Ruotsalaista seksiä ja hulluutta

Ruotsalainen maksukanava SF-kanalen on pienimuotoinen aarreaitta. Se esittää elokuvia vuonna 1919 perustetun AB Svensk Filmindustrin arkistosta (yhtiön nykyinen nimi on SF Studios ja sen omistaa Bonnier Group). Viikoittain näkee mm. Bergmanin, Sjöbergin, Sjömanin, Troellin ja Widerbergin elokuvia. Pitkään olen odottanut Mai Zetterlingin elokuvaa Öiset leikit, (1966), koska se nousi elokuvalistallani parhaaksi vuonna 1968. Ei ole vielä näkynyt, mutta muutama päivä sitten tuli hänen viimeiseksi jäänyt elokuvansa Amorosa (1986), joka on hyvin linjassa Mai Zetterlingin muun tuotannon kanssa. Seksiä, pornoa, hulluutta ja muuta sellaista, joka aikaisempina vuosikymmeninä hätkähdytti.

En enää kovin tarkkaan muista Öisten leikkien juonta, mutta sen outoudesta ja käsittelytavasta kertovat nyt lukemani tiedot, joiden mukaan elokuvan julkiset esitykset peruttiin Venetsian elokuvajuhlilla, eikä se maailmalla muutenkaan päässyt teattereihin ilman sensuurin saksia. San Franciscon festivaalin tuomaristosta 38-vuotiaaksi tantaksi kasvanut Shirley Temple erosi protestiksi sille, että moista pornografiaa oli hyväksytty mukaan.

Jo tätä ennen hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa Rakastavia pareja (1964) oli kielletty Cannesin elokuvajuhlilla liiallisten alastonkohtausten takia. Elokuva perustuu kirjailija Agnes von Krusenstjernan Neiti von Pahlen -romaanisarjaan.

Agnes von Krusenstjerna
1894 - 1940

Amorosa ei ole yhtä hurja, mutta kun sen aiheena on Agnes von Krusenstjernan elämä, niin Mai Zetterling on kyllä ollut taas omalla osaamisalueellaan. Tuntematon tapaus tämä Agnes, joten piti ottaa selvää. Agnes vaikuttaa olleen oikein sensaatio Ruotsin kulttuurielämässä 1900-luvun alussa, syinä hänen romaaniensa suorasukainen seksuaalisuus, sen epänormaalit ilmenemismuodot ja kaiken lisäksi niin, että ne kohdistuivat ruotsalaiseen yläluokkaan, johon hän sukupuultaan itsekin kuului. Molemmat vanhemmat olivat aatelista syntyperää, joten kirjailijan omat kokemukset perustuivat tähän tuttuun elämänpiiriin.

Ruotsin kulttuuripiirit ottivat Agneksen syliinsä, mutta Bonnierkin sai tarpeekseen hänen kirjojensa kustantamisesta, kun niissä alettiin liian tarkasti käsitellä yhdyntöjä, homoutta ja jopa insestiä. Kirjallisuuslehti Biblioteksbladet kutsui Neiti von Pahlen -sarjaa ”sairaaksi, suurelle yleisölle lukukelvottomaksi romaaniksi”. Vuosina 1933-35 Ruotsissa käytiin suorastaan kirjasotaa Agnesta vastaan. Puolustusta johtivat runoilijat Karin Boye, Johannes Edfelt, Eyvind Johnson ja suomalainen Elmer Diktonius. Samaan ryhmään varmaan kuuluivat Agneksen ja hänen miehensä David Sprengelin kotona usein juhlimassa käyneet Gunnar Ekelöf, Ivar Lo-Johansson ja Vilhelm Moberg.

Kristilliset konservatiivit ja noihin aikoihin natsimielinen lehdistö hyökkäsivät yleensäkin moraalittomaksi tulkitsemaansa modernia kirjallisuutta vastaan. Sekä Agnes von Krusenstjerna että Bonnier joutuivat antisemitistisiin hyökkäyksiin. Lehdistöpolemiikki oli raakaa, ja tämä Agnes-viha huipentui kirkkokaupunki Sigtunassa 1935 pidetyssä kirjailijakokouksessa, jossa yksi keskustelunaiheista oli runous ja moraali. Keskeinen osa tässä riidassa koski sitä, onko naisilla ylipäätään oikeus ilmaista itseään sanallisesti vapaasti ja taistella vapaamman seksuaalimoraalin puolesta. No lähtihän se siitä jossakin vaiheessa sotien jälkeen vapautumaan.

Suomeksi ovat ilmestyneet Tonysta kertova trilogia 1946 ja novelli Luokan ensimmäinen 1954. Merete Mazzarella on kirjoitanut Agnes von Krusenstjernasta (2020).

Mai Zetterlingin elokuvassa Agnesta esittää Stina Ekblad ja on tehnyt ehkä uransa parhaan roolin. Elokuva keskittyy niihin vuosiin, jolloin hän eli kriitikon ja kääntäjän David Sprengelin kanssa. Sprengel oli 14 vuotta vanhempi ja elokuvasta päätellen he kyllä rakastivatkin toisiaan (Sprengel oli bi), mutta ilmeisesti Sprengel myös halusi hyötyä vaimonsa kuuluisuudesta. Heitä joka tapauksessa yhdisti se elämänasenne ja -tapa, joka lopulta erotti heidät Agneksen suvusta.

Elokuva alkaa Venetsiasta, johon Sprengel on vienyt vaimonsa tervehtymislomalle – Agnes oli skitsofreenikko, joka aina välillä oli hoidettavana mielisairaaloissa. Venetsiakaan ei kuitenkaan auta, vaan Agnes nähdään pakkopaitaan sidottuna ja kuljetettavana johonkin vankilamaiseen turvapaikkaan. Takaumana siirrytään aikaisempiin vuosiin ja palataan Agneksen neuroosien ja muiden ongelmien syntyyn. Ei niistä mitään varsinaista tolkkua saa, ja tulee mieleen, että onkohan aatelissuvun sinistä verta sekoittunut liian lähelle. Täyttä selvyyttä ei tule siitäkään, mikä mies tämä Sprengel oikein on. Ainakin ottaa Agneksen ja tämän rahat ”hoitoonsa”, lisää Agneksen käsikirjoituksiin härskimpää seksiä ja antaa rouvalle morfiinia hillitäkseen tämän lisääntyviä ahdistuskohtauksia. Kova elokuva tuskasta ja sitä edeltävistä aurinkoisista kesistä. Ollaan myös toden ja fantasian rajamailla. Sitäkin joutuu kysymään, paljonko elokuvassa on Mai Zetterlingiä itseään.

Feministi Mai Zetterling kuoli 69-vuotiaana 1994. Vuodesta 2006 alkaen on Konstnärsnämnden Ruotsissa myöntänyt vuosittain Mai Zetterling -apurahan taide-elokuvaohjaajalle, joka on pystynyt väljentämään lyhyt- ja dokumenttielokuvien rajoja.

kari.naskinen@gmail.com