Meillä on hyvä presidentti. Jos
Suomessa tehtäisiin sama operaatio kuin Venäjällä, valittaisiin
Sauli Niinistö edellisiä
vaaleja suuremmalla äänimäärällä kolmannenkin
kerran tasavallan presidentiksi. Monet näistä äänestäjistä ovat
myös sitä mieltä, että presidentillä pitäisi olla enemmän
valtaa.
Sitäkin mieltä jossakin ollaan, että presidentti saakin ja pitääkin olla kiukkuinen, jos aihetta on. Tällaiseen muottiin Niinistö hyvin istuukin. Hän on itseään maiskutellen rakastava narsisti, josta Tuomo Yli- Huttulan kirjassa Puolivallaton puolue (Otava, 2006) sanotaan: ”Niinistö rakastaa olla politiikan julkisuuden valokeilassa. Niinistöllä on uskomaton kilpailuvietti. Hän ei koskaan voi myöntää olevansa väärässä.”
Tämän sanoja kuului ainakin tuolloin kokoomusjohdon sisäpiiriin, mutta ei tietenkään ollut mahdollista antaa nimeään julki, koska se olisi tiennyt joutumista ulos Niinistön kehältä. Tunnettuahan on, että Niinistö on edelleen äkkipikainen ja -vihainen juristi, joka tarttuu puolenkin sanan väärään väittämään (omasta mielestään).
Tällä viikolla Niinistön pinna paloi Helsingin Sanomien isoihin juttuihin, joissa käsiteltiin presidentin toiminnan rajoja. Niinistö ei halua ymmärtää sitä, että vaikka hänellä on samanlainen sananvapaus kuin meillä kaikilla muillakin, hänen sanomisensa ovat aina paljon enemmän. Jos kuulen tai luen presidentin sanovan jonkin mielipiteen, se ei enää ole mitään yksityisajattelua, vaan presidentin puhetta.
Kun Niinistö otti kielteisen kannan EU:n jättisuureen elvytyspakettiin, kansalaisista valtaosa oli samaa mieltä. Se oli Niinistö-kansalaisen sanomana tasavallan presidentin puhetta. Eilisessä MTV:n haastattelussa Niinistö yritti tapansa mukaan kiemurrella irti kommentistaan: ”En ole koskaan ottanut kantaa kyllä tai ei, enkä ota kantaa tässäkään.”
Tarpeetonta pilkunnussimista, koska kyllä me kaikki sen Niinistön elvytyspakettikannan kuulimme. Vaikka hän ei siinä sanonut ei-sanaa, niin asia tuli selväksi eli Niinistö ei hyväksynyt elvytyspakettia sellaisena kuin se Brysselistä on syötetty. Eikä siinä mitään, tällainen kannnanotto tulisi, jos kansanäänestys järjestettäisiin.
Eilen Niinistö sanoi: ”Onko todella niin, että rahaa on, velkaa saa ja velkaa ei tarvitse maksaa takaisin?”
Tältä tämä nyt tuntuu. Kysymys ei silti ole nyt tästä, vaan siitä, että tasavallan presidentin valtaoikeuksiin ei kuulu kansalaisten, eduskunnan eikä hallituksen ohjaileminen niissä asioissa, jotka eivät hänen toimivaltaansa kuulu. Luulisi Niinistön juristina tajuavan tämän paremmin.
Tilanne on kuitenkin kimurantti. Yleistä sananvapautta ei voi Niinistöltä kieltää, mutta todellisuudessa pitää. Ainakaan presidentti ei saisi olla jossakin poliittista ratkaisua odottavassa asiassa aloitteellinen. Enää ei eletä sitä Kekkosen aikaa, jolloin presidentillä oli mahdollisuus vaikuttaa nopeusrajoituksiin, viinanjuontiin ja mihin tahansa.
Sitäkin mieltä jossakin ollaan, että presidentti saakin ja pitääkin olla kiukkuinen, jos aihetta on. Tällaiseen muottiin Niinistö hyvin istuukin. Hän on itseään maiskutellen rakastava narsisti, josta Tuomo Yli- Huttulan kirjassa Puolivallaton puolue (Otava, 2006) sanotaan: ”Niinistö rakastaa olla politiikan julkisuuden valokeilassa. Niinistöllä on uskomaton kilpailuvietti. Hän ei koskaan voi myöntää olevansa väärässä.”
Tämän sanoja kuului ainakin tuolloin kokoomusjohdon sisäpiiriin, mutta ei tietenkään ollut mahdollista antaa nimeään julki, koska se olisi tiennyt joutumista ulos Niinistön kehältä. Tunnettuahan on, että Niinistö on edelleen äkkipikainen ja -vihainen juristi, joka tarttuu puolenkin sanan väärään väittämään (omasta mielestään).
Tällä viikolla Niinistön pinna paloi Helsingin Sanomien isoihin juttuihin, joissa käsiteltiin presidentin toiminnan rajoja. Niinistö ei halua ymmärtää sitä, että vaikka hänellä on samanlainen sananvapaus kuin meillä kaikilla muillakin, hänen sanomisensa ovat aina paljon enemmän. Jos kuulen tai luen presidentin sanovan jonkin mielipiteen, se ei enää ole mitään yksityisajattelua, vaan presidentin puhetta.
Kun Niinistö otti kielteisen kannan EU:n jättisuureen elvytyspakettiin, kansalaisista valtaosa oli samaa mieltä. Se oli Niinistö-kansalaisen sanomana tasavallan presidentin puhetta. Eilisessä MTV:n haastattelussa Niinistö yritti tapansa mukaan kiemurrella irti kommentistaan: ”En ole koskaan ottanut kantaa kyllä tai ei, enkä ota kantaa tässäkään.”
Tarpeetonta pilkunnussimista, koska kyllä me kaikki sen Niinistön elvytyspakettikannan kuulimme. Vaikka hän ei siinä sanonut ei-sanaa, niin asia tuli selväksi eli Niinistö ei hyväksynyt elvytyspakettia sellaisena kuin se Brysselistä on syötetty. Eikä siinä mitään, tällainen kannnanotto tulisi, jos kansanäänestys järjestettäisiin.
Eilen Niinistö sanoi: ”Onko todella niin, että rahaa on, velkaa saa ja velkaa ei tarvitse maksaa takaisin?”
Tältä tämä nyt tuntuu. Kysymys ei silti ole nyt tästä, vaan siitä, että tasavallan presidentin valtaoikeuksiin ei kuulu kansalaisten, eduskunnan eikä hallituksen ohjaileminen niissä asioissa, jotka eivät hänen toimivaltaansa kuulu. Luulisi Niinistön juristina tajuavan tämän paremmin.
Tilanne on kuitenkin kimurantti. Yleistä sananvapautta ei voi Niinistöltä kieltää, mutta todellisuudessa pitää. Ainakaan presidentti ei saisi olla jossakin poliittista ratkaisua odottavassa asiassa aloitteellinen. Enää ei eletä sitä Kekkosen aikaa, jolloin presidentillä oli mahdollisuus vaikuttaa nopeusrajoituksiin, viinanjuontiin ja mihin tahansa.
kari.naskinen@gmail.com
