lauantai 18. helmikuuta 2017

Silence – Jumala se vaan pysyy hiljaa

Jo Golgatalla Jeesus kysyi Jumalalta, miksi hänet hylkäsit. Ei tietenkään mitään vastausta. Elokuvissa tätä oletetun Jumalan hiljaisuutta on ihmetelty jatkuvasti ja monelta kantilta. Joskus nuorena papinuraakin suunnitellut Martin Scorsese on nyt tehnyt elokuvan, jonka nimikin on Hiljaisuus eli Silence. Tämän hienon elokuvan ensiesitys oli Vatikaanissa joulukuussa 2016, mutta kunnon vastausta ei Scorsesekaan ollut löytänyt – ehkä Vatikaanin kaapuäijät jotakin keksivät.

Scorseselle nämä ovat peruspohdintoja. Tätä ennen ne olivat voimakkaimmin esillä Kristuksen viimeisessä kiusauksessa (1988). Nyt pohjana on japanilaisen Shusaku Endon romaani Chinmoku (1966), jonka nimi tarkoittaa hiljaisuutta ja ilmestyi suomeksi nimellä Vaitiolo (1980). Jo tätä ennen japanilainen ohjaaja Masahiro Shinoda teki kirjasta elokuvan Chinmoku (1971), mutta sitä ei ole Suomeen tuotu.

Aiheena on hyvin suljettuna elänyt Japani 1600-luvulla. Portugalilainen jesuiittapappi on lähetysmatkallaan kadonnut, mutta Macaon saarella toimivassa jesuiittakoulussa on jotain tietoa siitä, että isä Ferreira (Liam Neeson) on kuitenkin elossa, ehkä kääntyneenä buddhalaisuuteen. Kaksi hänen aikaisempaa oppilastaan (Adam Driver kuvassa vas. ja Andrew Garfield oik.) saa luvan lähteä etsimään opettajaansa, ja hurja seikkailuhan siitä syntyy.

Japanissa oli kristinusko saanut jonkinlaista jalansijaa, mutta 1612-14 sille pantiin stoppi ja koko kristinusko kiellettiin. Kristittyjä vainottiin, kaikki vähänkin kristinuskoon viittaavat asiat julistettiin pannaan ja kaikkien kansalaisten määrättiin rekisteröityvän buddhalaisiin temppeleihin. Noissa olosuhteissa nuoret papit joutuivat tiukkaan tilanteeseen, kun jäivät kiinni.

Kristinuskoon kääntyneitä japanilaisia kidutettiin ja tapettiin, ja nuoret portugalilaiset papitkin saivat osansa. Heitä vaadittiin kieltämään oma uskonsa tallomalla maahan pannun Jeesuksen kuvan päälle. Jos tämän teki, luvattiin säästää muidenkin ihmisten henkiä. Siinä sitä sitten joutui taas kerran vaikeroimaan, että eikö se Jumala tähänkään asiaan mitään sano. Miksi, miksi?

Tilanne Japanissa jatkui tällaisena aina 1860-luvulle asti, mutta elokuvassa pysytään 1600-luvulla. Keskustelut japanilaisten uskontopäälliköiden kanssa ovat mielenkiintoisia, mutta eivät auta asiaa. Buddhalaisten kanta vierasta uskontoa kohtaan on selvä: sitä voi verrata puuhun, joka kasvaa Portugalissa, Espanjassa, Hollannissa ja Englannissa, mutta ei sovellu japanilaiseen maaperään.

Tässä ehdottomassa vastakkainasettelutilanteessa lähetyssaarnaajille annetaan kaksi vaihtoehtoa: kuolema tai luovuttaminen. Isä Ferreira oli valinnut jälkimmäisen. Nuoret papit ovat valmiimpia kärsimään ja kuolemaan, ja ovat sitä mieltä, että ”marttyyrit ovat kirkon siemen”. Tilanne ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, kun japanilaiset kristityt joutuvatkin kärsimään heidän tinkimättömyytensä takia. Eikä Jumala pihahdakaan.

Kaukaa ei tarvitse hakea yhtymäkohtaa nykymaailmaan, jossa islamilaiset ja kristityt kamppailevat herruudesta. Jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan. Asetelmassa muutenkin on samaa: Japanin kristityt uskoivat ja tämän päivän islamilaiset uskovat edelleen, että kuoleman jälkeen pääsee paratiisiin, jossa kaikki on paremmin. Eli kuolemalla ei mitään väliä olekaan.

kari.naskinen@gmail.com