Talvivaarasta ja Juha Sipilästä
huolimatta Suomi kuuluu siihen maailman kärkiluokkaan, missä korruptiota on
vähiten. Rakenteellista korruptiota kyllä on ja hyvä veli -systeemi toimii,
mutta ne eivät ole niin räikeää kuin varsinkin kehittymättömimmissä maissa.
Romanialainen elokuva Valmistujaiset
kertoo havainnollisesti, mistä on kysymys silloin, kun yhteiskunta toimii
näissä suhteissa väärin.
Christian Mungiun elokuvassa pitää
lahjontaan turvautua aina, kun asiat eivät luista toivotulla tavalla. Olkoon
kysymyksessä leikkausjono tai lasten todistusten arvosanat, niihin pystyy
helposti vaikuttamaan, kun on suhteita tai rahaa. Eikä aina tarvitse rahankaan
liikkua, jos kysymyksessä ovat ihmiset, jotka myöhemmin voivat tehdä
vastaavanlaisia vastapalveluksia.
Elokuvassa perheen isä katuu sitä, että palasivat Romaniaan kommunismin
vaihduttua kapitalismiksi. Mikään ei ole muuttunut, samaa paskaa erivärisessä
paketissa.
Christian Mungiu (s. 1968) on viimeisten kymmenen vuoden aikana noussut yhdeksi
niistä ohjaajista, joiden elokuvia kannattaa mennä katsomaan, vaikka elokuvasta
ei muuta tietoa olisikaan kuin Mungiun nimi. Hänen Suomessa nähdyt elokuvansa
ovat kaikki ehdottomia huippuja: 4
päivää, 3 viikkoa ja 2 päivää (2007), Tarinoita
kulta-ajalta (2009) sekä Yli vuorten
(2012). Mungiu ei nytkään julista, vaan kuvaa arkisesti tapahtumia, katsoja
tekee johtopäätökset.
Myös asiat ovat arkipäiväisiä. Keskeinen asia lahjonta on upotettu niihin
tavallisiin tapahtumiin, joiden kanssa ihmiset joskus joutuvat tekemisiin.
Perheen isällä on rakastajatar, yksin asuva mummo on hankalasti sairas, tytär
joutuu raiskausyrityksen kohteeksi hankalasti juuri ennen ratkaisevia kokeita
lukiossa ja tyttären poikaystävä ei oikein miellytä isää. Isä on lääkäri Clujin
kaupungissa, ja sitten tulee eteen tilanne, jossa hieman tarvittaisiin apua…
Kohteliaasti apua pyydetään, rahaa ei käytetä, mutta yhtenä päivänä vyyhti
alkaa kaatua päälle. Syyttäjäviranomaiset näyttäytyvät rehellisen asioidenhoidon
edustajiksi, mutta pienistä merkeistä näkyy, että heidänkin kanssaan voi tulla
toimeen, jos toimeen tartutaan.
Tarvittaisiin vähintään Toni Erdman konsultoimaan Clujin asioita, mutta hän on muutaman sadan kilometrin päässä Bukarestissa.
Taitava elokuva, joka on tehty kuin elokuvat parhaimmillaan. Ei 2000-luvun
sähäkkää leikkausta, eikä muutakaan vaahtoamista. Asioiden annetaan tapahtua ja
kamera vain seuraa hillityn staattisesti sivusta. Elokuva päättyy tytön
valmistujaisiin, mutta mikään ei EU-Romaniassa valmistu kuntoon.
Sitä en vain ymmärtänyt, miksi autojen tuulilasinpyyhkimet nostettiin yöksi
ylös, sillä eivät ne keskellä kesää Romaniassa tuulilasiin kiinni jäädy.
kari.naskinen@gmail.com