On ollut huonoin elokuvakesä pitkiin aikoihin. Toukokuun puolivälistä meni
kaksi kuukautta, ennen kuin tuli elokuva, minkä viitsin mennä katsomaan. Tämä
koskee ainakin kotikaupunkiani Lahtea, jossa tilanteen pelasti nyt ”vaihtoehtoteatteri”
Kino Iiris, kun se avasi ovensa kesätauon jälkeen.
Tämä kesän ensimmäinen kunnon elokuva on Julie Delpyn Ranskalainen viikonloppu. Pienimuotoinen kuvaus isoäidin ja tämän kahden sisaruksen luo maaseudulle saapuvasta lapsi- ja lastenlapsiporukasta. Jonkinlainen yleistys ainakin täällä Suomessa on, että ranskalaiset ovat tällaisessa tilanteessa kovia puhumaan ja puhuvat peräti fiksumpia kuin monet muut. Ei pidä paikkaansa. Kyllä samanlainen keskustelun ilotulitus syntyy vaikka suomalaisella kesämökillä, kun sinne vastaavanlainen kööri kokoontuu. Ero on vain siinä, että suomalaisessa elokuvassa ei tällaista tilaisuutta ole ainakaan toistaiseksi osattu kuvata samalla intensiteetillä kuin mitä Julie Delpy nyt tekee.
Dialogi on herkullista ja luontevaa. Jos tempo olisi hieman rauhallisempi, voisi kuvitella olevansa jossakin Tshehovin puistossa.
Ranskalainen viikonloppu ajoittuu tarkasti heinäkuuhun 1979, jolloin kohuttiin amerikkalaisen avaruusasemaromun Skylabin putoamisesta maahan. Elokuvan alkuperäinen nimikin on Le Skylab. Oli laskettu uhkakuva, että putoamisalue voisi olla Ranskan länsiosassa, jossa elokuvan viikonlopunviettäjät juuri olivat.
Skylab oli ollut epäonninen. Jo laukaisun yhteydessä se oli menettänyt osan säteilysuojistaan, miehitys asemalta oli poistettu jo aikoja sitten ja enää odotettiin sen putoamista, mistä pahimpien kansanomaisten arvioiden mukaan voisi seurata maailmanloppu.
Silti uuteen tekniikkaan myös luotettiin. Yksi viikonloppua viettämään tulleista miehistä oli tuonut mukanaan uuden pölynimurin, jonka myyjänä hän työelämässään toimi. Hauska kohtaus, kun mies vaimonsa kanssa esittelee muille pölynimuria, jonka seitsemän metriä pitkän johdon saa kelatuksi sisään nappia painamalla.
Viiniä nautitaan, lammasta syödään. Esille nousevat ajankohtaiset asiat. Feminismi on kova juttu, ja löylyä heittää yksi naisista, joka sanoo joutuvansa antamaan miehelleen 20 kertaa yössä. Viikonlopun aikana alkavat myös 11-vuotiaan tytön kuukautiset. Seksitabuja on 1970-luvulla jo murrettu. Elokuvassa äijät käyvät luontevasti läheisellä nudistirannalla vieraita naisia katsomassa ja nuoret pistäytyvät vonkaamassa diskossa mukanaan myös pienimmät lapset. Mitään härskiä ei elokuva kuitenkaan sisällä (K 12).
Taitavasti Julie Delpy tuo esille myös sukupolvierot ja vanhenemisen surumielisyyden.
Vaikein asia on hetkellisesti politiikka. Kun illemmalla ollaan jo vähän enemmän kännissä, näkyy televisiosta Francois Mitterrand, joka on tavoittelemassa presidentinvirkaa. Veljesten välille syntyy kova riita – että sosialistiko presidentiksi, vai että Mitterrand, joka lakkauttaisi kuolemanrangaistuksen, jaa että pitäisi murhamiehiä hyysätä kaviaariaterioilla vankiloissa, vaikka ainoa oikea ratkaisu on kuolemantuomio.
