Suomessa on tänä vuonna valmistunut niin paljon elokuvia, että niiden tuomista elokuvateattereihin on pitänyt säännöstellä, ettei samanaikaisesti olisi esillä liian monta. Aleksi Mäkelän Kotirauhakin on ollut valmiina jo pitkän aikaa, mutta ensi-ilta on vasta tänään.Kotirauha on sujuva, teknisesti hyvin toteutettu ja hyvin näytelty elokuva, ei kuitenkaan mikään merkkiteos. Sen pohjana on Marko Leinon samanniminen kirja - vai onkohan niin, että kirjan pohjana on elokuvakäsikirjoitus. Nykyisinhän rajat ovat sekaisin; sarjakuvista tehdään elokuvia, elokuvista kirjoja jne. Eivät Mika Waltari tai Väinö Linna joutuneet kirjoittaessaan pohtimaan, miten tämä ja tämä kohtaus mahtaa onnistua valkokankaalla.
Kotirauha on kuvattu Vaasassa, jossa yhteistyökumppaneina ovat olleet myös Vaasan kaupunki ja "Pohjanmaan mediakomissio", joka markkinoi Pohjanmaata elokuvien ja tv-yhtiöiden tuotantopaikkana. Pohjanmaan mediakomissio saa rahoituksensa Vaasan seudun aluekeskusohjelmasta sekä Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen työvoimaosastolta.
Vastaavalla tavalla toimii Länsi-Suomen elokuvakomissio, jonka myötävaikutuksella on rahoitusta ohjautunut mm. Vares-elokuviin. Rahaa on tullut Turun kaupungilta, Turun seudun koheesio- ja kilpailukykyohjelmasta sekä Matkailun ja elämystuotannon osaamiskeskukselta. Vuosina 2009-11 on Turussa tehty 20 elokuvaproduktiota.
Kotirauha-Leino sai edellisestä kirjastaan Ansasta (Tammi, 2009) Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon. Ansassa on jo samoja aineksia kuin Kotirauhassa (Teos, 2010), siinä kaveri lähtee vastentahtoisesti mukaan isänsä hämäräbisneksiin, joista sitten joutuu tilille rikollisille. Kotirauhassakin joudutaan harmaalle alueelle, kun hommat eivät suju.
Nelikymppisen Sami Luodon (Samuli Edelmann) taustalla on niin ikään isä, nyt kuitenkin vain henkisesti. Sami haluaa menestyä isänsä lailla ja rakentaa perheelleen komean talon. Jo kerran konkurssin tehnyt Sami perustaa rakennusyrityksen, mutta kun uudisrakennusten kauppa käy huonosti, murenee vähitellen unelma omastakin talosta.
Tämä elokuva on sen verran yksinkertainen, että siitä on hankala kirjoittaa ilman JUONIPALJASTUSTA, joten:
Kun Samin asiat alkavat mennä syöksykierteenä pieleen, hän ei kerro kotona totuutta, ettei kotirauha häiriintyisi. Alkaa kaksoiselämä, josta tietenkään ei hyvää seuraa. Vaaratilanteitakin syntyy. Sitten kaikki kuitenkin lässähtää elokuvan kannalta lapselliseen happy endiin: Samin äiti kuolee ja perintörahoilla koko homma hoituu.
Elokuvan tarina on perustaltaan tuttua juttua. Kuinkahan moni rakennusalan ja monen muunkin alan yrittäjä joutui vastaavanlaisiin tilanteisiin 90-luvun laman iskiessä? Menivät talot ja tavarat, ja henkiäkin itsemurhissa. Eivät siinä äitien tai mummojen perinnöt ainakaan monia auttaneet. Siksi elokuvan onnellinen loppu pilaa kokonaisuuden; tunne on kuin painajaisunesta herättyään, että eihän tämä onneksi totta ollutkaan. (Toinen samanlainen juonen vesittäminen peräkkäin; edellinen Syvälle salattu.)
kari.naskinen@gmail.com
