Saksassa on pyritty määrätietoisesti menneisyydenhallintaan (Vergangenheitsbewältigung), jossa käsitellään rehellisesti ja avoimesti varsinkin 1930-luvun ja toisen maailmansodan aikoja. Saksan Kolmannen valtakunnan asioita onkin perusteellisesti perattu, mutta erikoinen aukko on ollut liittoutuneiden pommitustuhojen kohdalla. Saksalainen kirjailija W.G. Sebald (1944 - 2001) käsitteli kirjallisuustieteellisessä teoksessaan Ilmasota ja kirjallisuus (1999) sitä kummallisuutta, että kovin vähälle huomiolle oli saksalaisessa kirjallisuudessa jäänyt ainakin Sebaldin elinaikana pelkästään jo Royal Ar Forcen ilmapommituksissa kuolleiden 600 000 siviilin kuolema. Tuhon loppuvaiheista oli tullut jonkinlainen tabu, häpeällinen perhesalaisuus, jota käsitteli vain Heinrich Böll romaanissaan Enkeli oli vaiti, mutta niin pahana kirjaa pidettiin, että se julkaistiin vasta lähes 50 vuotta kirjoittamisen jälkeen 1992 Böllin jo kuoltua.
Sebald pohti syitä tähän. Oliko yksi syy, että kansa, joka oli keskitysleireissä kiduttanut ja tappanut miljoonia ihmisiä, ei voinut mitenkään ruveta valittamaan omaa kohtaloaan? Eikä ollut kanttia vaatia liittoutuneilta selitystä, millainen sotilaspoliittinen logiikka oli johtanut Saksan kaupunkien hävitykseen.
Tällä hetkellä moralisoidaan perustellusti Venäjän ja Israelin murhaiskuista siviilikohteisiin. Miksi saksalaisia siviilejä sai 80 vuotta sitten listiä täysin vapaasti? Englantilaiset tekivät Saksaan 400 000 lentoa ja pudottivat miljoona tonnia pommeja, jotka tuhosivat 3,5 miljoonaa kotia. Lisäksi pommeja pudottivat amerikkalaiset pommikoneet. Sodan päättyessä olivat yli tuhat pommikonetta aiheuttaneet kodittomuuden 7,5 miljoonalle saksalaiselle.
Kävin Dresdenissä 1990. Tulin sinne myöhään illalla pimeän aikaan. Oli outo näky ja tunnelma, kun näytti siltä, että kaupungissa ei vielä silloinkaan olisi ollut yhtään lamppua palamassa, ei katuvaloja, ei mainosvaloja, ei valaistuja kauppojen ikkunoita, eikä kerrostaloissakaan palanut kuin muutama valo siellä täällä. Sebaldin kirjassa sanotaan, että sodan loputtu Dresdenissä oli kivimurskaa 43 kuutiota jokaista asukasta kohti. Sotarikos tämä ei kuitenkaan ollut, koska tuollaista pommituslento-operaatiota ei ollut kirjattu kansainvälisiin sopimuksiin.
Hampurissa tekivät RAF ja USA:n 8. lentolaivue tehokasta työtä: Hyväksi havaittuun tapaan aloitettiin 2000-kiloisilla miinapommeilla, jotka repivät ovet sijoiltaan ja särkivät ikkunat, sitten sytytettiin kevyillä palopanoksilla ullakot tuleen ja raskaammat, noin 15-kiloiset palopommit iskeytyivät rakennusten perustuksiin saakka. - - - Palo roihusi kolme tuntia. Pahimmillaan myrsky irrotti taloista päädyt ja katot, lennätti parvekkeita, väänsi puut juuriltaan ja viskeli ihmisiä palavina soihtuina. Väestönsuojista paenneet upposivat vääntyneissä asennoissa sulana kuplivaan asfalttiin.
Sotarikoksen yhden määritelmän nykymaailmassa antoi YK pari viikkoa sitten. Se vaati Israelia lopettamaan Gazan alueen tuhoamisen, koska siellä oli kuollut 15 000 ihmistä. Hamasin alkuiskussa oli kuollut 1500 israelilaista, joten YK:n kanta on, että kostoisku saa olla kymmenen kertaa suurempi kuin hyökkääjän aloittama isku, mutta sitten pitäisi lopettaa.
kari.naskinen@gmail.com
