Haminalaisen Idiootti-pienkustantamon omistaja Tuukka Sandström kirjoittaa yrityksensä verkkosivulla, että Vladimir Putinin hallinnon perusluonne oli näkyvissä jo varhain. Kun Sandström oli syksyllä 2005 vaihto-opiskelijana Moskovassa, kaikille ulkomaalaisille opiskelijoille tuntui olevan selvää, että Venäjä on korruptoitunut autokratia.
”Paikallisten kanssa
keskustellessa – tuolloin puutteellisen kielitaitoni vuoksi
useammin englanniksi kuin venäjäksi – kävi selväksi, että
monen näkemys Putinista oli toinen: vakaus ja järjestys oli
tärkeämpää kuin demokratia tai abstrakti vapaus. Tähän
uskominen oli psykologisesti ymmärrettävää, kun takana oli
puutteen ja epäjärjestyksen kauhea 90-luku. Mutta kenties yhtä
selvää olisi pitänyt olla, että tämä valheellinen valinta
vakauden ja vapauden välillä olisi pidemmän päälle tuhoisa”,
kirjoittaa Sandström.
Idiootti on tullut tunnetuksi
erityisesti Sergei Dovlatovin (1941
- 1990) omaelämäkerrallisten romaanien suomennosten
julkaisemisesta. Ne ovat tragikoomisia kertomuksia Neuvostoliitosta,
ja nyt sain vihdoin luetuksi myös vuonna 2012 Idiootin julkaiseman
Matkalaukun, josta viime
vuonna ilmestyi toinen painos. Sandström on julkaissut viisi
Dovlatovin kirjaa, joista yhtäkään ei ehditty Neuvostoliitossa
julkaista kirjailijan eläessä. Vuonna
1978 Dovlatovin onnistui
emigroitua New Yorkiin, jossa hänen kirjallinen uransa lähti
nousuun. Kaikki hänen 12
teostaan
ilmestyivät lännessä 1977-90.
Dovlatov ei
ehtinyt mitenkään tuntea Putinia, mutta hän kuului siihen
Venäjältä paenneiden taiteilijoiden joukkoon, jolla on edelleen
merkittävä rooli venäläisen valistuksen perinteen
säilyttämisessä. Vaikka nyt on pimeä aika ja vallassa on hullu
Putin, ei toivonkipinän saa antaa sammua. Siksi Tuukka Sandström
kustantaa venäläistä kirjallisuutta, Dovlatovin lisäksi mukana
ovat Eduard Kotšergin (s. 1937), Vladimir Jermakov
(s. 1949), Dina Rubina (s. 1953) ja Andrei
Astvatsaturov (s. 1969).
Dovlatovin omakohtaiset jutut
elämästään Neuvostoliitossa ovat hauskoja, hurjia, säälittäviä,
paikoin uskomattomia. Ennen New Yorkiin saapumistaan Dovlatovin perhe
asui kolme kuukautta Roomassa. Mukana Dovlatovilla oli matkalaukku,
jonka kannen sisäpuolelle hän oli jo Leningradissa liimannut
valokuvia Louis
Armstrongista, Joseph Brodskysta, Gina Lollobrigidasta ja
Rocky Marcianosta.
Tullimies tunsi muut, mutta kysyi, kuka on tuo yksi, Brodsky.
Dovlatov vastasi, että kaukainen sukulainen.
Ennen
loikkaamistaan Dovlatovia ihmeteltiin: ”Siinä sinä jauhat
kapitalismista ja Amerikasta ja Euroopasta! Yksityisomaisuus muka! Ja
henkilöauto vihoviimeiselläkin kumihuulella! Olen pahoillani, mutta
dollari putoaa kaikesta huolimatta.”
Eräs
työkaveri suhtautui valoisammin: ”Tärkeintä kapitalismissa on
vapaus. Jos haluat, voit ryypätä aamusta iltaan. Jos haluat, voit
raataa kellon ympäri. Lehdissä on alastomien tyttöjen
kuvia...”
Ryyppääminen on Matkalaukussa
vähemmän
esillä kuin Dovlatovin muissa romaaneissa. On kuitenkin: ”Ylitimme
tien ja tulimme shashlik-ravintolaan. Serkun kanssa joimme lasilliset
ylentääksemme mieliämme. Olisi luonnotonta olla kokonaan juomatta.
Ja serkku tilasi puoli litraa armenialaista konjakkia.
Shashlik-ravintolasta
lähdimme Astorijaan, Sieltä jääbaletissa työskentelevien
tuttavien luokse. Tuttavien luota Journalistiliiton baariin. Serkku
poikkesi teatteriliikkeeseen Rylejeva-kadulla ja osti irvokkaan
Buratino-naamarin. Se päässä istuin tunnin Junost-baarin
tiskillä.”
Töissä
Dovlatov oli
Leningradissa metallitehtaan Turbiininrakentaja-lehdessä ja
Lenfilm-studion Kohtaus-lehdessä. Parasta oli, että 60-luvulla
toimittajat lounastivat Lehdistötalon ruokalassa, joka oli
johtajatasoa, joten sieltä sai kieltä, nautamakkaroita,
säilykkeitä, mätiä, marmeladia ja muuten heikosti saatavia
kaloja. Dovlatovien perhe asui Rubinsteinkatu 88:ssa. Myöhemmin
Dovlatov siirtyi Tallinnaan, jossa työnantajina olivat
Neuvosto-Eestin kommunistisen puolueen
lehdet
Sovetskaja Estonija ja Vetsherni Tallinn.
Dovlatovin
pienoisromaanit ovat lukijan näkökulmasta riippuen hauskoja tai
surullisia, mutta ainakin nostalgisia. Ei mitään suurta
kaunokirjallisuutta, mutta viihdyttävää, sujuvasti soljuvaa
kerrontaa, jotka tällaisina alle 200-sivuisina hotkaisee kahden
illan lukutuokioina. Brodsky
sanoi
joskus,
että Dovlatov on ainoa venäläinen kirjailija, jonka teokset
luetaan loppuun.
kari.naskinen@gmail.com