Mäntsälän teatteriyhdistyksen puheenjohtaja Leena Herlevi-Valtonen sanoo, että vaikka Mäntsälän teatterin Kapina!-näytelmä on kuvaus hyvin vakavasta asiasta, halutaan ihmisten viihtyvän ja lähtevän hyvillä mielin kotiin (Etelä-Suomen Sanomat 29.2.). Väliäkö sillä, että tasan 80 vuotta sitten Mäntsälässä valmisteltiin toista kansalaissotaa - ei pidä liikaa pohtia menneitä, vaan ollaan vain iloisia aivan kuin mitään ikävää ei koskaan olisi ollutkaan.
Mäntsälän kapinatapahtumat alkoivat 27.2.1932, kun 300-500 miehen aseistettu suojeluskuntalaisjoukko piiritti Ohkolan työväentalon, jossa pidettiin sosialidemokraattien iltamatilaisuus. Taloa kohti ammuttiin ja luoteja lensi huoneiston sisällekin. Tilaisuuden puhujana oli sosialidemokraattien kansanedustaja Mikko Erich. Viikonpäivät rettelöintiä kesti, mutta sitten kapinalliset antautuivat ja lopulta nämä tapahtumat johtivat myös Lapuan Liike ry:n lakkauttamiseen.
Mäntsälässä kapinapäällikkönä toimi Lapuanliikkeen aktivisti Artturi Vuorimaa, jota näytelmässä esittää Pauli Sahlstén (kuva). Vuorimaa oli ajautunut Mäntsälään vältellessään kiinniottajiaan, koska oli etsintäkuulutettu kansanedustajien muilutuksista. Hän myös laati tasavallan presidentille P.E. Svinhufvudille kapinallisten julistuksen, jossa vaadittiin kommunismin tukahduttamista ja hallituksen eroa.
Svinhufvudille 28.2. lähetetty julistus oli kovaa tekstiä: "Me emme peräydy, emme hellitä, emmekä alistu. Marxilaisuus on kukistettava ja se kukistetaan silläkin uhalla, että meidän on ensin hävitettävä sitä tukeva ja suojeleva valtiovalta ja sen edustajat."
Mäntsälän kapinan päätyttyä Vuorimaa sai 2,5 vuoden vankeustuomion kapinaan yllyttämisestä ja toiminnan organisoimisesta. Tuomio muutettiin kuitenkin ehdonalaiseksi. Myöhemmin Vuorimaa työskenteli Maalaisliiton tehtävissä Pohjois-Suomessa.
Tapio Ylisen kirjoittamassa näytelmeässä on hyvät ainekset, mutta jää se kuitenkin melko kapeaksi sisällöltään. Keskeisenä asiana on varsinaisesti se, miten valkoisten ja punaisten elämä nyrjähtää, kun kapinalliset saavat aikaan sen, että jakolinja menee perheidenkin sisällä. Isä saattoi olla vanha Tammisaaren keskitysleirin punikkivanki, mutta poika liittyikiin Vuorimaan lahtariporukkaan. Poikien ja tyttöjen riiuusuhteetkin hankaloituvat, kun väliin ilmestyy tällainen jakolinja.
Kuvaavaa oli, että Mäntsälän suojeluskunnan päällikön Richard de la Chapellen vaimo oli aikaisemmin ollut naimisissa Mikko Erichin kanssa. (Vuosina 1945-46 käydyssä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä Erich toimi Väinö Tannerin puolustusasianajajana.)
Eivät jakolinjat Mäntsälästä vieläkään ole hävinneet. Ohkolan entisen työväentalon paikalle naulattiin muutama vuosi sitten muistolaatta Erkki Tuomiojan johdolla, mutta nopeasti sen sieltä jotkut hävittivät pois. Tuomiojalle nuo paikat ovat tuttuja, sillä hänen isoäitinsä Hella Wuolijoki omisti aikoinaan Jokelan kartanon Ohkolan kylässä.
Tapio Ylinen on tehnyt näytelmään neljä lauluakin. Poljento on kuin suoraan Kaj Chydeniukselta. Mutta koska Mäntsälässä ollaan, niin ainakin eilisessä esityksessä yleisö taputti "valkoiselle" laululle, mutta ei sille laululle, jossa punaliput liehuivat. Teatteriyhdistys ei sentään ole vienyt esitystä vanhalle suojeluskuntatalolle, vaan näytelmä esitetään muutaman sadan metrin päässä vanhassa elokuvateatterissa.
