Nostalgiamatka kaupunkiin, jota ei enää ole

Oulu on käynyt läpi samanlaisen muutoksen kuin melkein kaikki suurehkot kaupungit Suomessa. Oulusta syntyisin olevan Peter von Baghin elokuvassa Muisteja, pieni elokuva 50-luvun Oulusta kuvataan tätä muutosta haikean kitkerästi. Se on elokuva markkinavoimien ja koko yhteiskunnallisen kehityksen rajusta paineesta unohtaa kaikki mennyt ja panna kaikki virtaviivaiseen nykymuottiin. Vaikka elokuva on Oulusta ja on tekijänsä hyvin henkilökohtainen tilitys, se on samalla yleinen protesti sitä vastaan, että mikään ei enää ole ”pyhää”.

Ennen yliopisto- ja Nokia-ajan alkamista Oulukin oli vielä inhimillinen paikka asua. Nyt Oulu on moukkamainen, sanoo von Bagh elokuvan kertojanäänenä. Vanhat filminnpätkät, valokuvat ja maalaukset kuvaavat 1950-luvun Oulun kauniita rakennuksia – enää niitä on vain muutama, kun loput on pantu mataliksi tehokkaamman laatikkoarkkitehtuurin tieltä. Eikä Oulujoen kohisevaa ääntä enää kuule kuin muutamana päivänä vuodessa, koska joki on valjastettu energiantuotantoon.

Epäilen, että von Bagh ei ole koskaan käynyt katsomassa oululaisten nykyistä suosikkiurheilua jääkiekkoa, mutta jos olisi kerrankin, niin elokuvassa hän varmaan olisi sanonut, että Kärppien pelitapahtumat ovat moukkamaisia verrattuna Oulun Palloseuran jääpallo-otteluihin, joista elävää kuvaa on löytynyt.

Koska von Bagh on elokuvamies ja koska tämä elokuva on hänen omista muistoistaan tehty, se käsittelee tietenkin myös kaupungin elokuva-asioita. Hän eli suurimman osan nuoruuttaan Oulussa, josta lähti Helsinkiin heti 1960-luvun alussa. Tuolloin Oulussa taisi toimia seitsemän elokuvateatteria, mutta tänä päivänä kaupallisen elokuvatarjonnan hallitsija on Finnkinon 8-salinen Plaza. Eivätkä elokuvat enää ole filmejä, vaan kliinisiä digitaalituotoksia.

Peter von Baghin elokuvan kumma nimi Muisteja tulee siitä, että ainakin Oulussa tytöt keräsivät kiiltokuvia vihkoihin, ja yksi kuva oli aina yksi ”muisti”.

Elokuvassa on monenlaisia muisteja. Keskeiseksi nousevat mm. Oulun lyseon ajat, joita von Bagh muistelee lämmöllä. Siellä hän oli saanut ensikosketuksensa myös oululaiseen kirjallisuuteen, ja varsinkin Pentti Haanpäähän oli äidinkielenopettaja Petterin kiinnostuksen sytyttänyt. Ylpeänä von Bagh muistuttaa siitäkin, että Oulun lyseon poikia ovat olleet myös K.J. Ståhlberg, Kyösti Kallio ja Martti Ahtisaari.

Elokuva on reilun tunnin mittainen. Paljon siihen mahtuu asiaa. Toteutukseltaan se muistuttaa perjantaisin Yle Teemalla parhaillaan uusintakierroksella pyörivää, von Baghin 12-osaista Sinistä laulua. Se on ihmeellisen laaja syöksy Oulun elämään silloin, kun se vielä oli suurta. Nyt suurta on vain, kun suuruuksia mitataan euroilla.

kari.naskinen@gmail.com