Äskettäin
79-vuotiaana kuollut Raimo
Häyrinen sanoi
tv-haastattelussa, että TUL:n ja porvarien välinen kilpailu oli
aikonaan kovaa
ja raakaa.
Nimenomaan Häyrisen omassa taistelulajissa nyrkkeilyssä asetelmat
olivat selvät, tärkeintä oli voittaa toisen liiton mies.
Oli harmi, että TUL luopui 1993 varsinaisesti huippu-urheilusta. Sen jäsenseurat liittyivät yleisiin lajiliittoihin ja tämän jälkeen TUL on keskittynyt nuorisourheiluun, kuntoliikuntaan ja maajoukkuetason alapuolella olevaan lajitoimintaan. Kunnon luokkakantaista kilpailuhenkeä ei enää paljonkaan ole. Palloilusarjoissa esiintyy vielä TUL:n seuroja, jotka kuitenkaan eivät todellisuudessa sitä ole, koska ne ovat nykymallin mukaisesti muuttuneet osakeyhtiöiksi.
Monet vanhat urheilumiehet sanovat, että liittojenvälinen kilpailuasetelma oli aikoinaan myös urheilullisesti kehittävää, vaikka se riitaista olikin. Porvariliitot esimerkiksi boikotoivat TUL:n urheilijoita, joilta estettiin osallistuminen arvokilpailuihin. Vaikka valitsematta jätettiin mitaliehdokkaitakin, niin tärkeintä oli kuitenkin politiikka.
Arvet olivat syvällä. TUL perustettiin tammikuussa 1919 vuosi siitä, kun kansalaisota oli alkanut, eikä oikeiston urheiluliitoissa armoa tunnettu vielä 1960-luvullakaan. Osa TUL:n miehistä loikkasikin porvariseuroihin, joiden jäseninä he saivat mahdollisuuden osallistua olympiakisoihin ja muitakin etuja. TUL:n ensimmäisten 20 vuoden aikana tällaisia siirtoja tapahtui noin 80. Tunnettuja luokkapettureita olivat:
Volmari Iso-Hollo, Keravan Veikot → Helsingin Toverit
Gunnar Bärlund, Helsingin Jyry → KIF
Väinö Kokkinen, Helsingin Jyry → Helsingin Atleettiklubi
Kalle Jalkanen, Iisveden Visa → Iiisveden Kiri
Eino Purje, Kymin Veikot → HKV
Aki Tammisto, Varkauden Tarmo → TuUl
Aatos Lehtonen, Ponnistus → HJK
Valtaosa huipuista oli kuitenkin seurauskollisia. Vuodesta 1961 alkaen on TUL valinnut vuoden parhaat urheilijansa, ja onhan lista komeaa luettavaa, esimerkiksi:
1961 ja 1964 Hannu Rantakari
1960-luvulla neljä kertaa Eero Tapio
1968 Marjatta Kajosmaa
1971 ja 1972 Reima Virtanen
1977 ja 1982 Reima Salonen
1978 ja 1979 Tarmo Uusivirta
1980-luvulla seitsemän kertaa Tapio Sipilä
1991 ja 1992 Marjut Rolig
1990-2003 kuusi kertaa Jani Sievinen
1998 Valentin Kononen ja Tuuli Matinsalo
2000-luvulla viisi kertaa Mika Poutala
2012 Joonas Kylmäkorpi
Vanhemmista TUL:n huipuista voi tietenkin luetella Tapio Rautavaaran, Kelpo Gröndahlin, Toivo Salosen, Juhani Järvisen, Voitto Hellstenin, Jorma Valkaman ja Taisto Kangasniemen.
Mutta hurjaa oli touhu liittojen välillä. Rooman olympiakisojen lähestyessä 1960 Urho Kekkonenkin yritti saada aikaiseksi sopua. Kekkonen vetosi urheilujohtajiin ”parhaiden urheilijoiden” lähettämiseksi kisoihin. Välitysesitys hyväksyttiinkin Olympiakomitean hallituksessa äänin 9 - 4, mutta sen valtuuskunnassa hallituksen päätös kaatui lajiliittojen äänin 20 - 13. Nyrkkeilyn Euroopan mestari Olli Mäki ja kymmenkunta muuta TUL:n huippua jäivät ilman kisalippua.
