Jos on J.R.R. Tolkienin kirjojen
ystävä, on elokuva Tolkienin nuoruusvuosista varmaan oikein mielenkiintoinen. Koska
näitä ystäviä on paljon, Tolkien-elokuva
myös menestyy. Elokuvana sinänsä se on varsin tavallinen kasvukertomus
nuorukaisesta, josta sitten tulee kirjailija – aloittaa elokuvan lopussa
ensimmäisen romaaninsa kirjoittamisen.
Elokuva kuvattiin 45 päivässä Liverpoolissa ja Manchesterissa, ja lavastuksesta
näkee, että se on laatutyötä. Kuvaajana oli Karukosken ennenkin käyttämä tanskalainen
Lasse Frank. Hollywood-yhtiö Fox
Searchlightin tuotantokustannukset olivat lähes 20 miljoonaa euroa.
Suomalaisille elokuva on tietenkin erityisen mielenkiintoinen siksi, että
ohjaaja on Dome Karukoski. Hyvin hän
on työstä selvinnyt, vaikka käsikirjoitus ei järin isoja koukkuja sisällä. Elokuva
etenee rauhallisesti, ja päällimmäiseksi sisällöksi siitä jää tunteellinen kuvaus
neljän opiskelukaveruksen hienosta toveruudesta. Ilmeisesti kuivahko käsikirjoitus oli syy
siihen, ettei se saanut ohjaajakseen tunnettua Hollywood-nimeä; esimerkiksi Danny Boyle oli käsikirjoituksen
lukenut, mutta ei innostunut.
J.R.R. Tolkienin tapauksessa Suomi-yhteys on tuttu. Elokuvassa se tulee esille,
kun Tolkien kännissä mekastaa Oxfordin yliopiston asuntolarakennusten
sisäpihalla ja herättää kaikki. Yhdestä ikkunasta kuulee goottilaisen
kirjallisuuden professori Tolkienin mölinän ja erottaa siitä joitakin
suomalaisia sanoja.
Tämä johtuu siitä, että Tolkien oli kiinnostunut suomen kielestä luettuaan
19-vuotiaana Kalevalan englanninkielisen
käännöksen The Land of Heroes ja
alettuaan perehtyä myös sen alkuperäiseen versioon. Suomen kielestä tuli
lopulta myös quenya eli
suurhaltiakieli hänen kirjoihinsa. Tolkien sanoi kalevalaisten runojen tärkeydestä
hänelle: ”Nämä mytologiset balladit ovat täynnä sitä hyvin alkukantaista
aluskasvillisuutta, jota Euroopan eri kansojen kirjallisuudesta on jatkuvasti
eri tavoin karsittu ja kuihdutettu vuosisatojen kuluessa. Toivoisin, että
meillä olisi sitä enemmän jäljellä – jotakin samantapaista, joka kuuluisi
englantilaisille.”
Näitä asioita ei elokuvassa käsitellä. Eikä sitäkään, että hänen ensimmäinen
tekstinsä ennen romaaniensa aloittamista koski Kullervoa. Se jäi kuitenkin
keskeneräiseksi, kun piti lähteä vänrikiksi 1. maailmansotaan Ranskanmaalle. Tolkienin
kuoleman jälkeen The Story of Kullervo
on julkaistu.
Oopperasäveltäjä Richard Wagnerkin otetaan
usein esille Tolkienin yhteydessä. Niinpä tietysti: Wagnerilla Nibelungin sormus ja Tolkienilla Taru Sormusten herrasta, molempien alkuaineistona
muinaiset skandinaaviset tarustot. Tolkien itse sanoi vain: ”Molemmat renkaat ovat
pyöreitä ja siihen samankaltaisuus loppuu.”
Elokuvassa asia on sen verran esillä, että tulevan vaimonsa Edithin kanssa he kuuntelevat Reininkultaa teatterin lavaste- ja
pukuvarastossa, kun halvat katsomopaikat oli loppuunmyyty, eikä rahaa ollut
kalliimpiin pääsylippuihin. Varsinkin Edith on kiinnostunut Wagnerin oopperoista.
Tolkienin roolissa on Nicholas Hoult,
Edith on Lily Colins ja aikuisten
rooleissa on monta BBC:n tv-sarjoista tuttua näyttelijää.
Helsingin Sanomien elokuva-arvostelija Veli-Pekka
Lehtonenkin varmaan pitää Karukosken elokuvasta siltä osin, että pienissä muistumissa
Sommen taisteluista ammutaan, kuollaan, on tulta ja verilammikoita. Tämä vain
siksi, että Lehtosen mielestä television Invisible
Heroes -sarjaelokuva on kuiva – pitäisi olla ainakin ”ripaus ramboa” (HS
6.5.).
kari.naskinen@gmail.com