Harrastajanäyttelijät esittävät näytelmän ihan mukiinmenevästi. Vaikka näyttelijöiden taso heittelee, niin on tämä esitys silti kymmenen kertaa parempaa katsottavaa kuin harrastajaryhmien yleensä vetämät hömppäfarssit ja maalaiskomediat.
kari.naskinen@gmail.com
Mäntsälän kapinatapahtumat alkoivat 27.2.1932, kun 300-500 miehen aseistettu suojeluskuntalaisjoukko piiritti Ohkolan työväentalon, jossa pidettiin sosialidemokraattien iltamatilaisuus. Taloa kohti ammuttiin ja luoteja lensi huoneiston sisällekin. Tilaisuuden puhujana oli sosialidemokraattien kansanedustaja Mikko Erich. Viikonpäivät rettelöintiä kesti, mutta sitten kapinalliset antautuivat ja lopulta nämä tapahtumat johtivat myös Lapuan Liike ry:n lakkauttamiseen.
Mäntsälässä kapinapäällikkönä toimi Lapuanliikkeen aktivisti Artturi Vuorimaa, jota näytelmässä esittää Pauli Sahlstén (kuva). Vuorimaa oli ajautunut Mäntsälään vältellessään kiinniottajiaan, koska oli etsintäkuulutettu kansanedustajien muilutuksista. Hän myös laati tasavallan presidentille P.E. Svinhufvudille kapinallisten julistuksen, jossa vaadittiin kommunismin tukahduttamista ja hallituksen eroa.
Svinhufvudille 28.2. lähetetty julistus oli kovaa tekstiä: "Me emme peräydy, emme hellitä, emmekä alistu. Marxilaisuus on kukistettava ja se kukistetaan silläkin uhalla, että meidän on ensin hävitettävä sitä tukeva ja suojeleva valtiovalta ja sen edustajat."
Mäntsälän kapinan päätyttyä Vuorimaa sai 2,5 vuoden vankeustuomion kapinaan yllyttämisestä ja toiminnan organisoimisesta. Tuomio muutettiin kuitenkin ehdonalaiseksi. Myöhemmin Vuorimaa työskenteli Maalaisliiton tehtävissä Pohjois-Suomessa.
Tapio Ylisen kirjoittamassa näytelmeässä on hyvät ainekset, mutta jää se kuitenkin melko kapeaksi sisällöltään. Keskeisenä asiana on varsinaisesti se, miten valkoisten ja punaisten elämä nyrjähtää, kun kapinalliset saavat aikaan sen, että jakolinja menee perheidenkin sisällä. Isä saattoi olla vanha Tammisaaren keskitysleirin punikkivanki, mutta poika liittyikiin Vuorimaan lahtariporukkaan. Poikien ja tyttöjen riiuusuhteetkin hankaloituvat, kun väliin ilmestyy tällainen jakolinja.
Kuvaavaa oli, että Mäntsälän suojeluskunnan päällikön Richard de la Chapellen vaimo oli aikaisemmin ollut naimisissa Mikko Erichin kanssa. (Vuosina 1945-46 käydyssä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä Erich toimi Väinö Tannerin puolustusasianajajana.)
Eivät jakolinjat Mäntsälästä vieläkään ole hävinneet. Ohkolan entisen työväentalon paikalle naulattiin muutama vuosi sitten muistolaatta Erkki Tuomiojan johdolla, mutta nopeasti sen sieltä jotkut hävittivät pois. Tuomiojalle nuo paikat ovat tuttuja, sillä hänen isoäitinsä Hella Wuolijoki omisti aikoinaan Jokelan kartanon Ohkolan kylässä.
Tapio Ylinen on tehnyt näytelmään neljä lauluakin. Poljento on kuin suoraan Kaj Chydeniukselta. Mutta koska Mäntsälässä ollaan, niin ainakin eilisessä esityksessä yleisö taputti "valkoiselle" laululle, mutta ei sille laululle, jossa punaliput liehuivat. Teatteriyhdistys ei sentään ole vienyt esitystä vanhalle suojeluskuntatalolle, vaan näytelmä esitetään muutaman sadan metrin päässä vanhassa elokuvateatterissa.
Harrastajanäyttelijät esittävät näytelmän ihan mukiinmenevästi. Vaikka näyttelijöiden taso heittelee, niin on tämä esitys silti kymmenen kertaa parempaa katsottavaa kuin harrastajaryhmien yleensä vetämät hömppäfarssit ja maalaiskomediat.
kari.naskinen@gmail.com