Raimo Häyrinen oli Helsingin kaupunginvaltuustossa yhden kauden 1990-luvulla Kokoomuksen sitoutumattomana varavaltuutettuna. Radiotyönsä lisäksi hän kirjoitti nyrkkeilystä Uutispäivä Demariin. Nyrkkeilyä hän harrasti nuorena aktiivisesti, mutta parhaiten hänet nyrkkeilypiireissä muistetaan kehä- ja pistetuomarina SM-turnauksia myöten. Boxing.fi-sivustolla sanotaan Häyrisen työskentelyä kehätuomarina varmaotteiseksi ja tasapuoliseksi, ja arvostelevana pistekoneen käyttäjänä avokätiseksi. Häyrinen arvosti ennen kaikkea puhdasta taitonyrkkeilyä.
Häyrisen myötävaikutuksella Elis Askille (Helsingin Tarmo, TUL) saatiin monien vaiheiden jälkeen järjestettyä valtion urheilijaeläke, mikä ammattiurheilijan tapauksessa oli omana aikanaan koko lailla poikkeuksellista.
Omissa muistikuvissanikin juuri nyrkkeily oli se kovin TUL:n ja porvarien välinen laji. Kun Jyväskylän Työväen Nyrkkeilijät järjesti Työväenteatterin salissa kilpailuja, meininki oli värikästä. Katsojat eivät malttaneet istuakaan, kun JTN:n oma poika Yrjö Sikiö nousi kehään. (Kuva on Romaniasta, jossa Sikiö, vasemmalla, kävi joskus ottelemassa.)
Vuonna 1963 Sikiö pääsi SM-turnauksessa loppuotteluun Viipurin Nyrkkeilijäin Pertti Purhosta vastaan. Sinne asti ei sentään katsomaan lähdetty, mutta olikin tuskallista odottaa seuraavan aamun Keskisuomalaista, josta vasta tuloksen sai tietoonsa. Purhonen voitti, mutta kaksi vuotta myöhemmin Yrjö Sikiö vihdoin saavutti mestaruuden.
kari.naskinen@gmail.com
Oli harmi, että TUL luopui 1993 varsinaisesti huippu-urheilusta. Sen jäsenseurat liittyivät yleisiin lajiliittoihin ja tämän jälkeen TUL on keskittynyt nuorisourheiluun, kuntoliikuntaan ja maajoukkuetason alapuolella olevaan lajitoimintaan. Kunnon luokkakantaista kilpailuhenkeä ei enää paljonkaan ole. Palloilusarjoissa esiintyy vielä TUL:n seuroja, jotka kuitenkaan eivät todellisuudessa sitä ole, koska ne ovat nykymallin mukaisesti muuttuneet osakeyhtiöiksi.
Monet vanhat urheilumiehet sanovat, että liittojenvälinen kilpailuasetelma oli aikoinaan myös urheilullisesti kehittävää, vaikka se riitaista olikin. Porvariliitot esimerkiksi boikotoivat TUL:n urheilijoita, joilta estettiin osallistuminen arvokilpailuihin. Vaikka valitsematta jätettiin mitaliehdokkaitakin, niin tärkeintä oli kuitenkin politiikka.
