tiistai 7. toukokuuta 2019

Tolkien-elokuva on kovin tavallinen tarina

Jos on J.R.R. Tolkienin kirjojen ystävä, on elokuva Tolkienin nuoruusvuosista varmaan oikein mielenkiintoinen. Koska näitä ystäviä on paljon, Tolkien-elokuva myös menestyy. Elokuvana sinänsä se on varsin tavallinen kasvukertomus nuorukaisesta, josta sitten tulee kirjailija – aloittaa elokuvan lopussa ensimmäisen romaaninsa kirjoittamisen.

Elokuva kuvattiin 45 päivässä Liverpoolissa ja Manchesterissa, ja lavastuksesta näkee, että se on laatutyötä. Kuvaajana oli Karukosken ennenkin käyttämä tanskalainen Lasse Frank. Hollywood-yhtiö Fox Searchlightin tuotantokustannukset olivat lähes 20 miljoonaa euroa.

Suomalaisille elokuva on tietenkin erityisen mielenkiintoinen siksi, että ohjaaja on Dome Karukoski. Hyvin hän on työstä selvinnyt, vaikka käsikirjoitus ei järin isoja koukkuja sisällä. Elokuva etenee rauhallisesti, ja päällimmäiseksi sisällöksi siitä jää tunteellinen kuvaus neljän opiskelukaveruksen hienosta toveruudesta.  Ilmeisesti kuivahko käsikirjoitus oli syy siihen, ettei se saanut ohjaajakseen tunnettua Hollywood-nimeä; esimerkiksi Danny Boyle oli käsikirjoituksen lukenut, mutta ei innostunut.

J.R.R. Tolkienin tapauksessa Suomi-yhteys on tuttu. Elokuvassa se tulee esille, kun Tolkien kännissä mekastaa Oxfordin yliopiston asuntolarakennusten sisäpihalla ja herättää kaikki. Yhdestä ikkunasta kuulee goottilaisen kirjallisuuden professori Tolkienin mölinän ja erottaa siitä joitakin suomalaisia sanoja.

Tämä johtuu siitä, että Tolkien oli kiinnostunut suomen kielestä luettuaan 19-vuotiaana Kalevalan englanninkielisen käännöksen The Land of Heroes ja alettuaan perehtyä myös sen alkuperäiseen versioon. Suomen kielestä tuli lopulta myös quenya eli suurhaltiakieli hänen kirjoihinsa. Tolkien sanoi kalevalaisten runojen tärkeydestä hänelle: ”Nämä mytologiset balladit ovat täynnä sitä hyvin alkukantaista aluskasvillisuutta, jota Euroopan eri kansojen kirjallisuudesta on jatkuvasti eri tavoin karsittu ja kuihdutettu vuosisatojen kuluessa. Toivoisin, että meillä olisi sitä enemmän jäljellä – jotakin samantapaista, joka kuuluisi englantilaisille.”

Näitä asioita ei elokuvassa käsitellä. Eikä sitäkään, että hänen ensimmäinen tekstinsä ennen romaaniensa aloittamista koski Kullervoa. Se jäi kuitenkin keskeneräiseksi, kun piti lähteä vänrikiksi 1. maailmansotaan Ranskanmaalle. Tolkienin kuoleman jälkeen The Story of Kullervo on julkaistu.

Oopperasäveltäjä Richard Wagnerkin otetaan usein esille Tolkienin yhteydessä. Niinpä tietysti: Wagnerilla Nibelungin sormus ja Tolkienilla Taru Sormusten herrasta, molempien alkuaineistona muinaiset skandinaaviset tarustot. Tolkien itse sanoi vain: ”Molemmat renkaat ovat pyöreitä ja siihen samankaltaisuus loppuu.”

Elokuvassa asia on sen verran esillä, että tulevan vaimonsa Edithin kanssa he kuuntelevat Reininkultaa teatterin lavaste- ja pukuvarastossa, kun halvat katsomopaikat oli loppuunmyyty, eikä rahaa ollut kalliimpiin pääsylippuihin. Varsinkin Edith on kiinnostunut Wagnerin oopperoista.

Tolkienin roolissa on Nicholas Hoult, Edith on Lily Colins ja aikuisten rooleissa on monta BBC:n tv-sarjoista tuttua näyttelijää.

Helsingin Sanomien elokuva-arvostelija Veli-Pekka Lehtonenkin varmaan pitää Karukosken elokuvasta siltä osin, että pienissä muistumissa Sommen taisteluista ammutaan, kuollaan, on tulta ja verilammikoita. Tämä vain siksi, että Lehtosen mielestä television Invisible Heroes -sarjaelokuva on kuiva – pitäisi olla ainakin ”ripaus ramboa” (HS 6.5.).

kari.naskinen@gmail.com