Kansallisteatterin johtajan Mika Myllyahon uusi näytelmä Kampaamo on huono. Se on rinnakkaisteos Myllyahon edelliselle näytelmälle Korjaamo (2018), mutta Myllyaho oli näköjään tyhjentänyt ideansa aiheesta siihen eikä Kampaamo enää toimi. Edelleen on kysymys ihmisten perimästä ja perinnöistä, joiden on yleensä oltava hyvässä kunnossa, jotta omasta ”säädystä” pääsisi ponnistamaan ylöspäin. Tämä oli keskeisesti esillä Korjaamossa. Ilmeisesti Myllyaho on ajatellut tehdä samasta aiheesta yhtä hyvän toisen näytelmän vain vaihtamalla miesten tilalle naiset. Korjaamo oli Myllyaholle myös läheinen aihe, koska hän valmistui ennen teatterialalle siirtymistään autoteknikoksi ja oli töissä rekkakorjaamossa. Nyt tuli kuitenkin kampaamoalalla huti.
Kampaamoyrittäjiä entisessä Elannon myymälässä jossakin Helsingin lähiössä on kaksi, Sari Puumalainen ja Maria Kuusiluoma. Huoneistoa käy siivoamassa itsenäisenä yrittäjänä Katariina Kaitue ja lisäksi mukana on taloyhtiön käyttämän ulkopuolisen huoltofirman huoltomies Petri Liski. Eikä helppoa ole. Unelmia paremmasta tietenkin on, mutta ne puhkeavat kuin saippuakuplat. Niukan toimeentulon ohella ovat ongelmina perheväkivalta, yhdellä juoppo äiti, lähiön häirikkönuoret ja muuta sellaista. Siivojalla on vielä 25 000 euroa pikavippejä, koska sosiaalista hyväksyntää ei saa, jos ei pysty ostamaan uusinta älypuhelinmallia, oikeanmerkkisiä lenkkareita ja untuvatakkia jne. Elämä on siis ikävää, arvokas elämä on kaukana jossakin.
Ilman henkilökohtaisia murheita on sentään huoltomies, jonka kautta peilautuu se yhteiskunnallinen murros, jonka yhtenä tunnusilmiönä on ”digiloikka”. Edes tukkeutunutta vessanpönttöä ei saa auki ilman monimutkaista tietoteknistä operointia iPadilla, jota huoltomiehen on koko ajan pidettävä mukanaan ja huolehdittava enemmän siitä kuin taloyhtiön ongelma-asioista.
Komedia tämä on, ja koska niin, pitää esimerkiksi tukkeutuneesta vessasta tehdä älyttömästi näytelmän keskipiste pitkäksi aikaa heti alussa, jotta katsojat saadaan nauramaan. Tämä tietenkin onnistuu, koska halpa pierukakkahuumori toimii Suomessa aina. Samoin kiroileminen. Maria Kuusiluoman puheessa on ”vittu” joka kymmenes sana, mutta senkin teho häviää kestettyään puolitoista tuntia.
Näytelmää parempi on käsiohjelma, jossa mm. käydään läpi parturi-kampaamoalan nykyisiä trendejä, vieraskielisten ihmisten kasvavaa määrää Helsingin seudulla sekä pikavippikierteen aiheuttamaa ahdistusta ja häpeää.
Näytelmää esitetään Vallilan Kansallisteatterissa VR:n entisessä konepajassa. Tämä teatteritila korvaa Kansallisteatterin pienen näyttämön niin kauan kuin se on peruskorjauksessa. Kumma nimi. Onko Vallilassa oma kansa, jolla nyt on myös kansallisteatteri? Kai sillä sitten on myös oma kansallislaulunsa ja muita sellaisia elementtejä, jotka yleensä ovat olemassa, kun jokin laitos nimetään kansalliseksi.
kari.naskinen@gmail.com
