viereisessä kuvassa) on tässä perheen patriarkan roolissa täydellinen. Kun Big Daddy seurauksista välittämättä kerrankin puhuu suunsa puhtaaksi, kuulevat kaikki kunniansa. Big Daddy on saanut tarpeekseen paskanjauhamisesta ja epätotuuksista ja antaa nyt palaa. Big Daddy on elämänsä aikana kuullut liian paljon epätotuuksia (niin kuin kokoomuslaisten juhlapuheissa), että mitta on täynnä.

Lisäksi Big Daddy katuu elämänsä käyttämättä jääneitä mahdollisuuksia. Nyt hän saa ensin muun perheen valehtelemana tiedon, että hänellä ei olekaan syöpää, vaan ”spastinen paksusuoli” eli ei hätää: ”Perkele, nyt vasta alan, kun en ole ennen muka ehtinyt, otan jostain naisen, upotan timantteihin ja panen sitä aamusta iltaan.” Mutta kenen totuus on oikea? Onneksi Lampela ei ole siirtänyt tapahtumia nykyaikaan, jolloin olisi tietenkin otettu viittauksia muodinmukaiseen totuudenjälkeiseen aikaan.

Ainoa todenpuhuja on perheen nuorempi poika, amerikkalaista jalkapalloa ammatilaisena pelannut Brick, joka sen uransa jälkeen toimi lajinsa tv-selostajana, mutta lopetti, kun ryyppääminen tuli pääasiaksi, mihin löytyvät perustellut syytkin. Brickin vaimo on varsinainen kuuma kissa Margaret, Maggie the Cat. Tämän parivaljakon esittäjät ovat otsikkokuvan Juho Markkanen ja vierailijana Kotkassa näyttelevä Emma Castrén. Myös he tekevät loistoroolit, ja hyvä niin, sillä vertailukohdatkin ovat kovat, meille monille tutut Paul Newman ja Elizabeth Taylor vuoden 1958 elokuvasta. Brick on juoppoudestaan huolimatta isän suosikkipoika, vaikka taustalla häivähtävät epämääräiset vihjailut Brickin homoseksuaalisuudesta. Brick on joka tapauksessa näytelmän sankari Big Daddyn ohella, ja Maggie taistelee aina ”nyrkit pystyssä” Brickin lepsua ja petollista veljeä Gooperia ja tämän vaimoa Maea vastaan.

Maggie on se, jonka asema on hankalin: lähtöisin köyhästä perheestä, suhde Brickin kanssa ei toimi, eikä lastakaan ole saatu aikaan, kun niitä Gooperilla ja Maella on jo viisi. Se kuitenkin Maggien asemaa perheen sisällä helpottaa, että Big Daddy pitää häntä vetävänä kisuna. Maggie taistelee kuten sanoo, kuin kissa hampaat irvessä, ja on kuin kissa kuumalla peltikatolla, jossa tassuja polttaa, mutta periksi ei voi antaa. (Väliajalla tuli mieleen, että vaimoni Ullahan on mukana Erkko Kivikosken elokuvassa Kuuma kissa, kymmenen vuotta myöhemmin kuin Elizabet kuumana kissana, 1968).

Muissa rooleissa ovat Anne Niilola (Ida "Big Mama" Pollitt), Miia Maaranen (Mae Pollitt), Mikkomarkus Ahtiainen (Gooper Pollitt), Kari Kaukonen (lääkäri) ja Osku Haavisto (pappi).

Suomalaisten nykyohjaajien kärkisakkiin kuuluva Pasi Lampela muistetaan täällä meillä Lahdessa Tolstoin Sodan ja rauhan erinomaisesta sovituksesta ja ohjauksesta 2021 sekä Lars Norénin näytelmäohjauksesta Bobby Fischer asuu Pasadenassa (2003). Lampela on myös kirjoittanut useita näytelmiä ja romaaneja.

Kotkan käsiohjelmassa Lampela sanoo Williamsin näytelmän kuvaavan sitä sisäisten arvojen ja mielikuvien järjestelmää, jossa jotkut aina hyötyvät, mutta jonka takia liian monet joutuvat kieltämään oman inhimillisyytensä. Näytelmässä ei päädytä lopullisiin ratkaisuihin, mutta esille tulee polttavasti se epätasapaino, joka saa katsojan valitsemaan puolensa ja se on heikomman ihmisen puoli.

Paras näkemäni näytelmä pitkiin aikoihin, ja niin onkin, että aina jos tilaisuus tarjoutuu, on mentävä katsomaan Tennessee Williamsin, Edward Albeen, Arthur Millerin ja Eugene O´Neillin näytelmät – Amerikan herkkua.

LAJIEN SUKUPUUTTO
ODOTETTAVISSA?

Emma Castrén vierailee 19.4. Teatteri Vanhassa Jukossa miimisessä esityksessä The Gynecologist, joka on tutkimusmatka kehon sisäiseen maailmaan. Gynekologi Dr. Freon sukeltaa potilaansa kohtuun etsiessään ratkaisua tämän tuskastuttaviin vaivoihin. Komedia operoi kahdessa tilassa ja mittakaavassa tarkastellen ekokatastrofia hysteroskoopilla (kohduntähystin). Ilmastonmuutos on kuin endometrioosi, kroonistunut tulehdus kohdussa, jossa elämä alkaa. Tauti, joka romahduttaa planeetan immuunijärjestelmän ja johtaa lajien sukupuuttoon. Gynecologist lähestyy vakavia asioita komediallisesti: munanjohtimen ekosysteemi aavikoituu, munasarjassa riehuu hiekkamyrsky, öljyvuoto aiheuttaa kuukautishäiriöitä, keholle tärkeät bakteerit tukehtuvat mikromuoveihin…

kari.naskinen@gmail.com