Kummallinen näytelmä tämä Teatteri Vanhan Jukon uusin, Hannu Salmisen monologiesitys Ihmekristitty.
Se on ikään kuin kauhukomedia, joka kertoo siitä pahasta, mitä ihmisyytensä
menettäneet ihmiset voivat älyttömillä omaisuuksillaan ja ominaisuuksillaan aikaansaada.
Niukka käsiohjelma hieman selventää, mistä on kysymys: Salminen selittää
yhdellä sitaatilla: ”Olette tehneet isäni kodista ryövärien luolan” (Muuan
nasaretilainen).
Salminen itsekin on ideologinen kommunisti, ja ihmeissään olisi tuo Nasaretin kommunistikin, jos näkisi sen meiningin, millä nykyisin mennään. Amerikkalaisen Terry Southernin romaanin (1959, suomeksi 1970) pohjalta tehty monologi on hurja satiiri rahan vallasta. Päähenkilö, monimiljardööri Guy Grand ei esiinny monologissa, mutta kokijan ja kertojan roolissa oleva Salminen piirtää kuvaa ihmisestä, jolle millään ei ole mitään väliä, kun omaisuutta on niin paljon, ettei sen määrää itsekään tiedä.
Guy Grand harmittelee kuitenkin sitä, että hänellä ei ole valtaa. Tarkoittaa kai sitä, ettei ole esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti. Tosin jos Southern olisi kirjoittanut kirjansa nykyaikana, hän tietäisi, että nimenomaan Grandin kaltaisilla se tärkein valta onkin, raha. Grand istuisi tänä päivänä Bilderberg-ryhmän kokouksissa ja sanelisi kaltaistensa kanssa ohjeita niille muodollisille vallanpitäjille.
Talouslehti Forbesin lista maailman rikkaimmista ihmisistä on sellainen, että kymmenen kärki koostuu suurimmaksi osaksi meille tuntemattomista nimistä: Carlos Slim Helu, Bill Gates, Amancio Ortega, Warren Buffett, Larry Ellison, Charles Koch, David Koch, Liliane Bettencourt, Bernard Arnaud. Ei tarvitse olla ns. poliittista valtaa, jos omaisuuden määrä olisi sata miljardia dollaria. Tällaisen ryhmän rinnalla Elop ja Wahlroos ovat huutolaispoikia.
Hauska kohta näytelmässä on esimerkiksi se, kun Guy Grand ostaa ison sanomalehden ja muokkaa sen mieleisekseen. Tällaisia tapauksiahan oikeassakin elämässä on ollut. Tuossa kohtaa tuli huvittavasti mieleen pienimuotoisempi lehtimaailman tapaus, tavaratalo Kärkkäinen Magneettimedia, puuta heinää, mutta saapahan julkaista omia "totuuksiaan" jalkalamppu- ja kissanruokailmoitusten lomassa muiden häiritsemättä. Näytelmässä tällaisen totuuslehden tekee Guy Grand.
Näytelmän Guy Grand mahtuisi Forbesin listalle. Hän ei ole varsinaisesti pahantekijä, ei kiduta eikä tapa, mutta leikkii ihmisillä, kokeilee ja testaa heidän sietokykyään – ja ahneuttaan. Salminen sanoi lehtihaastattelussa, että ihmiset ovat ”luoneet jo kauan sitten mahdollisuudet lähes kaikkien maailman ongelmien ratkaisemiseksi, mutta silti ne eivät ratkea. Miksi?” (ESS 18.9.2013)
Monologin ohjannut Jussi Sorjanen (27) taas lähestyy asiaa käsiohjelmassa tavallisen ihmisen kannalta, raadollisesti: ”Hän [Guy Grand] käy yksityistä, erikoista sotaansa juuri kaltaisiani laiskasti ajattelevia, pinnan alta ahneita ja itsekkäitä luupäitä vastaan. Me saamme Grandilta täyslaidallisen, koska ansaitsemme sen.”
Ihmekristitty on Hannu Salmisen löytö teatterin ohjelmistoon. Oli kekannut sen aikoinaan Lahden lyseossa äidinkielentunnilla. Terry Southern (1924 - 1995) oli niitä uudenpolven kirjailijoita, jotka ensin sotien jälkeen hakivat virikkeitä maailman modernin taiteen pääkaupungista Pariisista ja kuului myöhemmin Greenwich Villagen beat-runoilijoiden porukoihin. En tunne Southernia muuten, mutta jotakin kertoo, että hän oli käsikirjoitustiimeissä luomassa muutamia loistavia elokuvia: Stanley Kubrickin Tohtori Outolempi (1964), William Wylerin Neitoperho (1965) ja Dennis Hopperin Easy Rider (1969).
