Ensi huhtikuussa Kristian Smeds (41) vastaanottaa Pietarissa EU:n myöntämän "uusien teatteritodellisuuksien" palkinnon, ensimmäisenä pohjoismaalaisena teatterintekijänä. Smedsin kohdalla palkinnon nimi on hyvin kohdallaan. Hänen uusin ohjauksensa, Paul Austerin (63)kummalliseen romaaniin Mr Vertigoon (1994) perustuva näytelmä on niin uudenlaista teatteritodellisuutta, että se ei enää ole pelkkää teatteria. Kysymyksessä on esitys, mikä välillä tuo mieleen modernin performanssin, välillä katsoja on kuin sisällä isossa installaatiossa, ja koko homma on kuin suurta taianomaista sirkusta. Kun ollaan oikein solmussa ja sisällä mysteerissä, soi hetken Twin Peaksin musiikki.Teatterintekemisen ydintä Smeds ei silti ole hylännyt. Kun me katsojat istumme Kansallisteatterin pyörivän näyttämön päälle rakennetussa katsomossa ja kiepumme ympäri, näkyy tavallisesti näkymättömissä olevilta seiniltä vanhoja julisteita: Hamlet, Myrsky, Othello, Romeo ja Julia, Tukkijoella... Kunnioituksensa kansalliselle teatteriperinteelle Smeds osoittaa myös sillä, että mukana näytelmässä on upean roolityön tekevä Tea Ista (77).
Smeds tekee teatteria ylpeästi omalla polullaan - Smedsin sanoin: "Teatterin ei pidä ruveta kumartelemaan katsojille. Taiteen ei tarvitse miellyttää, taiteella pitää olla asiaa." Tällä Smeds tarkoittaa, että myös laitosteatterin pitäisi päästä eroon lipputulopaineistaan, jotka ovat pakottaneet ottamaan ohjelmistoon muotopuolisia musikaaleja ja muuta hömppää. Smeds lainaa mielellään Anton Tshehovia: "Ei pidä pudottaa Gogolia kansan tasolle, vaan nostaa kansa Gogolin tasolle". Smeds on näin menetellyt jo yli 20 vuotta.
Smeds ei hae isoja katsojamääriä. Ei hakenut silloinkaan, kun vuosikymmenen alkupuoliskolla työskenteli pienessä teatterissa kaukana Kajaanissa. Mr Vertigon esityksiin ei mahdu kuin 200 katsojaa kerralla.
Mr Vertigo kertoo kiehtovan tarinan ihmepoika Waltista, jonka Mestari Yehudi opettaa levitoimaan, lentämään. Tapahtuu ihme, ja onhan teatterikin eräänlainen ihmeiden taikapiiri - sopii ihmepoika Kristianille. Ihme ei kuitenkaan olisi ihme, jos se ei olisi ihme. Smedskin jättää salaisuuksia paljastamatta.
Kun täyttä ympyrää pyörivä katsomo ensimmäisen kerran lähtee liikkumaan, tunnelma on lähes maaginen. Ollaanhan me osittain pyörivässä katsomossa istuttu Pyynikin kesäteatterissa, mutta nyt tämä on aivan jotain muuta. Me olemme sisällä taikapiirissä, siinä "uudessa todellisuudessa". Tuossa toisessa todellisuudessa voi myös unelmoida uusista asioista - saa nähdä, toteutuvatko ne, mutta ainakin on lupa unelmoida ja uppoutua sadun ja mystiikan maailmaan.
Minulle Smedsin teatteri on tähän asti merkinnyt enimmillään Teatteri Takomon Jumala on kauneus -näytelmää (2000) ja nimenomaan Kajaani-trilogiaa (2001-04). Tuntematon sotilas (2007) oli tervetullut herätys, Mental Finlandista (2009) en oikein päässyt jyvälle, mutta Mr Vertigo on jotain ennen kokematonta. Se avaa ovia aivan uudenlaiseen ilmaisuun ja poistaa teatterilta sellaisia rajoja, joita sillä on ollut.
Saa nähdä, mitkä rajat menevät rikki, kun Smeds syksyllä 2011 tuo Turun kulttuuripääkaupunkivuotta hurjistamaan yhdessä virolaisten ja latvialaisten kavereittensa kanssa (Von Krahl Theatre) tekemän Karamazovin veljekset. Tämäkin on niitä Smedsin aikaansaannoksia: monikielistä ja -kulttuurista teatteria, eikä kuitenkaan tarvita tekstityslaitteita. Jäniksen vuodessa (2005) tämä toimi jo hyvin.
kari.naskinen@gmail.com
Kun täyttä ympyrää pyörivä katsomo ensimmäisen kerran lähtee liikkumaan, tunnelma on lähes maaginen. Ollaanhan me osittain pyörivässä katsomossa istuttu Pyynikin kesäteatterissa, mutta nyt tämä on aivan jotain muuta. Me olemme sisällä taikapiirissä, siinä "uudessa todellisuudessa". Tuossa toisessa todellisuudessa voi myös unelmoida uusista asioista - saa nähdä, toteutuvatko ne, mutta ainakin on lupa unelmoida ja uppoutua sadun ja mystiikan maailmaan.
Minulle Smedsin teatteri on tähän asti merkinnyt enimmillään Teatteri Takomon Jumala on kauneus -näytelmää (2000) ja nimenomaan Kajaani-trilogiaa (2001-04). Tuntematon sotilas (2007) oli tervetullut herätys, Mental Finlandista (2009) en oikein päässyt jyvälle, mutta Mr Vertigo on jotain ennen kokematonta. Se avaa ovia aivan uudenlaiseen ilmaisuun ja poistaa teatterilta sellaisia rajoja, joita sillä on ollut.
Saa nähdä, mitkä rajat menevät rikki, kun Smeds syksyllä 2011 tuo Turun kulttuuripääkaupunkivuotta hurjistamaan yhdessä virolaisten ja latvialaisten kavereittensa kanssa (Von Krahl Theatre) tekemän Karamazovin veljekset. Tämäkin on niitä Smedsin aikaansaannoksia: monikielistä ja -kulttuurista teatteria, eikä kuitenkaan tarvita tekstityslaitteita. Jäniksen vuodessa (2005) tämä toimi jo hyvin.
kari.naskinen@gmail.com
