Saksalaisen Maren Aden (s. 1976) elokuva Isäni Toni Erdman kuvaa tarkkanäköisesti sitä elämäntapaa, mihin Ines ja hänen kaltaisensa ihmiset ovat ajautuneet. Elämää työn ulkopuolella ei juuri ole, ympäri vuorokauden on oltava sidoksissa työhön, jossa pitävät kiinni netti ja puhelin, oltakoon sitten kotona tai matkalla kotiin. Joka hetki on oltava tavoitettavissa. Joskus sentään on jokin näennäinen irtautumisilta ravintolassa, jossa kuitenkin tavataan muita ihmisiä työasioihin liittyen, ja irtautumista tehostetaan kevyesti huumeilla. Vain kevyesti, koska mitään ei voi enemmälti riskeerata.
Elokuva on komedia, mutta se ei jaksa oikein edes hymyilyttää, koska asiat ovat vakavia. Isän ja tyttären välinen kuilu on ammottava. Tässä tilanteessa isä päättää tehdä jotakin asian eteen. Hän muuntautuu toiseksi ihmiseksi, eläkkeellä olevasta musiikinopettajasta Winfried Conradista tulee Toni Erdman, joka alkaa sekaantua tyttären elämään tarkoituksella näyttää, että elämässä voisi olla muutakin kuin työtä 24 tuntia vuorokaudessa.
Tällaisena omatekoisena elämäntapakonsulttina Toni Erdman sanoo, että elämä on elämistä varten. Työ ei ole elämän tarkoitus, tai siitä pitää pystyä ainakin joskus ottamaan vapaatakin. Välillä voi vaikka istua pierupussin päälle.
Vanhoista saksalaisista dekkarisarjoista tuttu Peter Simonichek tekee isänä mainion roolin. Hän on valehenkilönä kuin jonkinlainen surullisen hahmon ritari nykymaailmassa, jossa kaikki lasketaan minuuteissa ja rahassa. Inekselle (Sandra Hüller) isän elämänfilosofia on vaikea ymmärtää, koska se vain sekoittaa valmiita pasmoja.
Elokuva panee katsojat ajattelemaan näitä asioita. Toni Erdman on kuin näytelmän surullinen klovni, joka nauraa kyynelten läpi. Hyvä elokuva, mutta ei minkään Oscar-palkinnon arvoinen. Se on lopulta kuitenkin vain yhden asian komediallinen julistus, josta parhaiten jää mieleen Simonichekin hulvaton roolityö. Sandra Hüller taas on niin tylsä tyyppi kuin rooli edellyttääkin.
Tässä elokuvassa on taas kerran kummallinen vajavuus, mikä koskee suomenkielistä tekstitystä: kun Ines laulaa lapsista ja perheestä kertovan laulun, ei tekstitystä ole. Ei tätä laulua turhanpäiten ole elokuvaan sijoitettu. Tämä epäkohta toistuu usein elokuvissa, kun maahantuoja täällä Suomessa ajattelee, että laulut ovat elokuvissa vain huvin vuoksi.
Isäni Toni Erdman -elokuvassa on harvinaisia huolimattaomuusvirheitä: kaksi kertaa kuvan reunassa vilahtaa jotakin ylimääräistä, luultavasti jonkin teknisen avustajan käsi tai jokin väline. Kyllä tällaiset pystyy leikkausvaiheessa editoimaan pois.
PARHAAT ELOKUVAT 2016
1. Terrence Malick: Knight of Cups
2. Juho Kuosmanen: Hymyilevä mies
3. Aleksi Salmenperä: Jättiläinen
4. Ken Loach: I, Daniel Blake
5. Stefano Sollima: Suburra
6. Pedro Almodovar: Julieta
7. Lászlo Nemes: Son of Saul
8. Naomi Kawase: Kirsikkapuiden alla
9. Ethan ja Joel Coen: Hail, Caesar
10. Maren Ade: Isäni Toni Erdman
kari.naskinen@gmail.com