Salminen vetää roolinsa intensiivisesti. Reilun tunnin pituinen esitys on vanhalle tekijälle (57) iso voitto.
kari.naskinen@gmail.com
Salminen itsekin on ideologinen kommunisti, ja ihmeissään olisi tuo Nasaretin kommunistikin, jos näkisi sen meiningin, millä nykyisin mennään. Amerikkalaisen Terry Southernin romaanin (1959, suomeksi 1970) pohjalta tehty monologi on hurja satiiri rahan vallasta. Päähenkilö, monimiljardööri Guy Grand ei esiinny monologissa, mutta kokijan ja kertojan roolissa oleva Salminen piirtää kuvaa ihmisestä, jolle millään ei ole mitään väliä, kun omaisuutta on niin paljon, ettei sen määrää itsekään tiedä.
Guy Grand harmittelee kuitenkin sitä, että hänellä ei ole valtaa. Tarkoittaa kai sitä, ettei ole esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti. Tosin jos Southern olisi kirjoittanut kirjansa nykyaikana, hän tietäisi, että nimenomaan Grandin kaltaisilla se tärkein valta onkin, raha. Grand istuisi tänä päivänä Bilderberg-ryhmän kokouksissa ja sanelisi kaltaistensa kanssa ohjeita niille muodollisille vallanpitäjille.
Talouslehti Forbesin lista maailman rikkaimmista ihmisistä on sellainen, että kymmenen kärki koostuu suurimmaksi osaksi meille tuntemattomista nimistä: Carlos Slim Helu, Bill Gates, Amancio Ortega, Warren Buffett, Larry Ellison, Charles Koch, David Koch, Liliane Bettencourt, Bernard Arnaud. Ei tarvitse olla ns. poliittista valtaa, jos omaisuuden määrä olisi sata miljardia dollaria. Tällaisen ryhmän rinnalla Elop ja Wahlroos ovat huutolaispoikia.
Hauska kohta näytelmässä on esimerkiksi se, kun Guy Grand ostaa ison sanomalehden ja muokkaa sen mieleisekseen. Tällaisia tapauksiahan oikeassakin elämässä on ollut. Tuossa kohtaa tuli huvittavasti mieleen pienimuotoisempi lehtimaailman tapaus, tavaratalo Kärkkäinen Magneettimedia, puuta heinää, mutta saapahan julkaista omia "totuuksiaan" jalkalamppu- ja kissanruokailmoitusten lomassa muiden häiritsemättä. Näytelmässä tällaisen totuuslehden tekee Guy Grand.
Näytelmän Guy Grand mahtuisi Forbesin listalle. Hän ei ole varsinaisesti pahantekijä, ei kiduta eikä tapa, mutta leikkii ihmisillä, kokeilee ja testaa heidän sietokykyään – ja ahneuttaan. Salminen sanoi lehtihaastattelussa, että ihmiset ovat ”luoneet jo kauan sitten mahdollisuudet lähes kaikkien maailman ongelmien ratkaisemiseksi, mutta silti ne eivät ratkea. Miksi?” (ESS 18.9.2013)
Monologin ohjannut Jussi Sorjanen (27) taas lähestyy asiaa käsiohjelmassa tavallisen ihmisen kannalta, raadollisesti: ”Hän [Guy Grand] käy yksityistä, erikoista sotaansa juuri kaltaisiani laiskasti ajattelevia, pinnan alta ahneita ja itsekkäitä luupäitä vastaan. Me saamme Grandilta täyslaidallisen, koska ansaitsemme sen.”
Ihmekristitty on Hannu Salmisen löytö teatterin ohjelmistoon. Oli kekannut sen aikoinaan Lahden lyseossa äidinkielentunnilla. Terry Southern (1924 - 1995) oli niitä uudenpolven kirjailijoita, jotka ensin sotien jälkeen hakivat virikkeitä maailman modernin taiteen pääkaupungista Pariisista ja kuului myöhemmin Greenwich Villagen beat-runoilijoiden porukoihin. En tunne Southernia muuten, mutta jotakin kertoo, että hän oli käsikirjoitustiimeissä luomassa muutamia loistavia elokuvia: Stanley Kubrickin Tohtori Outolempi (1964), William Wylerin Neitoperho (1965) ja Dennis Hopperin Easy Rider (1969).
Salminen vetää roolinsa intensiivisesti. Reilun tunnin pituinen esitys on vanhalle tekijälle (57) iso voitto.
kari.naskinen@gmail.com
