Saksalainen teatteriprovokaattori Frank
Castorf sanoi Helsingin Juhlaviikoilla vieraillessaan, että hän luo
teatteriin maailmoja, jotka tuottavat iloa hänelle itselleen. – ”Yleisö on
minulle yhdentekevä, samoin ne, jotka kustantavat taiteeni.” (HS 1.9.2013)
Näin ajattelee varmaan myös Lauri Maijala, joka on kirjoittanut ja ohjannut Aleksis Kiven Kullervon pohjalta uuden Kullervon. Se sai ensi-iltansa Teatteri Vanhassa Jukossa Lahdessa, ja vähänkin Vanhaa Jukoa ja Maijalaa seuranneet osaavat kuvitella, että Aleksis Kivestä ei ole juuri hajuakaan.
”Yksiselitteisyys on pitkäveteistä. Minulle taiteessa on aina kyse hämmentämisestä”, sanoi Castorf. Kullervon tapauksessakin mennään näitä latuja, mutta epäonnistutaan, koska tässä tapauksessa esitys itsessään on pitkäveteinen. Parasta siinä oli, kun tunnin ja 40 minuutin jälkeen esitys loppui, eikä valojen sammuminen tarkoittanutkaan väliajalle siirtymistä.
Maijalan Kullervo on sekava performanssi, joka koostuu musiikista, liikunnasta ja puheesta, josta paikoin ei saa mitään selvää. Kullervo on traaginen hahmo Kalevalassa, niin myös Kiven näytelmässä. Maijalan näytelmässä kaikki ovat lopulta jonkinlaisia perussuomalaisia kullervoja, epätoivoisia, onnettomia tunareita.
Näin ajattelee varmaan myös Lauri Maijala, joka on kirjoittanut ja ohjannut Aleksis Kiven Kullervon pohjalta uuden Kullervon. Se sai ensi-iltansa Teatteri Vanhassa Jukossa Lahdessa, ja vähänkin Vanhaa Jukoa ja Maijalaa seuranneet osaavat kuvitella, että Aleksis Kivestä ei ole juuri hajuakaan.
”Yksiselitteisyys on pitkäveteistä. Minulle taiteessa on aina kyse hämmentämisestä”, sanoi Castorf. Kullervon tapauksessakin mennään näitä latuja, mutta epäonnistutaan, koska tässä tapauksessa esitys itsessään on pitkäveteinen. Parasta siinä oli, kun tunnin ja 40 minuutin jälkeen esitys loppui, eikä valojen sammuminen tarkoittanutkaan väliajalle siirtymistä.
Maijalan Kullervo on sekava performanssi, joka koostuu musiikista, liikunnasta ja puheesta, josta paikoin ei saa mitään selvää. Kullervo on traaginen hahmo Kalevalassa, niin myös Kiven näytelmässä. Maijalan näytelmässä kaikki ovat lopulta jonkinlaisia perussuomalaisia kullervoja, epätoivoisia, onnettomia tunareita.
Myönnän suoraan, etten varsinaisesti ymmärtänyt jutun juonta enkä tarkoitusperiä. Siellä välähtelee joitakin tolkullisia ideoita, mutta sitten ne hajoavat ja häviävät lavantäyteiseen sekavuuteen, kuten oksentamiseen ja Kullervon runkkaamiseen.
Ainoa varsinaisesti tajuttava kohta on, kun ääninauhalta kuullaan pätkä opetusneuvos Yrjö Kallisen haastattelusta vuodelta 1971. Kallinen oli sosialisti ja pasifisti, ja ilmeisesti Kallisen ajatuksista on näytelmään haettu jonkinlaista pohjaa, mutta sinne ne Kallisenkin ajatukset katoavat, kun esitys taas jatkuu.
Kullervo on osa kolmen teatterin yhteistyötä. Vanha Juko, tamperelainen Teatteri Telakka ja virolainen Rakvere Teater ovat kukin valmistaneet yhden näytelmän. Kantaesitykset ovat nyt olleet. Virolaisten Köök/Keittiö nähdään Lahdessa ja Tampereella helmi-maaliskuussa sekä Telakan Petroskoi Lahdessa ja Vösussa myös helmi-maaliskuussa. Minkähänlaista postpostmodernismia sieltä tulee?
kari.naskinen@gmail.com
