Fortune-lehden kansikuvamies Gordon Gekko ennustaa Wall Street -elokuvan kakkososassa, että eivät finanssikriisit lopu. Seuraava sijoituskupla on jo tulossa. Todellisessa elämässä Fortune oli myös avainasemassa, kun se paljasti energiayhtiö Enronin suurhuijauksen. Kirjoitin Enronista edellisessä jutussani (25.11.) ja sopivasti samana iltana kävi Lahden Paasikiviseurassa luennoimassa valt. tri, dosentti Tapani Paavonen Turun yliopistosta, aiheenaan finanssikriisi 2008-09. Paavonen sanoi, että sen takana oli se yksi ja sama asia, mikä tulee esille Wall Street -elokuvissa ja Enronin tapauksessa: rikastumisen huuma.Finanssikriisin perimmäinen syy oli USA:n rahoitusmaailman johtajien ahneus. Miljoonaluokan bonuksia haalittiin lyhyen tähtäimen tulosten perusteella. Tuloksia pankkien kannalta syntyi, kun ihmisille tyrkytettiin lainoja, vaikka ihmiset eivät lainoja olisi tarvinneet. Näin meneteltiin myös Suomessa 20 vuotta sitten ja saatiin aikaan pankkikriisi. Muistan hyvin kuinka esimerkiksi Salpausselän säästöpankki mainosti Riitta Väisäsen naamalla, että tulkaa ihmiset hakemaan meiltä rahaa, nyt sitä saa, ottakaa vaikka kottikärryt mukaan, vakuuksista ei niin väliä. Ihmiset tarttuivat syötteihin, huumautuivat rikastumisen mahdollisuudesta, vaihtoivat isompiin ja kalliimpiin asuntoihin, koska pankkien sijoitusneuvojat neuvoivat, että asunnoissa rahat ovat hyvin kiinni.
USA:ssa asuntojen hinnat olivat nousseet voimakkaasti 1990-luvulta alkaen vuoteen 2007 asti. Sitten kupla puhkesi. Asuntojen hinnat eivät enää nousseetkaan, vaan oli alkanut raju lasku. Asiakas meni pankkiin, mutta siellä ei hänen lainaansa enää hoidettukaan, sillä 85 % asuntolainoista oli myyty velkakirjoina ulkopuolisille sijoittajille.
Seurasi katastrofi. Tavalliset ihmiset, asunnonostajat, joutuivat kuseen, ja pankitkin ajautuivat kriisiin. Yleismaailmallisen paniikin laukaisi investointipankki Lehman Brothersin konkurssi syksyllä 2008. Se oli sitä aikaa, kun fantastinen valtiovarainministeri Jyrki Katainen (Kok) sanoi, ettei noilla kaukaisilla asioilla ole mitään vaikutusta Suomeen. Asiantuntijoiden käsitys Suomessakin oli toinen, ja tässä tapauksessa myös oppositio kuului asiantuntijoihin. Vuosi 2009 oli sitten synkkä: Suomen bkt:n muutos oli -7,8 %, kun vastaava muutos koko maailmassa oli -0,6 % ja läntisessä Euroopassa -4,1 %. Suomen huono tilanne johtui siitä, että Suomen hallitus reagoi finanssikriisiin liian myöhään ja liian vähän.
Mahtoiko finanssikriisin siemen olla jo Enronissa aivan 2000-luvun alussa? Lehman Brothers Holdings Inc. oli nimittäin mukana sen touhuissa.
KRIISIN OPETUKSET
Paavoselta on vastikään ilmestynyt Ulkopoliittisen instituutin tilaama raportti A New World Economic Order. Paasikiviseurassa Paavonen kävi läpi näitä asioita. Hän sanoi, että finanssikriisi antoi kolme opetusta:
1) Se osoitti, että koko maailmantaloutta uhkaava lama voidaan kansainvälisen yhteistyön hengessä läpiviedyllä elvytyksellä typistää suhteellisen lyhytaikaiseksi taantumaksi.
2) Finanssikriisi paljasti vakavia puutteita globaalin finanssijärjestelmän sääntelyssä, joita puutteita paraikaa ollaan korjaamassa kansainvälisen yhteistoiminnan merkeissä.
