Sata vuotta sitten muodostettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa senaatti, jota
voidaan kutsua Suomen ensimmäiseksi parlamentaariseksi hallitukseksi. Sen
johtoon valittiin maaliskuussa 1917 eduskunnan puhemiehenä toiminut Oskari Tokoi, josta näin tuli maailman
ensimmäinen sosiaalidemokraattinen pääministeri. Senaatin puheenjohtajana toimi
virallisesti Suomen kenraalikuvernööri, mutta koska hän ei käytännössä
osallistunut senaatin työskentelyyn, sitä johti tosiasiallisesti senaatin
talousosaston varapuheenjohtaja. Tähän tehtävään nimitettiin siis Tokoi, joka periaatteessa
vastasi nykymallista pääministeriä. Kenraalikuvernöörinä oli tuolloin Mihail Stahovitsh.
Senaatissa olivat Tokoin lisäksi SDP:n edustajina Julius Ailio, Matti Paasivuori, Väinö Tanner, Väinö Voionmaa ja Wäinö Wuolijoki. Lisäksi jäseninä
olivat Suomalaisen puolueen Allan
Serlachius ja Antti Tulenheimo,
Nuorsuomalaisen puolueen Rudolf Holsti
ja Emil Nestor Setälä, Maalaisliiton
Kyösti Kallio sekä Rkp:n Leo Ehrnrooth.
Ajat olivat tietenkin vaikeita ja monimutkaisia. Myös Tokoin poliittinen ura
huipulla loppui lyhyeen, sillä vuoden 1918 sekamelskasta hän joutui pakenemaan
Neuvostoliittoon. Pietarin ja Moskovan jälkeen hän siirtyi monenlaisten mutkien
jälkeen pohjoiseen, missä toimi apulaisjohtajana englantilaisten varustamassa
Muurmanskin legioonassa. Tilanteet kuitenkin muuttuivat ja Tokoi joutui myös
punaisten vihalistalle. Syyskuussa 1918 itärajan takana perustettu SKP langetti
petturiprovokaattori Tokoille kuolemantuomion allekirjoittajina Otto Wille Kuusinen, Yrjö Sirola ja Jukka Rahja.
Suomen puolella tilanne oli yhtä kiperä, sillä täällä Tokoita syytettiin
kansalaissodanaikaisista rikoksista. Vuonna 1921 Tokoi livahtikin Englannin ja
Kanadan kautta Yhdysvaltoihin, jossa työskenteli sosiaalidemokraattisen
Raivaaja-lehden toimittajana 1922-49. (Toinenkin Kannuksesta kotoisin oleva
poliitikko Esko Aho lähti häntä
koipien välissä Yhdysvaltoihin, kun oli hävinnyt presidentinvaaleissa Tarja Haloselle vuonna 2000.)
”OTA RUUMISARKKU MUKAAN,
JOS PALAAT SUOMEEN”
Kun kansalaissodan tapahtumista oli joitakin vuosia kulunut, Tokoi oli
suunnitellut paluuta Suomeen, mutta ilmapiiri ei ollut vielä sopiva,
Esimerkiksi Vaasa-lehti toivotti Tokoin vuonna 1930 tervetulleeksi Suomeen,
mutta muistutti, että ottaisi ruumisarkun mukaansa. Vuonna 1944 eduskunta
vihdoin vapautti Tokoin vuoden 1918 maanpetossyytteistä ja kumosi niiden vuoksi
langetetun kuolemantuomion.
Vuonna 1947 Oskari Tokoille kirjoitti Tukholmasta Arvo Poika Tuominen, joka toimi siellä Työväen sanomalehtien
tietotoimiston kirjeenvaihtajana. Tuominen yritti houkutella 74-vuotiasta Tokoita
johtamaan SDP:tä, koska puolueen keulapaikoilla oli pulaa auktoriteeteista. Tämä
johtui siitä, että demarien suvereeni johtohahmo Väinö Tanner oli joutunut
sivuun sotasyylliseksi tuomittuna.
Tuominen perusteli: ”Nykyisen puolueen johdon muodostavat suurelta osalta
nuoret, lahjakkaat miehet, mutta heiltä puuttuu järjestökoulutus ja nimenomaan
juuri kokoavat johtajaominaisuudet. He muodostavat loistavan ali- ja
keskipäällystön. Puuttuu vain ylipäällystö. Käsität, miksi niin monet katseet
kääntyvät Sinun puoleesi.”
SDP:n historioitsija Mikko Majander kirjoitti
Uutispäivä Demarissa 28.9.2007, että Tuomisen kirjeen aikoihin puolueessa oli
todellakin varttuneemman valtiomiehen mentävä aukko. Puheenjohtajana oli Emil Skog, varapuheenjohtajana Aleksi Aaltonen ja puoluesihteerinä
kukkopoikamainen Väinö Leskinen.
Majander totesi, että ajatus Tokoin paluusta johtotehtäviin oli kuitenkin
epärealistinen. Sen sijaan Tokoilla olisi kyllä propaganda-arvoa. Niinpä Tokoin
Suomen-vierailu toteutui kesällä 1949, kun SDP valmistautui Suomen
tulevaisuutta ratkaiseviin eduskuntavaaleihin. Samoihin aikoihin järjestettiin
puolueen 50-vuotisjuhlat Turun urheilupuistossa, missä Tokoi esiintyi
pääministeri K.-A. Fagerholmin
kanssa. Sieltä Tokoi poikkesi Kultarantaan tapaamaan presidentti J.K. Paasikiveä.
Myöhemmin syksyllä puoluekokouksessa Tokoi puhui Tannerin rinnalla sos.dem.
veteraanien juhlassa ja esitti tervehdyksen puoluekokouksen puhujakorokkeelta.
Kansallisteatterissa pidetyssä tilaisuudessa Tokoi kuunteli kunniavieraiden
aitiossa pohjoismaiden pääministereiden puheita.
Kommunistit olivat tietenkin katkeria: ”Kylläpäs nyt ovat nosket johtajakultin
lumoissa.” Sivustatukea kuului Moskovan radiosta, joka piti Tokoita karskina
neuvostovastaisena juonittelijana ja Suomen demokraattisen liikkeen
vihollisena.
Tokoi itse huomasi, että ajat olivat nyt toiset kuin 30 vuotta aikaisemmin: ”Vaikka
meitä kohdeltiin erinomaisen hyvin ja kaikella arvonannolla, en tavannut enää
sitä lämmittävää, sydämellistä ja välitöntä toveruutta, joka ennen yhdisti
meitä. Sukupolvi oli minulle ja minä olin sille vieras.”
Vuonna 1959 Oskari Tokoi kirjoitti kirjeen puoluetoverilleen Yrjö Kalliselle: "...minun osalleni on tullut yli neljännesvuosisataa kestänyt maanpakolaisuus, jona aikana kaikki se, mikä ihmiselle on rakkainta tässä maailmassa kuten koti ja perhe olivat tuhoutuneet ja itse isänmaattomana ja myös kuolemaantuomittuna saanut vaeltaa ympäri maailman. Tällaisessa tilanteessa särkyy niin paljon sellaista, joka ei ole enää korjattavissa eikä yhdistettävissä. - - - Kun tunnen sinut toverina, jonka luotaus ulottuu syvemmälle elämän pohjavirtoihin kuin niiden pinnalla uiskentelevien, jotka työväenliikkeessäkin ajavat pieniä ryhmäetuja taikka suorastaan yksilöllisiä etujaan, rohkenen sinulle paljastaa itseni uskossa, että sinä myös minua ymmärrät paremmin kuin ne toiset."
kari.naskinen@gmail.com