Kun
Suomi oli sodassa, ei Helsingissä pohdittu juridisia perusteita
sille, ammutaanko etulinjassa tykeillä vai pannaanko jalkaväki
hyökkäykseen. Toivonen ei tällaista vertausta tee, mutta
koronataistelussa tällaiselta on viime aikoina
vaikuttanut.
”Nykyinen valmiuslainsäädäntömme uhkaa
puskea päätöksentekoa suuntaan, jossa laillisuusvaatimusta
kunnioittaen viranomaisten toiminta muuttuu väistämättä
reaktiiviseksi sen sijaan, että toiminta voisi samanaikaisesti
laillista ja proaktiivista”, kirjoittaa Toivonen.
Tällaisesta
on selvästi nyt kysymys. Pahan tartuntataudin torjunnassa on
ensiarvoisen tärkeätä ennakoivien toimenpiteiden tekeminen, mutta
tämä on ollut hankalaa, sillä valmius- ja
häiriötilannelainsäädäntömme ei riittävästi mahdollista
etupainotteista toimintaa.
Tilannetta kuvaa viestinnän professori Anu Kantola Helsingin yliopistosta: "Julkisuudessa selvitellään käskyvallan ja toimivallan rajoja, pykäliä, asetuksia ja ohjeistuksia. Poliitikot, asiantuntijat ja virkamiehet puhuvat mutkikkain lausein juridiikkaa ja kansa seuraa kotikatsomoissa, millainen pykälä systeemin syöveristä putkahtaa."
SANNA
MARIN NOUSI
KRIISIJOHTAJAKSI
Toisessa
tuoreessa analyysissa yleisen
valtio-oppi dosentti Seppo
Tiihonen Helsingin
yliopistosta
käsittelee
pääministeri Sanna
Marinia kriisijohtajana.
Valtiotieteellisen yhdistyksen Politiikka-tiedelehdessä Tiihonen
toteaa, että pääministerin
ja tasavallan
presidentin
roolit johtajina limittyvät kaikissa vähänkin
suuremmissa kriiseissä toisiinsa. Presidentti on johtava toimija
ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla, ja pääministeri kantaa
vastuun kaikkien lohkojen yleisjohtajuudesta.
”Koronakriisin
johtaminen osoittaa, että kriisien uhatessa on ennakoitava
toimivaltaisen ministeriön toimivallan ylittävää kriisin
johtajuutta. Tässä
Sanna
Marin kykeni nousemaan kriisijohtajaksi siitä huolimatta, että
lopullista ratkaisua kriisinjohtamismalleihin ei ole vielä löydetty
eivätkä toimivaltasuhteet ole olleet selkeät”, kirjoittaa
Tiihonen.
Edelleen on kuitenkin lopullisesti ratkaisematta
2000-luvun alun
kiista kriisinjohtamismallista.
Tiihosen
näkemys on, että tällä
hetkellä pääministerin valtuudet siviilikriisinjohtamisessa
ovat puutteelliset. Hänen
on käytävä pelisäännöistä jatkuvaa
neuvonpitoa
hallituksen sisällä muiden
ministerien
kanssa,
vaikka
pääministerin pitäisi
voitava
osoittaa
kriisitilanteessa selvää
kokonaisjohtajuutta. Kriisissä ei ole varaa reviirikiistoihin.
”Koronakriisin selvittyä on
valtioneuvoston
täsmennettävä kriisinjohtamismallia
vahvemmin valtioneuvostotasoisen johtamisen suuntaan.
Kriisinjohtamisen
valta- ja johtosuhteista ei voida ryhtyä keskustelemaan vasta
kriisin sytyttyä”, sanoo
Tiihonen.
Aivan
toimettomia tämän asian kanssa ei sentään ole oltukaan, kuten
Tiihosen katsauksessa käydään kehitystä läpi. Matti
Vanhasen
ensimmäinen
hallitus
määritti 2006 tekemässään yhteiskunnan
elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategian
päivityksessä
valtion kriisijohtamismallin. Se oli
ensimmäinen selkeä tahdonilmaisu Suomen kriisijohtamisesta. Mallin
mukaan valtioneuvostolla ja sen
kanslialla on kriisissä johtava asema.
