Venäjä on julistanut etsintäkuulutetuiksi Baltian maiden poliitikkoja, jotka ovat olleet päättämässä neuvostoaikaisten monumenttien kaatamisesta. Suomessa ovat Kotkan ja Turun kaupungit siirtäneet Leninin patsaat varastoon, mutta tämä ei ole Venäjän äärikapitalistiseksi muuttaneen Putinin silmissä yhtä paha asia. Tilanteet kuitenkin vaihtelevat ja koska kaikkien Neuvostoliitossa käyneiden suomalaisturistien kotona on pieniä Lenin-patsaita, kannattaa olla varuillaan.
Persukokoomuksen hallitus on luonut vihasuhteen ay-liikkeeseen, eikä tästä ole paria milliä enempää matkaa koko vasemmiston torjumiseen. Varsinkin Lahdessa ja Porissa on oltava varuillaan, koska Eetu Salinin patsaat ovat molempien kaupunkien keskustoissa näkyvillä paikoilla (kuvassa Porin muistomerkki). Koska patsaiden kaataminen on nyt muotia, ovat Salinin patsaat nyt vaarassa. Senkin takia varsinkin, että Salin oli ammatillisen liikkeen alkuunpanijoita Suomessa, ja talvella 1901 hän oli järjestämässä väkivaltaista lakkoa Hyvinkään villatehtaalla.
Helsingissä jo vietiin pois paikaltaan Moskovan Helsingille lahjoittama Maailman rauha -veistos, joka oli Yya-sopimuksen muistomerkki. Tällaiset rauhanmonumentit eivät nimittäin tällä hetkellä ole Suomessa soveliaita, koska henki on nyt päinvastainen.
Ovathan tällaiset julkiset teokset kovia kannanottoja, samoin kuin niiden poistamiset. Taidehistorian ja sosiologian tohtori Tuuli Lähdesmäki kirjoitti monumenttien merkityksestä tutkimuksessaan, että tällaiset patsaat arvottavat menneisyyden jälkiä, joten niillä on historiallinen arvonsa kehityksen dokumentteina. Hänen tutkimuksensa on painettu Jyväskylän yliopiston nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuna 2007. Toinen puoli asiassa on, että monumentteja tulkitaan usein myös ideologioiden näkyvinä manifestaatioina ja propagandan välineinä.
Tällaisten monumenttien kohteina ovat usein suurmiehet, joiden kautta näyttäytyy samalla voimakas nationalismi. Tuuli Lähdesmäen mukaan tämä puoli patsasasiassa on kuitenkin hiipunut, kun suurmiesmonumenttien tie on toisen maailmansodan jälkeen tullut päätepisteeseensä. Kaikkialla ei näin kuitenkaan ole ollut, esimerkiksi Neuvostoliitossa nostettiin Natsi-Saksan musertaminen korkealle ja tämä tapahtui myös henkilökulttia korostamalla patsaiden muodossa. Meillä muistetaan suurmiehinä presidenttejä, joista kuitenkin tehdään enemmän kummallisia taidepatsaita kuin heitä suoraan henkilöinä kuvattavina teoksina.
Itävaltalainen suurkirjailija Robert Musil kirjoitti, että mikään ei ole niin näkymätön kuin muistomerkki, koska ei niitä kukaan huomaa. On tässä tavallisesti perää, sillä ei puistossa kävelijä Leninin tai Salinin patsaan ohittaessaan mieti, että mistä tuo ukonkuvatus yrittää kertoa – paitsi nyt, kun on Venäjän aiheuttama tilanne päällä.
Saa nähdä, kiihtyvätkö nämä tilanteet sekä kansainvälisesti että meillä täällä kotona. Onhan Suomessa vielä pystyssä tsaarin ja Neuvostoliiton ajan muistomerkkejä, esimerkiksi Suomen suuriruhtinas Aleksanteri II arvopaikalla Senaatintorilla. Yya-sopimusta kunnioittavat sen yhden poistetun jälkeen vielä Essi Renvallin veistämä Rauhanpatsas Kaivopuistossa ja Antti Neuvosen Kansojen ystävyyden monumentti Itäkeskuksessa.
Venäläisen kuvanveistäjän Andrei Kovaltshukin teos Tapaaminen Turussa 1812 on Aurajoen varrella. Sen tilasivat yhdessä Turun Venäjän pääkonsulaatti ja Turun kaupunki, ja siinä tsaari Aleksanteri I ja Ruotsin kruununprinssi Karl Johan neuvottelevat Euroopan-laajuisista valtapoliittisista kysymyksistä Turussa. Tapaaminen liittyi niihin vaiheisiin, jolloin Ruotsi luopui kaikista tavoitteistaan Suomen alueensa suhteen.
Aleksanteri I:n rintakuvakin oli Turussa Suomen jo muututtua Venäjän- alaiseksi suuriruhtinaskunnaksi ja 1832 se tuotiin Helsingin yliopistoon uuteen päärakennukseen, jossa se on muutamaan kertaan siirretty paikasta toiseen, nyt se on jossakin katetussa pihassa mitättömässä paikassa.
Kanava-lehdessä 8/2023 professori Kari Tarkiainen kysyi, ”onko muistomerkkien tuhoaminen hyväksyttävää” ja ”pitääkö historialle antaa arvo kaupunkikuvassa silloinkin, kun sen sanoma tuntuu väärältä”. Yksiselitteistä vastausta on vaikea antaa, mutta patsaiden siirtämisen Tarkiainen sanoo olevan luonnollista. Varastoon säilöminenkin voi olla lopulta hyvä vaihtoehto, koska se tarkoittaa teoksen pelastamista. Ehkä joskus tulee taas sellainen aika, että Leninitkin palautetaan jalustoilleen.
kari.naskinen@gmail.com