Arvet olivat syvällä. TUL perustettiin tammikuussa 1919 vuosi siitä, kun kansalaisota oli alkanut, eikä oikeiston urheiluliitoissa armoa tunnettu vielä 1960-luvullakaan. Osa TUL:n miehistä loikkasikin porvariseuroihin, joiden jäseninä he saivat mahdollisuuden osallistua olympiakisoihin ja muitakin etuja. TUL:n ensimmäisten 20 vuoden aikana tällaisia siirtoja tapahtui noin 80. Tunnettuja luokkapettureita olivat:
Volmari Iso-Hollo, Keravan Veikot → Helsingin Toverit
Gunnar Bärlund, Helsingin Jyry → KIF
Väinö Kokkinen, Helsingin Jyry → Helsingin Atleettiklubi
Kalle Jalkanen, Iisveden Visa → Iiisveden Kiri
Eino Purje, Kymin Veikot → HKV
Aki Tammisto, Varkauden Tarmo → TuUl
Aatos Lehtonen, Ponnistus → HJK
Valtaosa huipuista oli kuitenkin seurauskollisia. Vuodesta 1961 alkaen on TUL valinnut vuoden parhaat urheilijansa, ja onhan lista komeaa luettavaa, esimerkiksi:
1961 ja 1964 Hannu Rantakari
1960-luvulla neljä kertaa Eero Tapio
1968 Marjatta Kajosmaa
1971 ja 1972 Reima Virtanen
1977 ja 1982 Reima Salonen
1978 ja 1979 Tarmo Uusivirta
1980-luvulla seitsemän kertaa Tapio Sipilä
1991 ja 1992 Marjut Rolig
1990-2003 kuusi kertaa Jani Sievinen
1998 Valentin Kononen ja Tuuli Matinsalo
2000-luvulla viisi kertaa Mika Poutala
2012 Joonas Kylmäkorpi
Vanhemmista TUL:n huipuista voi tietenkin luetella Tapio Rautavaaran, Kelpo Gröndahlin, Toivo Salosen, Juhani Järvisen, Voitto Hellstenin, Jorma Valkaman ja Taisto Kangasniemen.
Mutta hurjaa oli touhu liittojen välillä. Rooman olympiakisojen lähestyessä 1960 Urho Kekkonenkin yritti saada aikaiseksi sopua. Kekkonen vetosi urheilujohtajiin ”parhaiden urheilijoiden” lähettämiseksi kisoihin. Välitysesitys hyväksyttiinkin Olympiakomitean hallituksessa äänin 9 - 4, mutta sen valtuuskunnassa hallituksen päätös kaatui lajiliittojen äänin 20 - 13. Nyrkkeilyn Euroopan mestari Olli Mäki ja kymmenkunta muuta TUL:n huippua jäivät ilman kisalippua.
Raimo Häyrinen oli Helsingin kaupunginvaltuustossa yhden kauden 1990-luvulla Kokoomuksen sitoutumattomana varavaltuutettuna. Radiotyönsä lisäksi hän kirjoitti nyrkkeilystä Uutispäivä Demariin. Nyrkkeilyä hän harrasti nuorena aktiivisesti, mutta parhaiten hänet nyrkkeilypiireissä muistetaan kehä- ja pistetuomarina SM-turnauksia myöten. Boxing.fi-sivustolla sanotaan Häyrisen työskentelyä kehätuomarina varmaotteiseksi ja tasapuoliseksi, ja arvostelevana pistekoneen käyttäjänä avokätiseksi. Häyrinen arvosti ennen kaikkea puhdasta taitonyrkkeilyä.
Häyrisen myötävaikutuksella Elis Askille (Helsingin Tarmo, TUL) saatiin monien vaiheiden jälkeen järjestettyä valtion urheilijaeläke, mikä ammattiurheilijan tapauksessa oli omana aikanaan koko lailla poikkeuksellista.
Omissa muistikuvissanikin juuri nyrkkeily oli se kovin TUL:n ja porvarien välinen laji. Kun Jyväskylän Työväen Nyrkkeilijät järjesti Työväenteatterin salissa kilpailuja, meininki oli värikästä. Katsojat eivät malttaneet istuakaan, kun JTN:n oma poika Yrjö Sikiö nousi kehään. (Kuva on Romaniasta, jossa Sikiö, vasemmalla, kävi joskus ottelemassa.)
Vuonna 1963 Sikiö pääsi SM-turnauksessa loppuotteluun Viipurin Nyrkkeilijäin Pertti Purhosta vastaan. Sinne asti ei sentään katsomaan lähdetty, mutta olikin tuskallista odottaa seuraavan aamun Keskisuomalaista, josta vasta tuloksen sai tietoonsa. Purhonen voitti, mutta kaksi vuotta myöhemmin Yrjö Sikiö vihdoin saavutti mestaruuden.
kari.naskinen@gmail.com