Vanhasen
kakkoshallituksen
päätös siviilikriisien johtamismallista joutui
uudelleenarvioitavaksi Mari
Kiviniemen
ja Jyrki
Kataisen
hallitusten aikana. Valtioneuvoston kanslian roolia
kriisijohtamisessa täsmennettiin 2015 määräämällä sen
tehtäväksi yhteinen tilannekuva, varautuminen ja turvallisuus sekä
häiriötilanteiden hallinnan yleinen yhteensovittaminen. Annetut
säädökset lisäsivät valtioneuvoston kanslian ja pääministerin
vastuuta kriisijohtamisessa. Tilannekeskuksesta annettiin
lakitasoinen säädös Juha
Sipilän
hallituksen aikana 2017.
Sipilä yritti vahvistaa
pääministerin asemaa myös valtioneuvoston johtamista ja
päätöksentekoa koskevilla säädösmuutoksilla. Hallituksen asiaa
selvittämään asettama Seppo
Tiitisen
johtama parlamentaarinen työryhmä kuitenkin
tyrmäsi ajatuksen pääministerin aseman vahvistamisesta.
Tiihonen
tekee tästä
päätelmän:
”Poliittiset päätöksentekijät kokevat valtioneuvoston
uudistamisen pääministerijohtoisen mallin suuntaan rikkovan
historiallisesti muotoutuneen kollegiaalisen perinteen pohjalle
rakentuneen valtioneuvostomallin. Suomalaisen mallin katsotaan
toimivan kohtuullisen hyvin ja sopeutuvan suomalaiseen
puoluejärjestelmän. Tutkijat esittävät kuitenkin suosituksia
pääministerin aseman vahvistamisesta ja kiinnittävät huomiota
Suomesta puuttuvaan vahvaan poikkihallinnolliseen johtajuuteen sekä
strategisen kokonaisnäkemyksen ja poikkihallinnollisuuden
puutteeseen. Lobbausta tutkineen Anders
Blomin
(2018) mukaan valtioneuvoston ministeriöpohjainen rakenne ja
työskentelytapa ovat myös lobbausta harjoittavien etujärjestöjen
intressissä. Ne
voivat kohdistaa vaikuttamispyrkimyksensä helposti ministeriöihin,
virkamiehiin ja ministerien poliittisiin esikuntiin.”
Res.
kaptl.
Aaro
Toivonen vertaa tilannetta keväällä 2021 kesään 1944:
”Epidemiatilanne
on vielä käynnissä. Tiedämme kuinka 1944 ja sitä seuraavina
vuosina lopulta kävi. Ensin peräännyimme ylivoimaisen vihollisen
edessä, mutta lopulta saavutimme torjuntavoittoja ja saimme rauhan
raskain ehdoin. Toivoa siis on, mutta pitäisi
löytää poliittista rohkeutta tehdä isoja päätöksiä
pikaisesti, jotta saisimme torjunnan onnistumaan jo ennen Viipurin
menettämistä. Aika varautumiseen oli loppumassa. Vasta hyvin
pitkällisen ja pitkittyneen prosessin seurauksena tartuntatautilain
pykälien muutokset saatiin eduskunnassa
hyväksytyksi, ja 1.3.2021 valtioneuvosto
totesi yhdessä tasavallan presidentin kanssa maassa vallitsevan
jälleen valmiuslain mukaiset poikkeusolot. Hieman myöhemmin
hallitus esitti eräiden valmiuslain mukaisten toimivaltuuksien
käyttöönottamisen olevan välttämätöntä epidemiatilanteen
hallitsemiseksi.”
kari.naskinen@gmail.com
sunnuntai 4. huhtikuuta 2021
Jäykkä juridiikka estänyt etupainotteista toimintaa koronakriisissä
”Juridiset
muotoseikat ovat Suomessa hidastaneet koronantorjuntaa eli ihmisten
hengen ja terveyden suojelua”, kirjoittaa valt. maist. Aaro
Toivonen
Suomen
geopoliittisen seuran verkkosivulla. Toivonen on HUS:n turvallisuus-
ja valmiusjohtaja sekä
tällä hetkellä koronaan liittyen materiaalisen
valmiuden koordinaatioryhmän puheenjohtaja. Aikaisemmin
hän on toiminut tutkijana
Maanpuolustuskorkeakoulussa. Reservin
kapteeniluutnanttina hän vertaa koronakriisiä hieman sotilaalliseen
kriisiin: vuosi sitten alkoi ”talvisota”, kesällä oli välirauha
ja nyt on meneillään ”jatkokoronasota”.