3) Finanssikriisi myös osoitti havainnollisesti, että ns. nousevat taloudet ovat tulleet perinteisten teollisuusmaiden rinnalle maailmantaloutta ohjaaviksi tekijöiksi. Paavonen pohti, voidaanko uudet kriisit ehkäistä hallitusten ja keskuspankkien yhteistyöllä sekä globaalien finanssimarkkinoiden sääntelyllä yhteisten sääntöjen pohjalla?
Finanssikriisi kyseenalaisti sen kapitalistisen periaatekäsityksen, että mahdollisimman vähäinen sääntely voisi parhaiten ylläpitää vakautta finanssimarkkinoilla. Syksyllä 2008 tätä käsitystä oli tarkistettava. G 20 -ryhmittymä, jonka muodostavat 20 suurinta taloutta, otti tehtäväkseen maailmanlaajuisen yhteistoiminnan organisoimisen laman torjumiseksi. Ripeällä elvytyksellä uhkaava lama onnistuttiinkin typistämään suhteellisen lyhytaikaiseksi taantumaksi. Pankkien likviditeetin turvaamiseksi keskuspankit käynnistivät rahapoliittisen elvytyksen laskemalla ohjauskorot lopulta lähelle nollaa prosenttia ja ottamalla käyttöön uusia tilapäisiä luototusmuotoja, joissa luoton ehtoja helpotettiin.
Rahapolitiikan mahdollisuudet rajoittuvat kuitenkin vakavaraisten pankkien likviditeetin turvaamiseen. Finanssipolitiikan keinoja tarvitaan kokonaiskysynnän ja työllisyyden ylläpitämiseen, maksukyvyttömien pankkien pääomittamiseen ja niiden sitoumusten takaamiseen. Useat valtiot ja EU laativatkin mittavia elvytyspaketteja.
G 20 -yhteistyöllä oli ratkaiseva merkitys rahoituksen hankkimiseksi köyhimpien ja taantumasta eniten kärsineiden maiden elvytyspolitiikalle. Vuosina 2008-09 toteutettu elvytys osoittaa Paavosen mukaan, että suhdannekehityksen hallitseminen on mahdollista.
Finanssipoliittisesta elvytyksestä oli kuitenkin seurauksena valtioiden velkakriisi. Useissa kehittyneissä maissa oli turvauduttu julkisten menojen velkarahoitukseen jo kriisiä edeltäneellä nousukaudella. Euro-alue meni tähän ansaan. - "Opetus tapahtuneesta on, että julkista velkaa on lyhennettävä tehokkaasti nousukaudella, jotta elvytysvaraa ei kuluteta etukäteen. Tätä myös keynesiläinen suhdanteiden tasaamisen politiikka oikein ymmärrettynä tarkoittaa", sanoo Paavonen.
G-20 -kokousten kannanotot vastaavien kriisien ehkäisemiseksi tulevaisuudessa tuottivat suurisuuntaisen suunnitelman rahoitusmarkkinoiden sääntelyn perinpohjaiseksi uudistamiseksi. Uudistus koskee pääomamääräyksiä, palkitsemisjärjestelmiä, tilinpito- ja tilinpäätösstandardeja ja tiukennettua tilintarkastusta, täydennettynä pankkimaksuista kerättävällä rakennerahastolla. Uudet säännökset ovat tällä hetkellä valmisteltavina eri maissa.
"Finanssikriisi toi havainnollisesti näkyviin maailmataloudessa tapahtuneen painopisteen siirtymän Aasiaan sekä muihin nouseviin ja kehittyviin talouksiin. Kasvu on pääsääntöisesti ollut nopeampaa taloudellisesti vähemmän kehittyneissä maissa kuin johtavissa teollisuusmaissa. Esimerkiksi Kiinassa, joka on muodostunut merkittävimmäksi nousevaksi taloudeksi, ei taloudellinen kasvu hidastunut käytännöllisesti katsoen lainkaan. Vanhojen teollisuusmaiden suhteelliset resurssit vastuun kantamiseksi maailmantalouden kehityksestä ovat ehtymässä. Nousevien talouksien vastuu globaalin talouden hallinnasta taas on kasvamassa", sanoo Paavonen.
kari.naskinen@gmail.com