Jännitteitä miesten kesken aiheuttavat myös sotatraumat. Ranska on menettänyt siirtomaavalta-asemansa ja ainakin vanhin veli on kokenut kovia. Algeria, Vietnam, Tsad, kyllä niistä kärhämää saadaan aikaan. Kun joku heittää pöytään vielä rasisminkin, niin hetkellinen kaaoshan siitä syntyy. Mutta uusi aamu kaiken muuttaa voi. Niin nytkin. Skylab oli pudonnut mereen jossakin Australian lähellä, ja vaikka illalla perhe oli pahin, niin nyt se on taas paras. Hyvää kotimatkaa.
kari.naskinen@gmail.com
Tämä kesän ensimmäinen kunnon elokuva on Julie Delpyn Ranskalainen viikonloppu. Pienimuotoinen kuvaus isoäidin ja tämän kahden sisaruksen luo maaseudulle saapuvasta lapsi- ja lastenlapsiporukasta. Jonkinlainen yleistys ainakin täällä Suomessa on, että ranskalaiset ovat tällaisessa tilanteessa kovia puhumaan ja puhuvat peräti fiksumpia kuin monet muut. Ei pidä paikkaansa. Kyllä samanlainen keskustelun ilotulitus syntyy vaikka suomalaisella kesämökillä, kun sinne vastaavanlainen kööri kokoontuu. Ero on vain siinä, että suomalaisessa elokuvassa ei tällaista tilaisuutta ole ainakaan toistaiseksi osattu kuvata samalla intensiteetillä kuin mitä Julie Delpy nyt tekee.
Dialogi on herkullista ja luontevaa. Jos tempo olisi hieman rauhallisempi, voisi kuvitella olevansa jossakin Tshehovin puistossa.
Ranskalainen viikonloppu ajoittuu tarkasti heinäkuuhun 1979, jolloin kohuttiin amerikkalaisen avaruusasemaromun Skylabin putoamisesta maahan. Elokuvan alkuperäinen nimikin on Le Skylab. Oli laskettu uhkakuva, että putoamisalue voisi olla Ranskan länsiosassa, jossa elokuvan viikonlopunviettäjät juuri olivat.
Skylab oli ollut epäonninen. Jo laukaisun yhteydessä se oli menettänyt osan säteilysuojistaan, miehitys asemalta oli poistettu jo aikoja sitten ja enää odotettiin sen putoamista, mistä pahimpien kansanomaisten arvioiden mukaan voisi seurata maailmanloppu.
Silti uuteen tekniikkaan myös luotettiin. Yksi viikonloppua viettämään tulleista miehistä oli tuonut mukanaan uuden pölynimurin, jonka myyjänä hän työelämässään toimi. Hauska kohtaus, kun mies vaimonsa kanssa esittelee muille pölynimuria, jonka seitsemän metriä pitkän johdon saa kelatuksi sisään nappia painamalla.
Viiniä nautitaan, lammasta syödään. Esille nousevat ajankohtaiset asiat. Feminismi on kova juttu, ja löylyä heittää yksi naisista, joka sanoo joutuvansa antamaan miehelleen 20 kertaa yössä. Viikonlopun aikana alkavat myös 11-vuotiaan tytön kuukautiset. Seksitabuja on 1970-luvulla jo murrettu. Elokuvassa äijät käyvät luontevasti läheisellä nudistirannalla vieraita naisia katsomassa ja nuoret pistäytyvät vonkaamassa diskossa mukanaan myös pienimmät lapset. Mitään härskiä ei elokuva kuitenkaan sisällä (K 12).
Taitavasti Julie Delpy tuo esille myös sukupolvierot ja vanhenemisen surumielisyyden.
Vaikein asia on hetkellisesti politiikka. Kun illemmalla ollaan jo vähän enemmän kännissä, näkyy televisiosta Francois Mitterrand, joka on tavoittelemassa presidentinvirkaa. Veljesten välille syntyy kova riita – että sosialistiko presidentiksi, vai että Mitterrand, joka lakkauttaisi kuolemanrangaistuksen, jaa että pitäisi murhamiehiä hyysätä kaviaariaterioilla vankiloissa, vaikka ainoa oikea ratkaisu on kuolemantuomio.
Jännitteitä miesten kesken aiheuttavat myös sotatraumat. Ranska on menettänyt siirtomaavalta-asemansa ja ainakin vanhin veli on kokenut kovia. Algeria, Vietnam, Tsad, kyllä niistä kärhämää saadaan aikaan. Kun joku heittää pöytään vielä rasisminkin, niin hetkellinen kaaoshan siitä syntyy. Mutta uusi aamu kaiken muuttaa voi. Niin nytkin. Skylab oli pudonnut mereen jossakin Australian lähellä, ja vaikka illalla perhe oli pahin, niin nyt se on taas paras. Hyvää kotimatkaa.
kari.naskinen@gmail.com
