Kun tästä tuli kimmoke mennä syvemmällekin
noiden aikojen teollisuuteen, joka tietysti oli vielä alkeellista,
niin toimeliaisuutta oli ainakin myös veneveistämöissä,
ruudinvalmistuksessa, jauhomyllyissä
ja vesisahoissa. Varsinaisesti päästiin teolliseen toimintaan
kuitenkin vasta 1600-luvun puolivälissä, jolloin Turkuun
perustettiin kaksi kirjapainoa sekä Pohjan pitäjään
lumppupaperitehdas. Tiiliä
oli
osattu
tehdä jo
1200-luvulla, kun piti rakentaa kirkkoja ja linnoja, mutta vasta
1600-luvulla tiilenteko teollistui. Uudessakaupungissa
toimi lasitehdaskin
neljä vuotta 1680-luvulla.
Ensimmäinen
tupakkakehräämö
(kumma nimi) perustettiin 1722 Vaasaan, mutta vasta Turussa 1731
toimintansa aloittanut tehdas kasvoi tuon aikakauden suuryritykseksi.
Tupakkatehtaita
syntyikin sen jälkeen monille paikkakunnille, ja toisen tärkeän
nautintoaineen oluen valmistaminen tehdasolosuhteissa alkoi 1756
Johan
Sederholmin
perustettua Stora Bryggerin Helsingin etelärantaan.
Muuhun
Eurooppaan verrattuna Suomi teollistui myöhään. Uudet
toimialat ja niiden innovaatiot kyllä omaksuttiin, mutta
teollistumista
hidastivat
pääomien
vähäisyys,
puute kotimaisesta tietotaidosta ja taloudellista toimintaa tukevan
lainsäädännön kehittymättömyys. Mutta
perässä tultiin ja vauhti kasvoi.
Metsäteollisuudesta
ja Suomesta
tuli
lopulta
se
yhdistelmä, josta kehittyi
merkittävä, ja tässä yhteydessä Suomen Pankin teollisuusraportti
otti esille Viipurin, josta alkoi myös ulkomaanvienti:
”Viipurin
puutavaranvienti oli 1720-luvulla melko vaatimatonta, vain noin 18
000 tolttia vuodessa [toltti
= 12 kpl lautoja],
mutta on otettava huomioon, että tällöin talouselämässä vielä
tuntui Suuren Pohjan sodan lamaannuttava vaikutus. Kolme
vuosikymmentä myöhemmin Viipurin kautta tapahtunut
puutavaranvienti oli jo kohonnut yli 50 000 toltin vuodessa. Vuosina
1758-69 oli viennin vuotuinen keskimäärä 67 500 tolttia ja vuosina
1784-93, jolloin puutavaranvienti Vanhan Suomen alueelta saavutti
huippunsa, mainittu keskimäärä nousi jo yli 100 000
toltin.
Suurin yhden vuoden vientimäärä oli vuonna 1784, jolloin
ylitettiin 150 000 toltin raja. Viipurin puutavarain vienti oli siten
1700-luvun kuluessa erittäin voimakkaasti lisääntynyt.
Yksittäisistä
sahalaitoksista
useimmat
saattoivat sahata
4000 - 6000 tolttia vuodessa.”
Vasta
1800-luvulla Suomen teollistuminen sai lopullisen kasvusykäyksen,
kun tänne saatiin
ulkomaisen
pääoman sijoituksia.
Venäläinen
Nikolai
Sinebrychoff
oli
viinanpolttaja, joka
sai
valmistusluvan
paloviinalle
1818, ja skotlantilainen
James
Finlayson
perusti
Tampereelle Suomen ensimmäisen koneistetun puuvillakehräämön Oy
Finlayson Ab:n 1828.
Ulkomaalaisista
teollisuusyrittäjistä valtaosa saapui Suomen
suuriruhtinaskuntaan
Venäjältä. Lisäksi
on tutkimuksissa todettu, että
Suomeen saapuneet skotlantilaiset ja englantilaiset insinöörit
toimivat yleensä
ensin
Ruotsissa tai Venäjällä. Ulkomaalaisomisteiset yritykset
hyödynsivät vuosisadan puolessa välissä suomalaisomisteisia
ytityksiä
enemmän
ammattitaitoista ulkomaalaista työvoimaa.
Olihan
näitä sen ajan maahanmuuttajia paljon muitakin tunnettuja kuin
Sinebrychoff ja Finlayson:
Berner,
Fazer, Fiskars, Gutzeit, Huber, Kiseleff,
Paulig,
Sergejeff,
Stockmann,
Wavulin, Wolkoff
jne.
Niin
vaatimaton Suomen kansantaloudessa kokonaisuudessaan kuitenkin oli
tehdasteollisuuden osuus, että vielä 1870-luvulla sen osuus bkt:sta
oli vain neljä prosenttia. Nykyisin se on noin 30
prosenttia.
Kirjassa Suomen
sodan jälkeen (Vastapaino,
2020) on mielenkiintoinen taulukko Suomessa toimineiden
tehdasyritysten määrästä 1720 – 1884 (suluissa
keskimääräiset toimintavuodet):
Tekstiili ja nahka 105
(20)
Panimot 65 (17)
Tupakka 63 (24)
Keraamiset 39
(16)
Lasi 33 (36)
Kemia 33 (13)
Tulitikut 24
(12)
Paperi 22 (27)
Kynttilä/saippua 15 (15)
Sokeri 8
(23)
Sikuri 3 (9)
Tuon ajanjakson huippuvuodet
osuivat 1800-luvun puoliväliin ja vähän sen yli, jolloin
uusia teollisuusyrityksiä perustettiin
runsaasti.
kari.naskinen@gmail.com
