Tuttu aihe suomalaisessa elokuvassa. Näitä 1800-luvun nuorisorikollisia ja lainsuojattomia puukkoineen ja hevosineen on kuvattu paljonkin, ja oman aikansa komeita filmitähtiä on niissä hyödynnetty, Tauno Palosta alkaen. Härmää edellinen oli Aleksi Mäkelän Häjyt (1999).
Härmä on sujuva elokuva, kun niikseen tulee. Suvantokohtia ei ole, menoa ja mesomista on riittävästi. Hevosilla ajetaan ja puukko sojottaa milloin reidessä, milloin olkapäässä. Teknisestikin elokuva on varsin onnistunut, ja näyttelijät ovat tämän hetken pintakaartia ainakin nuorten katsojien näkövinkkelistä: Lauri Tilkanen (vas.), Aku Hirviniemi (kesk.), Mikko Leppilampi (oik.) ja Pamela Tola. Perintöriidassa olevien veljesten isä on Esko Salminen, mutta hänen roolinsa jää pieneksi, koska isä tapetaan heti alkuunsa.
Elokuvan heikkous on JP Siilin käsikirjoitus. Se on niin suoraviivainen, että katsoja tietää koko ajan, mitä on tulossa. Hyvän ja pahan taistelu etenee niin ennalta arvattavia polkuja pitkin, että draamallista jännitettä ei oikeastaan ole. Kysymys on vain seuraavien ratkaisujen ajasta ja paikasta ja tavasta. En tässä mitään oleellista paljasta, kun kerron, että romanttiseen melodraamaan kuuluvasti elokuvassa on onnellinen loppu.
Sekin vähän häiritsee, että pääroolien esittäjät ovat kovin kauniita poikia. Hyvä poika tietenkin voi tällainen ollakin, mutta pahasta pojasta ei tee riittävän pahan näköistä se, että on musta parta ja silmillä roikkuva tukka.
Vaikka elokuvassa on paljon väkivaltaa, niin sitä ei esitetä kaikkein karmeimmalla tavalla. Puukolla isketään, mutta ei esimerkiksi mässäillä lähikuvilla viilloista.
Puukkojunkkarit olivat oman aikansa hurjapäitä, joilta yritettiin hevosajelutkin kieltää - nykyisin rajoitetaan korttelirallia. Öisiä rettelöintejä pyritiin saamaan aisoihin palkkaamalla yövartijoita - nykyisin samaa tehtävää hoitavat vartointiliikkeiden miehet. Mikään ei kuitenkaan auttanut pitkään aikaan. Oli häät tai hautajaiset, niitä tulivat häiritsemään känniset huligaanit. Vallesmannin tai muidenkaan virkamiesten oli ajoittain turha tapella näitä kriminaaleja vastaan, koska oma henkikin olisi silloin ollut vaarassa. Oli varmaan niinkin, että tämän takia osa virkavallasta suorastaan taipui puukkojunkkareiden puolelle. Tällaisesta symbioosista hieman myöhemmältä ajalta ja muualta maailmasta kertoo parhaillaan hyvä tv-sarja Boardwalk Empire.
Huomionarvoista tietenkin on, että tämänkaltaisille tapahtumille on todellisuuspohja. Voi jopa sanoa, että puukkojunkkarius oli merkittävä alkuvaihe nuorisorikollisuudelle. Hurjimpina 1800-luvun vuosikymmeninä tapahtui monissa Etelä-Pohjanmaan pitäjissä yli 20 henkirikosta 100 000:aa asukasta kohti vuodessa, mikä oli kymmenkertainen määrä muuhun Suomeen verrattuna. Niin ylpeitä eteläpohjalaiset tästä väkivaltaisesta historiastaan kuitenkin ovat, että tämän elokuvan iso sponsori näyttää olevan Kauhavan kaupunki, jonka yhtä osaa ainakin ennen sanottiin Härmäksi. Elokuva on Kauhavalla kuvattukin, ja siellä järjestettiin myös elokuvan ensi-ilta. Mäkelän Häjytkin kuvattiin Kauhavalla.
kari.naskinen@gmail.com
